Kausiennakko 2006
Kuten tavaksi on muodostunut, myös tällä kertaa
uuden F1-kauden alkua värittävät erilaiset sääntömuutokset.
Uusi moottorisääntö, paluu renkaanvaihtoihin ja uusittu
aika-ajojärjestelmä takaavat sen, että voimasuhteita
on vaikea ennustaa. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että
saatamme nähdä yhden tasaisimmista kausista koskaan.
Sääntömuutokset
Tekniset
säännöt
Renkaat
Aika-ajo
Kilpailuiikonlopun aikataulu
Kilpailukalenteri
Tallit ja kuljettajat
Renault
McLaren
Ferrari
Toyota
Williams
Honda
Red Bull Racing
BMW Sauber
Midland
Toro Rosso
Super Aguri
Sääntömuutokset
Tekniset
säännöt
Merkittävin
täksi kaudeksi tehdyistä sääntömuutoksista
on moottorikoon vaihtuminen 3-litraisesta V10:sta 2,4-litraiseen
V8:aan. Muutoksen seurauksena moottoreiden tehot ovat tippuneet
yli 900:sta hevosvoimasta hieman yli 700:aan. Vaikutus näkyy
paitsi suoranopeuksissa, myös väännössä
ja sitä kautta kiihtyvyydessä. Ero entiseen on suurin
lähdöissä ja hitaista mutkista lähdettäessä.
Muutos on saanut viimeisetkin tallit siirtymään seitsemänvaihteiseen
vaihdelaatikkoon, jotta kapea vääntöalue saadaan
paremmin käyttöön.
Kotikatsomoihin
muutos näkyy todennäköisesti eniten lisääntyneessä
keskeytyksien määrässä etenkin alkukaudesta
– osalla valmistajista on ollut vaikeuksia saada paitsi
moottorinsa, myös voimansiirtonsa kestämään
uuden moottorityypin vaatimuksia. Autot ovat moottorikoon muutoksen
myötä saaneet hieman uusia muotoja, sivuponttoonien
koko on pienentynyt ja takaosa pyritty pakkaamaan pienempään
tilaan.
Moottorin
kestoiäksi on edelleen määritelty kaksi kilpailua
ja moottorinvaihdosta rankaistaan vanhaan tyyliin 10 lähtöpaikan
pudotuksella lähtöruudukossa, aika-ajojen jälkeen
tapahtuvasta vaihdosta pudotetaan lähtöruudukon perälle.
Pienemmillä talleilla on sääntöjen mukaan
lupa käyttää autossaan rajoitettua ja ilmansaanniltaan
kuristettua V10-konetta. Alkavalla kaudella tätä mahdollisuutta
käyttää Toro Rosso –talli.
Moottorisääntöjen
lisäksi tälle kaudelle autoihin tuli vain pieniä
muutoksia. Auton takaosan törmäystestivaatimuksia tiukennettiin,
minkä lisäksi etuosan aerodynamiikka koki pieniä
muutoksia. Nämä muutokset ovat kuitenkin sen verran
pieniä, ettei niitä television välityksellä
juuri huomaa.
Renkaat
Kierrosaikoihin
moottorikoon vaihto ei sen sijaan juuri vaikuta. Tähän
on syynä se, että renkaanvaihtojen salliminen jälleen
nostaa ajat liki samalle tasolle kuin viime vuonna. Kuljettajilla
on nyt käytössään seitsemän kuivan kelin
rengassarjaa per viikonloppu, rengasvalmistajat tarjoavat kaksi
erilaista seosvaihtoehtoa aivan kuten tähänkin asti.
Valinta seosten välillä tulee tehdä aika-ajojen
alkuun mennessä. Sadekelin renkaita kullakin kuljettajalla
on käytössään neljä ja rankkasateeseen
tarkoitettuja kumeja kolme sarjaa.
Aika-ajo
Kotikatsomoihin
näkyvin tehdyistä muutoksista on kuitenkin aika-ajojärjestelmän
uusiminen. Enää ei nopeita kierroksia ajeta yksitellen,
vaan kaikki aika-ajon kuhunkin osaan osallistuvat kuljettajat
ovat radalla yhtä aikaa.
Aika-ajot
on uudessa järjestelmässä jaettu kolmeen osaan,
joista kaksi ensimmäistä ovat pituudeltaan 15 ja viimeinen
20 minuuttia. Osien välillä on viiden minuutin tauko.
Ensimmäisen osan jälkeen kuusi hitainta kuljettajaa
tippuu pois ja heidän keskinäinen järjestyksensä
määräytyy ykkösosion aikojen mukaan. Jäljelle
jääneiden kuljettajien ajat mitätöityvät
seuraavaa osaa varten, jonka jälkeen seuraava kuusikko tippuu
pois samaa kaavaa noudattaen. Viimeiseen 20-minuuttiseen radalle
siis jää kymmenen nopeinta kuljettajaa, jotka ratkovat
keskenään paalupaikan kohtalon.
Aika-ajoissa
ajettavaa kierrosmäärää ei ole rajattu. Kuljettajan
on kuitenkin ajettava kierroksensa loppuun ennen ajan umpeutumista,
jotta se hyväksytään. Vanhassa tunnin aika-ajojärjestelmässähän
riitti, että autot ehtivät aloittaa kierroksen ennen
ajan umpeutumista, nyt se täytyy saada ajettua loppuun ennen
tätä.
Viimeiseen
aika-ajojaksoon osallistuvat kymmenen autoa ajavat tämän
aika-ajon kilpailubensiinit tankissaan, muissa osioissa bensiinin
määrä on vapaa. Viimeisen jakson jälkeen tankit
täytetään jakson alkua vastanneelle tasolle. Estääkseen
radan kiertämisen hitaaseen tahtiin bensiinin kuluttamisen
toivossa FIA määräsi viimeiselle jaksolle 110 prosentin
säännön – kuljettaja menettää kierroksella
käyttämänsä bensiinimäärän,
mikäli sen aika on yli 10 prosenttia kuljettajan nopeinta
aikaa hitaampi. Aika-ajojen jälkeen autot ovat vanhaan tyyliin
parc ferme –säännön alaisia, eli niihin saa
tehdä muutoksia erittäin rajoitetusti. Aika-ajoissa
