F1Forum.fi
 
-Etusivu Forum LIVE-keskustelu Säännöt Fanituotteet
 
Sivu 9 / 9 EnsimmäinenEnsimmäinen 123456789
Tulokset 321-346/346

Ketju: Mika Häkkinen

  1. #321
    Lead Singer Revolt's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2007
    Viestit
    3 364
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Lonso_567
    Sikäli Alonsossa ja Mikassa on samaa, että molemmat tulivat menestystalliinsa ennen menestysvaihetta. Ja muutaman vuoden tuskainen uurastus lopulta palkittiin tuplamestaruudella.
    No kyllä Fernando taisi kuitenkin aika paljon helpommalla päästä kuin Mika. Ja tuolla tarkoitan siis nimenomaan aikaa ennen menestystä... En myöskään ota kantaa syihin. Mutta kyllä Mikalla oli muutama tuskainen vuosi enemmän kuin Alonsolla

  2. #322
    Registered User
    Liittynyt
    Mar 1999
    Sijainti
    hki finland
    Viestit
    5 691
    Nyt ei voi enää sanoa, kuin että tunteella mennään, järjen ja logiikan kustannuksella. Defenssimekanismit jyllää puoleen ja toiseen. Omaa näkemystä korostetaan jo huvittavuuteen asti. Häkä presidentiksi.

  3. #323
    Registered User
    Liittynyt
    Mar 1999
    Sijainti
    hki finland
    Viestit
    5 691
    Lainaa Alunperin kirjoittanut patriot
    No edelleenkin ne Mikan jutut on mielenkiintoisempia kuin Kimin... Ulosanti voi olla hitaanpuoleista, mutta silti Kimin omaa parempaa. Toistaiseksi siis näin.

    Mikan DTM uraa voi kommentoida tuolla DTM-otsikossa...
    Jos nyt ei tehdä tästä Kimi vs Häkä-väittelyä, mitä argumenttien tasoon tulee. Vähän sama kuin vertailisi Ladaa ja Simca 1000e:tä.

  4. #324
    Registered User
    Liittynyt
    Jul 2005
    Viestit
    12
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Revolt
    No kyllä Fernando taisi kuitenkin aika paljon helpommalla päästä kuin Mika. Ja tuolla tarkoitan siis nimenomaan aikaa ennen menestystä... En myöskään ota kantaa syihin. Mutta kyllä Mikalla oli muutama tuskainen vuosi enemmän kuin Alonsolla
    Mikahan pääsi melkein hengestään. Ja taisi olla myös vanhempi mestari.

  5. #325
    guru experience
    Liittynyt
    Oct 2006
    Sijainti
    ¿¿¿Salud???
    Viestit
    470
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Revolt
    No kyllä Fernando taisi kuitenkin aika paljon helpommalla päästä kuin Mika. Ja tuolla tarkoitan siis nimenomaan aikaa ennen menestystä... En myöskään ota kantaa syihin. Mutta kyllä Mikalla oli muutama tuskainen vuosi enemmän kuin Alonsolla
    Molemmat olivat vieläpä vuoden testikuskina ennen urakan aloitusta mestaritiimissä . Ei tässä mitään ihan yks-yhteen vertailuja tietenkään saada. Jotain samankaltaisuutta silti. Mikalla oli onnetomuutensa. Toisaalta, Alonso ei tarvinnut ylivoimaista autoa mestaruuteen. Joku väitti johtuvan siitä, ettei vastassa ollut Schumacher. Mutta toisella mestarikaudellakaan ei ollut ylivoimaista autoa. Eikä päävastustaja loukkaantunu kesken urakan
    Formulat ilmaiseksi - eikä maksa mitään!

  6. #326
    custom user forti's Avatar
    Liittynyt
    Oct 2006
    Sijainti
    strosmobylschtok
    Viestit
    1 026

    kyllä ne alonson mestaruudet aika ylivoimaisella autolla kuitenkin tulivat, ihan keskitasoa kuljettajana ennen kautta 2005. yhtäkkinen suoritustason nousu ei voi johtua muusta, kuin auton suorituskyvyn noususta

  7. #327
    Psyykeenmurskaaja Totke's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2007
    Sijainti
    Hämeenlinna
    Viestit
    1 787
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Lonso_567
    Toisaalta, Alonso ei tarvinnut ylivoimaista autoa mestaruuteen.
    Kyllä ne rellut kovaa meni, vähintään tasapelin veroisesti, kun kausia katsoo kokonaisuutena ja molempien kausien valmistajien mestaruudet puhuu kanssa puolestaan. Häkkisen aikana kakkossijasta sai 6 pistettä, Alonso saattoi vähän enemmän varman päälle kun ei tarvinnut puristaa.

