Kauden neljännessä osakilpailussa Venäjän Pietarissa Suomen Sami Seliö sijoittui toiseksi. Formula 1 -veneiden hallitseva maailmanmestari starttasi kilpailuun viidentenä. Voittoon Venäjällä kaasutteli Ruotsin Jonas Andersson.
-Epäonnisen alkukauden jälkeen sijoitus oli ehdottomasti balsamia haavoille. Sain hyvän lähdön, josta onnistuin kipuamaan heti kolmanneksi. Kun miehiä keskeytti edestä kisasta tuli Suomi-Ruotsi -maaottelu, jossa jäin tällä kertaa toiseksi, Seliö kertaa.
Hyvästä tuloksesta huolimatta jossiteltavaakin jäi. Kisan voittaneen Anderssonin tallikaveri, ranskalainen Philippe Tourre nimittäin hankaloitti omalla panoksellaan Seliön takaa-ajoa.
-Kummallista, että viimeisenä kilpailussa ajavalle Tourrelle oli niin vaikeaa päästää minut ohi tyylikkäästi. Jäin hänen temppuilunsa takia ruotsalaiselle liikaa. Toisaalta mies kyllä toimi juuri niin kuin pitääkin tallikaverin taistellessa voitosta, suomalainen kuittaa.
Sijoituksen myötä Seliö on jälleen mukana mestaruustaistossa. Kokonaiskilpailun jaetulla neljännellä sijalla majaileva suomalainen on 23 pistettä jäljessä sarjaa johtavasta Yhdysvaltojen Jay Pricestä.
-Kakkossijan myötä on hyvä lähteä kauden päätöskisoihin Aasiassa. Nyt kun epäonnisten sattumien sarja on saatu murrettua, lähden kilpailu kerrallaan keräämään pisteitä. Olen perinteisesti ollut hyvässä vireessä loppukaudesta. Toivottavasti myös tällä kaudella, Sami Seliö päättää.
MM-sarja jatkuu Kiinassa 1. lokakuuta.