kymmenen kärjen ulkopuolelle sijoittuneiden autojen tankkaamiseen
ei kuitenkaan ole rajoituksia.
Kuten yltä
varmasti selviää, ovat uudet aika-ajosäännöt
varsin monimutkaiset. Pelkona onkin, että järjestelmä
on katsojille liian vaikeaselkoinen.
Alkuun
Kilpailuviikonlopun
aikataulu
Viikonlopun
aikatauluun on tehty yksi suurempi muutos – lauantaina ajetaan
aiemman kahden 45- minuuttisen harjoitusjakson sijaan vain yksi
tunnin mittainen harjoitus. Viidenneksi ja huonommin viime kaudella
sijoittuneet tallit saavat vanhaan tapaan ajattaa perjantaina
kolmatta autoa.
F1
Grand Prix'n aikataulu 2006 (paikallista aikaa)
Perjantai*
11:00-12:00
Harjoitus 1
14:00-15:00
Harjoitus 2
Lauantai
11:00-12:00
Harjoitus 3 **
14:00-
Aika-ajo ***
Sunnuntai
14:00-
Kisa ****
*Monacossa
harjoitukset torstaina
** Iso-Britannia 9:30, Kanada 10:00 ja Yhdysvallat 10:00
*** Iso-Britannia 12:30, Kanada 13:00 ja Yhdysvallat 13:00
**** Bahrain 14:30, Malesia 15:00, Iso-Britannia 12:00, Kanada
13:00, Yhdysvallat 13:00 ja Turkki 15:00
Alkuun
Kilpailukalenteri
Uusia
ratoja ei F1-sarjassa tänä vuonna nähdä, yksi
valitettava poisjäänti kylläkin; lokakuun 17. päiväksi
kaavailtu Belgian osakilpailu Span radalla on peruttu radan varikkotilojen
uusimiseen vedoten. Brasilian Rio de Janeiroa ollaan joissain
yhteyksissä tarjottu Belgian kilpailun paikalle, mutta näillä
näkymin tänä vuonna ajetaan 18 osakilpailua. Kilpailukausi
avataan poikkeuksellisesti Bahrainissa Australian kilpailun siirryttyä
huhtikuulle kansanyhteisön kilpailujen vuoksi. Päätöskilpailu
ajetaan viimevuotisen Kiinan sijaan Brasiliassa.
| Päivämäärä |
Kilpailu |
Rata |
| 12.
maaliskuura |
Bahrain |
Sakhir |
| 19.
maaliskuuta |
Malesia |
Sepang |
| 2.
huhtikuuta |
Australia |
Albert
Park |
| 23.
huhtikuuta |
San
Marino |
Imola |
| 7.
toukokuuta |
Eurooppa |
Nürburgring |
| 14.
toukokuuta |
Espanja |
Barcelona |
| 28.
toukokuuta |
Monaco |
Monaco |
| 11.
kesäkuuta |
Iso-Britannia |
Silverstone |
| 25.
kesäkuuta |
Kanada |
Montreal |
| 2.
heinäkuuta |
Yhdysvallat |
Indianapolis |
| 16.
heinäkuuta |
Ranska |
Magny
Cours |
| 30.
heinäkuuta |
Saksa |
Hockenheim |
| 6.
elokuuta |
Unkari |
Hungaroring |
| 27.
elokuuta |
Turkki |
Surtsey |
| 10.
syyskuuta |
Italia |
Monza |
| 1.
lokakuuta |
Kiina |
Shanghai |
| 8
lokakuuta |
Japani |
Suzuka |
| 22.
lokakuuta |
Brasilia |
Interlagos |
Alkuun
Tallit ja kuljettajat
Lähtöruudukko
on tälle kaudelle lähdettäessä varsin eri
näköinen kuin viime vuonna – poissa ovat Sauber,
Jordan, Minardi ja B.A.R, tilalla BMW, Midland (tai virallisemmin
MF1), Toro Rosso ja Honda. Lisäksi mukana on yksi uusi yrittäjä
kun Super Aguri –talli sai kuin saikin järjestettyä
itsensä mukaan alkavan kauden lähtöruudukkoon.
Tallien välinen iskukyky on paljolti riippuvainen renkaista
– Michelin vetäytyy kauden lopussa, mikä tarjonnee
Bridgestone-talleille edun. Myös renkaanvaihtojen takaisintulo
pelannee Bridgestonen pussiin. Talvitesteissä Michelin-tallit
ovat kuitenkin olleet edellä erityisesti aika-ajovedoissa.
Kuljettajapuolella
vaihtuvuus on viime vuotta vähäisempää. Suurin
siirto on Felipe Massan siirtyminen Ferrarille, josta Rubens Barrichello
on poistunut Hondan rattiin. Lisäksi Nick Heidfeld vaihtoi
Williamsilta BMW-leiriin ja Takuma Sato B.A.R:lta uuteen Super
Aguri -talliin. Christijan Albers ottaa Narain Karthikeyanin paikan
Midlandiksi muuttuneelta Jordanilta ja Vitantonio Liuzzi siirtyy
Toro Rosson leipiin. Tulokaskuljettajia on kolme: Williamsin toisen
kuljettajan paikan saanut Nico Rosberg, Toro Rossoa ajava Yhdysvaltain
Scott Speed sekä Super Agurin toiseen autoon valittu Yuji
Ide.
Mild Seven Renault F1 Team
Renkaat
Michelin
Testikuljettaja Heikki Kovalainen (FIN)
Hallitseva
mestari on näyttänyt vahvalta talvitesteissä.
Nopeimmissa kierrosajoissa Honda ja McLaren ovat päässeet
ranskalaistallin tasolle, mutta pitempiä rupeamia
ajettaessa uusi R26 on vaikuttanut kaikkein vahvimmalta.
Talli vaikuttaa myös onnistuneen V8-moottorin kanssa
erittäin hyvin, minkä lisäksi luotettavuus
on ollut vähintäänkin tyydyttävällä
tasolla.
Epävarmuutta
tallissa aiheuttanee vuoden alussa julkistettu ykköskuljettaja
Fernando Alonson siirtyminen McLarenille kaudeksi 2007.
Giancarlo Fisichella saikin hoidettavakseen uuden R26:n
ensitestit ja joidenkin näkemysten mukaan tulee myös
saamaan tallin tuen taakseen tänä vuonna.
Tallin vetäytymishuhuille saatiin sen sijaan päätös
Renault'n pääjohtaja Carlos Ghosnin taholta.
Alonson shokkisiirtymisestä huolimatta talli on kuitenkin
mestarikanditaatti numero yksi.
|

Renault
R26 © www.speedpics.nl |
1 Fernando Alonso (SPA)
29. 7. 1981
70 GP:tä, 1 MM, 8 voittoa, 9 paalupaikkaa,
247 pistettä
Alonson
tavoitteet tulevaan kauteen ovat selvät – toinen
mestaruus ja Renault-yhteistyön päättäminen
huipulla. Nähtäväksi jää, kuinka
yllättävän varhaisessa vaiheessa julkistettu
McLaren-sopimus vaikuttaa kauden aikana – toisaalta
espanjalainen voi keskittyä ajamiseen sen sijaan,
että joutuisi vastailemaan milloin mihinkin spekulaatioihin
tulevaisuuden työpaikastaan.
Viime
kaudella Alonso ei joutunut taistelemaan kynsin hampain
kilpailun kärjessä, vaan kypsä ajo palkintosijoilla
riitti mestaruuteen. Loppukaudesta tilanteen varmistuttua
kuitenkin nähtiin, että uusi mestari on kykenevä
myös todelliseen kilvanajoon. Toivottavasti tällä
kaudella ero ei ensimmäisissä kisoissa repeä,
jotta näemme samanlaista taistelua kuin josta saimme
esimakua Suzukan GP:ssä.
|

©
Teemu Möttönen

©
Teemu Möttönen |
2 Giancarlo Fisichella (ITA)
14. 1. 1973
160 GP:tä, 2 voittoa, 2 paalupaikkaa,
174 pistettä
Fisicon viime vuotta voi kuvata vain yhdellä
sanalla: katastrofi. Kauden avauspuoliskolla vikaa oli myös
käsittämättömän epäluotettavassa
kalustossa etenkin tallin toiseen autoon verrattuna, mutta
silti Alonso sai kokeneen tallikaverinsa näyttämään
välillä aloittelijalta. Kaiken kruunasi nöyryyttävä
häviö Kimi Räikköselle Japanissa. Tänä
vuonna virheet on saatava kitkettyä, mikäli italialainen
haluaa jatkaa F1-uraansa myös 2007.
Alonson McLaren-sopimus saattoi hyvin olla Fisichellalle
lottovoitto tallin panostuksen suhteen, minkä lisäksi
hän on vakuutellut tyytyväisyyttään
uuteen autoon ja kertonut sen sopivan paremmin ajotyylilleen.
Viime kaudella italialaisella oli välillä ongelmia
sopeutua Alonson mielen mukaan tehtyyn R25:een, mutta enää
syytä heikkoihin suorituksiin ei voi etsiä kuin
ratin ja penkin välistä. Tämä on joka
tapauksessa Fisicon viimeinen tilaisuus. |

©
Teemu Möttönen

© Teemu Möttönen |
Alkuun
McLaren – Mercedes
Renkaat Michelin
Testikuljettajat Pedro de la Rosa (SPA), Gary Paffett (GBR)
Viime kauden nopeimman yhdistelmän talvitestit eivät
ole sujuneet ruusuisesti; Mercedesin V8-moottori on ollut
alitehoinen ja epäluotettava. Muuten paketti tuntuu
olevan yhtä hyvä kuin viime vuonnakin - kaikki
on jälleen kerran kiinni moottorin luotettavuudesta
ja suorituskyvystä. Haastajien tilanne vaikuttaa kuitenkin
viime kautta paremmalta, joten ongelmat voivat sysätä
tallia paljonkin alaspäin merkkimestaruustaistelussa.
Viimeisissä testeissä moottoritilannetta on saatu
parannettua, mutta silti etenkin sen kesto on avauskilpailuun
lähdettäessä kysymysmerkki. Uusi krominen
väritys punaisine koristeineen enteilee jo Vodafonen
tuloa pääsponsoriksi 2007.
Alonso-uutinen vaikuttaa myös
McLarenin kuljettajatilanteeseen. Niin Räikkönen
kuin Montoyakin ovat lähtökuopissa ja nähtäväksi
jää, onko kaksikosta kumpikaan enää
tallissa vuonna 2007. Vaikutusta tallin työskentelyyn
voidaan vain arvailla. Tallin teknisessä henkilökunnassa
on ennen kauden alkua käynyt kato pääsuunnittelija
Adrian Neweyn, Nic Tombazisin ja pääaerodynaamikko
Peter Prodromoun vaihdettua maisemaa.Tämä saattaa
näkyä suorituskyvyssä loppuvuodesta.
|

McLaren MP4-21
© McLaren
|
3 Kimi Räikkönen
(FIN)
17. 10. 1979
87 GP:tä, 9 voittoa, 9 paalupaikkaa, 281 pistettä
Kimi lunasti viime vuonna monien
mielissä paikan joukon parhaana kuljettajana, vaikka
mestaruus menikin sivu suun. Viime kädessä Mercedesin
luotettavuus ratkaisee sen, onko Kimistä tänä
vuonna mestaruuskamppailuun. Paikkaa kuljettajamarkkinoiden
halutuimpana nimenä ei kuitenkaan uhkaa mikään
ja riippumatta tämän vuoden menestyksestä
on jatkossa lupa odottaa suuria. Kauden aikana tapahtuva
päätös tulevaisuuden työpaikasta voi
hyvinkin olla omia suorituksia merkittävämpi menestyksen
suhteen.
Kimiä ympäröivät
Ferrari-huhut eivät ota laantuakseen ja mies tulleekin
olemaan huhumyllyn keskipisteessä, kunnes jotain julkistettavaa
on. Räikkösen taustavoimat ovat kuitenkin vakuutelleet,
ettei mitään ole sovittu. Se on joka tapauksessa
varmaa, että Kimin mielenrauhaa huhumylly ei kykene
järkyttämään.
|

©
Teemu Möttönen

© www.speedpics.nl |
4 Juan Pablo Montoya (COL)
20. 9.1975
85 GP:tä, 7 voittoa, 12 paalupaikkaa, 281 pistettä
Montoyan viime kausi meni pilalle
jo varhaisessa vaiheessa tennisottelussa tapahtuneen loukkaantumisen
takia. Loppukaudesta kolumbialainen kykeni parhaimmillaan
hätyyttelemään tallikaveriaan, mutta tasaisuudessa
jäätiin jälleen. Lisäksi suorituksiin
mahtui edelleen varsin aloittelijamaisia virheitä.
On mielenkiintoista nähdä, onko Juanista haastamaan
Kimiä nyt kun lähtökohdat ovat varmasti tasavertaiset.
Juanin jääminen voitoitta olisi joka tapauksessa
yllätys.
Montoya on kertonut avoimesti halustaan
jatkaa McLarenilla, mutta talli ei toistaiseksi ole suostunut
tekemään sopimusta hänen kanssaan. Huhuissa
miestä on viety BMW:n ja Renault’n suuntaan. Montoya itse on kertonut olevansa
kiinnostunut molemmista vaihtoehdoista, mikäli McLaren-neuvottelut
eivät etene.
|

©
Teemu Möttönen

© McLaren |
Alkuun
Scuderia Ferrari Marlboro
Renkaat Bridgestone
Testikuljettajat Luca Badoer (ITA), Marc Gene (SPA)
Viimekautisen romahduksen jälkeen
Ferrari yrittää uuteen nousuun pitkälti
vanhoilla resepteillä. Suurin muutos on kakkoskuljettajan
vaihtuminen Rubens Barrichellosta Felipe Massaan, McLarenilta
pääsuunnittelijaksi tullut Nic Tombazis tuskin
ehtii juuri vaikuttaa tallin toimintaan vielä tällä
kaudella. Jälleen on paljon kiinni renkaista –
sääntömuutosten pitäisi hyödyttää
tallia ja mestaruustaistoon nousemisen edellytys on Bridgestonen
onnistuminen.
Talvitestit eivät ole sujuneet
aivan mutkattomasti – luotettavuusongelmatkin ovat
vaivanneet ja iskukyky ei ole ollut aivan toivottua. Tallin
uusittua aerodynamiikkapakettia ei tosin ehditty nähdä
radalla yhtä aikaa muiden kanssa. Ferrarin nousu
takaisin kuumimpaan kärkeen on silti täysin
mahdollista.
|

Ferrari
248 © Ferrari Press Office |
5 Michael Schumacher (GER)
3. 1. 1969
231 GP:tä, 7 MM:a, 84 voittoa, 64 paalupaikkaa,
1248 pistettä
Onko tämä Schumin viimeinen
kausi? Paljon riippuu siitä, onko Ferrarista enää
mestaruustaistoon. Viime kaudella seitsenkertaiselta mestarilta
nähtiin paitsi osoituksia siitä, ettei vauhti
ole vielä kadonnut, myös liuta helppoja virheitä.
Motivaatiota keskikastissa ajeluun ei enää näkynyt
löytyvän. Kaikkien jännityksellä odottama
ilmoitus uran jatkumisesta on odotettavissa kauden aikana.
Schumacheria voinee pitää yhtenä alkavan
kauden suurimmista kysymysmerkeistä - mikäli
Ferrarilla kaikki natsaa, on mahdollisuudet mestaruuteenkin
asti. Toivottavaa olisi, että mikäli Maranellon
ongelmat jatkuvat, nähtäisiin silti mestarin
poistuminen tyylillä.
|

©
Teemu Möttönen

© Teemu Möttönen |
6 Felipe Massa (BRA)
25. 4. 1981
53 GP:tä, 27 pistettä
Felipe Massa on yksi tulevan kauden mielenkiintoisimmista
seurattavista. Brasilialainen ei varsinaisesti häikäissyt
Sauber-vuosinaan, mutta on kypsynyt huomattavasti ensikokeiluistaan.
Massa selvinnee kakkoskuskin leiviskästään
kunnialla, mutta Schumacherin haastaminen olisi suuren
luokan yllätys. Jumiutuminen Ferrarin kuskihierarkian
kakkoseksi vaikuttaa kuitenkin liki väistämättömältä.
Todennäköistä onkin, että nuori brassi
jatkaa pitkäänkin Irvinen ja Barrichellon jalanjäljissä.
|

©
Ferrari Press Office

© Ferrari Press Office |
Alkuun
Panasonic Toyota Racing
Renkaat Bridgestone
Testikuljettajat Olivier Panis (FRA), Ricardo
Zonta (BRA)
Ferrarin kohdalla renkaista kirjoitettu
pätee myös Toyotaan. Tallissa on kiitelty rengasmerkin
vaihdon sujuvuutta, mutta se saattaa edelleen aiheuttaa
ongelmia alkukaudesta. Talli toi jälleen uuden autonsa
varhain radalle ja julkisti aerodynamiikkapäivityksen
vasta aivan kauden alla. Toyotalta on vakuuteltu tyytyväisyyttä
uudistuksien toimintaan, mutta testeissä on silti
oltu hieman niitä hallinneiden Renault’n, McLarenin
ja Hondan perässä etenkin lyhyissä vedoissa.
Pitemmillä stinteillä ero vaikuttaisi tasoittuvan.
Moottori on jo totuttuun tapaan sarjan parhaita.
Etenkin alkukaudesta Toyotan
pussiin pelannee auton luotettavuus. Resursseja kehittää
autoa kauden aikana lienee enemmän kuin kellään
muulla, mutta ainakin viime kaudella vauhti pikemminkin
hyytyi kauden mittaan. Talli tulee jälleen julkaisemaan
autostaan B-version ennen kauden puoltaväliä.
Tavoitteena on ensimmäinen voitto, joka saattaa olla
mahdollisuuksien rajoissa pienellä onnella.
|

Toyota
TF106 © Teemu Möttönen |
7 Ralf Schumacher (GER)
30. 6. 1975
145 GP:tä, 6 voittoa, 6 paalupaikkaa, 304 pistettä
Keke Rosberg totesi talvitestejä
nähtyään Ralf Scumacherin olevan varteenotettava
mestaruuskandidaatti tulevana kautena. Toyota ei vaikuta
aivan mestarikanditaatilta, mutta nuorempi Schumacher
on silti vakuutellut tyytyväisyyttään uuteen
työkaluunsa ja kertonut Toyotan uusitun jousitusratkaisun
sopivan aiempaa huomattavasti paremmin ajotyylilleen.
Nähtäväksi jää, riittääkö
japanilaistallin suorituskyky kärjen haastamiseen.
Ailahtelevaisena pidetty Ralf vaikuttaisi kuitenkin olevan
vaihteeksi aallonharjalla. Vaikka viime vuosi pisteiden
valossa toikin Trullin päänahan, oli italialainen
jossain määrin vakuuttavampi ja kärsi enemmän
teknisistä vioista. Tallikaverien välillä
on odotettavissa tasaväkinen taisto myös tänä
vuonna.
|

©
Teemu Möttönen

© Williams |
8 Jarno Trulli (ITA)
13. 7. 1974
149 GP:tä, 1 voitto, 3 paalupaikkaa, 160 pistettä
Viime kaudella nähtiin jälleen
tyypillistä Jarno Trullia – italialainen saa
aika-ajoissa autostaan irti enemmän kuin ehkä
kukaan sarjan kuljettajista, mutta kilpailuissa Jarno
oli pikemminkin liikkuvan shikaanin roolissa. Mikäli
testien perusteella välittynyt kuva Bridgestone-renkaiden
ominaisuuksista hieman heikompina lyhyissä vedoissa,
mutta vahvempina pitkillä stinteillä on oikea,
saattaa se kompensoida tuota tilannetta. Vähintään
viimevuotiseen menestykseen pitäisi joka tapauksessa
olla mahdollisuuksia.
|

©
Teemu Möttönen

© Teemu Möttönen |
Alkuun
Williams
F1 Team – Cosworth
Renkaat Bridgestone
Testikuljettajat Alex Wurz (AUT, 3. kuljettaja), Narain
Karthikeyan (IND)
Williamsilla puhaltavat muutoksen tuulet.
Poissa ovat niin BMW, Michelin kuin pääsponsori
Hewlett-Packardkin, tilalla Cosworth, Bridgestone ja Jenson
Buttonin sopimuksensa purkamisesta pulittamat kipurahat.
Hieman yllättäen Cosworth vaikuttaa saaneen
pikkubudjetillaan aikaiseksi koko joukon parhaan moottorin,
joka lieneekin tallin suurin valtti tulevana kautena.
Testeissä Williams on ollut liki kärjen vauhdissa,
ainakin podiumsijoituksiin luulisi tallilla olevan täydet
mahdollisuudet. Onnistumisia myös vaaditaan tällä
kaudella, toista kautta ilman pääsponsoria talli
tuskin ongelmitta kestää. Williams tekee kovasti
töitä myös saadakseen tehdasmoottorit kaudelle
2007, ainakin Toyotaa ja Renault’ta pidetään
mahdollisina vaihtoehtoina.
|

Williams
FW28 © Williams |
Alkuun
Lucky
Strike Honda Racing F1 Team
Renkaat Michelin
Testikuljettajat Anthony Davidson (GBR, 3. kuljettaja),
James Rossiter (GBR), Adam Carroll (GBR), Alan van der Merwe
(RSA)
Hondan
paluu tehdastallina kuninkuusluokkaan näyttää
testien perusteella saavan lentävän lähdön.
Tallin autot ovat hätyytelleet säännöllisesti
kärkitiloja ja etenkin aika-ajonopeuden pitäisi
olla kunnossa. Pitemmissä rupeamissa ajat ovat olleet
hieman huonompia, mutta kovin suurta painoarvoa ei tuloksille
kannata antaa. Varmaa on se, että talli lähtee
avauskilpailuihin yhtenä suosikeista. Luotettavuuskin
on ollut hyvällä tolalla. Ennakkoasetelmien
perusteella kaikki mahdollisuudet voittotaisteluun ovat
olemassa.
Rubens
Barrichellolla vahvistunut kuljettajakaksikko on yksi
sarjan vahvimmista. Brasilialaisen motivaation luulisi
vuosien toisen viulun soittelemisen jälkeen olevan
korkealla ja uuden haasteen pitäisi saada myös
Jenson Buttonista enemmän irti. Nykyinen paketti
on ilmeisesti koossa pitkälle tulevaisuuteen ja talli
vaikuttaakin yhdeltä vahvimmista pitemmälle
katsottaessa.
|

Honda RA106
© Honda |
11
Rubens Barrichello (BRA)
23. 5. 1972
218 GP:tä, 9 voittoa, 13 paalupaikkaa, 489 pistettä
Barrichellolle Hondalla auennut mahdollisuus
on tuhannen taalan paikka todistaa Ferrarilla olleen kyse
muustakin kuin Schumacherin paremmuudesta. Brasilialaisen
palkkaus tekee Hondasta varteenotettavan kilpailijan tallien
välisessä taistossa, mutta myös kokemus
voittamisesta voi muodostua hyvinkin tärkeäksi
alkavalla kaudella.
Barrichello sai numeron 11, sillä
se on brasilialaisen vanha onnennumero. Jenson Button
luovutti numeron tallikaverilleen kuultuaan sen tärkeydestä.
Muutenkin kaksikon yhteistyö näyttää
alkaneen hyvin, joskaan Rubensin kaltaisella tiimipelaajalla
ei muutenkaan ole ollut vaikeuksia tallikavereidensa kanssa.
|

©
Honda

© Honda |
12 Jenson Button (GBR)
19. 1. 1980
101 GP:tä, 2 paalupaikkaa, 167 pistettä
Jenson Buttonin piti alun perin ajaa kausi
2006 Williamsilla, mutta Hondan näyttäessä
aina vain paremmalta vaihtoehdolta ja Williamsin tilanteen
samalla heikentyessä britti tuli toisiin aatoksiin.
Lopullinen ratkaisu saatiin kun Button suostui maksamaan
omasta pussistaan kipurahoja yli 20 miljoonaa taalaa.
Hänen onnekseen Honda-sopimus tuo miehen tilille
seuraavien vuosien aikana huomattavasti enemmän.
Ensimmäisen voiton kiviriippa Buttonin selässä
käy yhä raskaammaksi. Vaikuttaa siltä,
että alkavalla kaudella ykkössijat eivät
ole enää kiinni kalustosta, vaan vain miehestä
itsestään. Jarno Trullin ”ennätys”
kilpailujen määrässä ennen ensimmäistä
voittoa ei ole enää järjettömän
kaukana, eikä brittien ykköstoivo halua sitä
saavuttaa. Pitkästä aikaa Button saa vastaansa
tallikaverin, jolla on mahdollisuuksia haastaa britti.
|

©
Honda

© Honda |
Alkuun
Red Bull Racing – Ferrari
Renkaat Michelin
Testikuljettaja Robert Doornbos (NED, 3. kuljettaja)
RBR esitteli uuden autonsa F1-katraasta
ensimmäisenä, mutta talvitestit menivät
enemmän tai vähemmän penkin alle moottorin
jäähdytysongelmien vuoksi, vaihto Cosworthista
Ferrariin ei ole sujunut kitkatta. Tallin suunnalta ongelmia
ollaan vähätelty ja todettu Ferrarin ajavan
moottorilla tarpeeksi testiä heidän kannaltaan.
Auton muita ongelmia ei kuitenkaan
ole täysin kyetty selvittämään ja
Red Bull päättikin lisätä kalenteriinsa
ylimääräiset testit ennen kauden alkua.
Parhaimmillaan auto on kuitenkin ollut kohtuullisen nopea,
mikä antaa lupauksia siitä, että luotettavuuden
parantuessa voidaan yltää ainakin viimevuotiselle
tasolle. Pistesijoille on kuitenkin kova tungos. McLarenilta
auton suunnittelua johtamaan värvätyt Newey
ja Prodromou lupaavat hyvää tuleville kausille.
RBR:n uusi väritys julkaistaan vasta kaudenalusviikolla.
|

Red Bull
Racing RB02 @ www.GEPA-pictures.com |
Alkuun
BMW
Sauber F1 Team
Renkaat Michelin
Testikuljettaja Robert Kubica (POL, 3. kuljettaja)
BMW:n ratkaisua perustaa oma talli osattiin
jo odottaa, olihan se pyrkinyt lisäämään
vaikutusvaltaansa Williamsilla jo useita vuosia. Frank
Williamsin haluttomuus johti kuitenkin siihen, että
yhteistyökumppani etsittiin toisaalta. Sauber-nimi
tulee pysymään mukana myös tulevaisuudessa,
minkä lisäksi BMW tulee käyttämään
sveitsiläistallin Hinwilin tehdasta myös tulevaisuudessa.
Tästä kaudesta tullee
BMW:lle välivuosi. Sauberin toimitilojen laajennus
Hinwilissä ja henkilöstömäärän
kasvattaminen tuskin tapahtuu täysin kitkatta, mutta
jonkinlaisia mahdollisuuksia yllätyksiinkin on. Paljon
riippuu siitä, mitä Baijerissa on saatu aikaan.
Uusi auto ei ole mikään uraauurtava luomus,
mutta on yllätys, mikäli BMW Sauber ei ole mukana
pistetaisteluissa. Talvitestien perusteella siihen pitäisi
olla mahdollisuudet.
|

BMW Sauber
F1.06 © www.speedpics.nl |
16
Nick Heidfeld (GER)
10. 5. 1977
98 kilpailua, 1 paalupaikka, 56 pistettä
Saksalaisen ura näytti jo
tyssäävän lopullisesti vuoden 2004 jälkeen,
mutta hän tarttui Williamsin antamaan mahdollisuuteen
kaksin käsin ja vakuutti samalla BMW:n kyvyistään
niin, että hänet valittiin johtamaan uuden tallin
muodostamista monivuotisella sopimuksella.
Heidfeld itse on kertonut olevansa jännittyneempi
ja motivoituneempi kuin vuosiin. Tällä kaudella
tuskin on syytä haaveilla suuresta menestyksestä,
mutta nyt tehtävä työ saattaa hyvinkin
palkita saksalaisen tulevaisuudessa. Mikäli Nick
yltää viimevuotisiin tuloksiinsa, on se yllätys.
|

©Williams

©Williams |
17 Jacques Villeneuve (CAN)
9. 4. 1971
153 kilpailua, 1 MM, 11 voittoa, 13 paalupaikkaa, 228 pistettä
Katastrofaalisesti alkanut Villeneuven viime kausi sai lopulta
jokseenkin tyydyttävän lopun, mutta silti BMW
viivytteli Jacquesin ilmoittamista tämänvuotiseen
sarjaan varsin pitkään. BMW:n väitetään
olleen valmis purkamaan kanadalaisen sopimus Heikki Kovalaisen
tieltä, mutta Renault ei päästänyt suomalaista.
Villeneuven lähtökohdat
kauteen ovat täten varsin vaikeat – kaikki kyllä
tietävät, mihin Jacques kykenee parhaimmillaan,
mutta yli 150 kilpailua ajaneeksi kuljettajaksi hän
tekee silti edelleen käsittämättömän
paljon liki aloittelijamaisia virheitä. Kypsymistä
tässä vaiheessa uraa on varsin rohkeaa toivoa.
|

©
Honda

© www.speedpics.nl |
Alkuun
MF1 Racing – Toyota
Renkaat Bridgestone
Testikuljettajat Giorgio Mondini (SUI), Markus Winkelhock
(GER), Adrian Sutil (GER) (edellä mainitut jakavat
3. kuljettajan tehtävät), Roman Rusinov (RUS)
On jokseenkin ihailtavaa, että Midland
sai viime vuoden alkupuolella täydelliseltä
sekasorrolta vaikuttaneesta puuhastelustaan aikaiseksi
jotain erehdyttävästi F1-tallia muistuttavaa.
Nyt joukot alkavat kuitenkin olla koossa ja kaikkien helpotukseksi
MF1 vaikuttaa olevan täysin mitat täyttävä
F1-talli. Midland tekee myös historiaa olemalla ensimmäinen
venäläisellä lisenssillä sarjaan osallistuva
tiimi. Talli käyttää vastaavia Toyotan
V8-moottoreita kuin tehdastiimikin.
Tämän kauden auton
piti ensin olla Dallaran suunnittelema, mutta lopulta
päädyttiinkin ratkaisuun, jossa talli teki suurimman
osan suunnittelutyöstä itse ja Dallara jäi
pelkän konsultin rooliin. Suurta menestystä
on turha odottaa, mutta talli pystynee luomaan peräpäässä
taistelun Super Agureja ja ehkä Toro Rossojakin vastaan.
Kuskikaksikko on tallin taso huomioonottaen varsin pätevä.
Pisteille ei normaalissa kilpailussa ole kuitenkaan mitään
asiaa.
|

MF1 Racing
M16 © Midland |
Alkuun
Scuderia
Toro Rosso – Cosworth (V10)
Renkaat Michelin
Red Bullin omistamalla Toro Rossolla
on mahdollisuus yllätyksiin. Talli saa muotoseikan
nojalla käyttää viimevuotisiin Red Bulleihin
perustuvia STR1-autoja, minkä lisäksi Cosworthin
V10-kone voi mahdollistaa yllätyksiä varsinkin
hitaammilla, koneen ajettavuutta korostavilla radoilla,
joilla pisteetkään eivät ole täysi mahdottomuus.
Gerhard Bergerin mukaantulo tallin omistajaksi lupaa hyvää
tulevaisuutta ajatellen.
Etenkin Midlandilla on suhtauduttu
varsin kitkerästi Toro Rosson suunnitelmiin. Midlandin
tallipäällikkö Colin Kolles on kertonut,
ettei aio tyytyä katselemaan, mikäli V10-moottorit
auttavat Toro Rosson heidän edelleen. Kollesin tulkinnan
mukaan sääntö oli tarkoitettu vain alirahoitettuja
talleja varten, jollainen Toro Rosso ei enää ole.
Myös vanhoihin Red Bulleihin pohjautuvan auton käyttö
herättää kummastusta. Auto oli kuitenkin
virallisesti Fordin suunnittelema, joten Toro Rosson tulkinnan
mukaan se ei ole toisen F1-tallin auto ja näin sääntöjen
mukaan käytettävissä. FIA on vahvistanut
järjestelyn laillisuuden.
Samoin kuin Red Bullin ykköstiimi, myös Toro Rosso
julkaisee alkavan kauden värityksensä vasta Bahrainin
GP-viikon torstaina. Ennakkotietojen mukaan autot tulevat
poikkeamaan ykköstallin väreistä selkeästi.
|

Scuderia
Toro Rosso STR01 © www.GEPA-pictures.com |
20 Vitantonio Liuzzi (ITA)
6. 8. 1981
4 kilpailua, 1 piste
Vuoden 2004 F3000-mestari Liuzzi
ei viime vuonna päässyt juuri näyttämään
osaamistaan jäätyään RBR:n toisessa
autossa kanssaan vuorotelleen Klienin varjoon. Perjantaitestien
ansiosta ratojen pitäisi kuitenkin olla tuttuja ja
Toro Rosso tarjonnee Liuzzille mahdollisuuden yllätyksiin.
Uran jatko on "Toniollakin" jokseenkin turvattu Red Bullin
ansiosta, mutta tuleva kausi ratkaisee silti paljon - tallikaverille
häviämistä ei katsota hyvällä.
|

©
www.GEPA-pictures.com

©
www.GEPA-pictures.com |
21 Scott Speed (USA)
24. 1. 1983
Tulokas
Speed on USA:n ensimmäinen
F1-kuski sitten vuoden 1993 ja Michael Andrettin. Hän
on kuulunut Red Bullin junioriohjelmaan jo pitkään
ja on ajanut Euroopassa vuodesta 2003 lähtien. Meriitteihin
kuuluu muun muassa Formula Renault 2000:n Eurocupin voitto
ja Formula Renault'n Saksan mestaruus. Viime kaudella GP2:ssa
hän pystyi parhaimmillaan taistelemaan jopa voitoista,
mutta epätasaisuus vaivasi otteita. Lopulta hänelle
kirjattiin yksi paalu ja sarjan kolmas sija Rosbergin ja
Kovalaisen takana.
Speediin kohdistuu kovat odotukset,
sillä menestyvä jenkkikuski olisi F1:lle kultaakin
kalliimpi. Speed itse on puhunut jopa palkintopallisijoista,
mutta totuus lienee toinen. Mahdollisuuksia yllätyksiin
kuitenkin on. |

©
www.GEPA-pictures.com

© www.GEPA-pictures.com |
Alkuun
Super Aguri – Honda
Renkaat Bridgestone
Testikuljettajaa
ei nimetty (Franck Montagny?)
Super Aguri –talli laitettiin pystyyn
ennätysajassa, ex-F1-kuljettaja Aguri Suzuki tuli
julkisuuteen aikeineen vasta viime vuoden loppupuolella.
Talli käyttää ensimmäisissä kilpailuissa
nykysääntöihin muovattua vuoden 2002 Arrows
A23 –autoa, johon on sovitettu Hondan V8-moottori.
Tallin oma SA06-auto tulee radalle alkukaudesta, jonka
jälkeen on lupa odottaa jonkinlaisia tuloksiakin.
Ensimmäiset kilpailut sujuvat kuitenkin lähinnä
opettelun merkeissä. Projekti on vahvasti Hondan
tukema, moottorien lisäksi automerkki on avustanut
auton suunnitteluun liittyvissä asioissa.
|

Super Aguri
SA01 © Super Aguri |
Alkuun
|