    Eri henkilöiden mestaruuksia on vaikea vertailla, varsinkaan kun eivät ole edes liki samaan aikaan ajettuja. Vahvana mielipiteenäni sanon silti että Häkkisen ja Schumin kamppailua oli huomattavasti mielenkiintoisempi seurata, kuin esimerkiksi Räikkösen ja Alonson. Häkän aikoihin ne miehet ajoivat molemmat tosissaan kilpaa ja sijoitukset vaihtui usein vielä kisan viimeisillä kierroksilla.

  8. #328
    Flying finns
    Liittynyt
    Apr 1999
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    8 196
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Rapu-70
    Tietysti jälkikäteen se on ennustaminenkin helpompaa.

    Mielestäni esim. Salo on perillä lajin finesseistä enemmän kuin kaimansa.
    Salo Iltalehdessä:
    Kuka ajaa maailmanmestariksi?

    - Joko Ferrari-kuski tai McLaren-kuski, virnuilee Salo.

    Formulastaran kans samaa mieltä, Häkä presidentiks
    Lentävät mestarit: Keijo "Keke" Rosberg, Mika "Häkä" Häkkinen sekä Kimi "Iceman" Räikkönen

  9. #329
    Lead Singer Revolt's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2007
    Viestit
    3 364
    Hehehhehe, liekö Mika lukenut tätä keskustelua ja siitä sisuuntuneena päätti ajaa äsken paalulle...! Katsotaan nyt vielä kisa mutta täytynee valmistautua hieman vetämään sanojaan takaisin (tässä tapauksessa teen sen tosin enemmän kuin mielelläni )...

  10. #330
    DNF
    Liittynyt
    Feb 2000
    Viestit
    12 558
    Mun mielestä tosta DTM-sarjasta kannattais keskustella tolla toisella osastolla

  11. #331
    Registered User
    Liittynyt
    Oct 1999
    Sijainti
    Lohja
    Viestit
    898
    Lainaa Alunperin kirjoittanut VJR
    Mun mielestä tosta DTM-sarjasta kannattais keskustella tolla toisella osastolla
    Tän saitin nimikin on " Mika Häkkinen" siittähän tässä keskustellaan, eikö?

  12. #332
    Registered User
    Liittynyt
    Jul 1999
    Viestit
    1 248
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Rami
    Tän saitin nimikin on " Mika Häkkinen" siittähän tässä keskustellaan, eikö?
    Ja Mika Häkkinen ei aja F1:ssä, tämä topic oin kyllä ihan väärässä osastossa.
    HÖYNÄ: Ei tarvitse Räikkösen kun käydä kusella, niin jo siellä on seiskan toimittaja kirjoittamassa että Kimi heilui pisuaarin vieressä kulli kädessä, tekiköhän perhana vielä helikoptereita!

  13. #333
    Lead Singer Revolt's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2007
    Viestit
    3 364
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Felix
    Ja Mika Häkkinen ei aja F1:ssä, tämä topic oin kyllä ihan väärässä osastossa.
    Mistä näitä foorumipoliiseja aina löytyy? Mitä hemmetin väliä sillä on, onko Mika Häkkinen -keskustelu F1- vai Muu moottoriurheilu -otsikon alla? Ei yhtään mitään. Joten keskitypä johonkin muuhun, mene vaikka tekemään läksyjä

  14. #334
    Registered User
    Liittynyt
    Jul 1999
    Viestit
    1 248
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Revolt
    Mistä näitä foorumipoliiseja aina löytyy? Mitä hemmetin väliä sillä on, onko Mika Häkkinen -keskustelu F1- vai Muu moottoriurheilu -otsikon alla? Ei yhtään mitään. Joten keskitypä johonkin muuhun, mene vaikka tekemään läksyjä
    Tässä iässä ei tarvitse enää tehdä läksyjä. Poistetaan sitten kaikki osiot jos kerta on aivan sama missä topicit ovat, selkeydestähän tässä on kysymys mikä on ilmeisesti liian vaikea juttuu muutamille...
    HÖYNÄ: Ei tarvitse Räikkösen kun käydä kusella, niin jo siellä on seiskan toimittaja kirjoittamassa että Kimi heilui pisuaarin vieressä kulli kädessä, tekiköhän perhana vielä helikoptereita!

  15. #335
    Registered User
    Liittynyt
    Mar 2007
    Sijainti
    ____________
    Viestit
    3 579
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Felix
    Tässä iässä ei tarvitse enää tehdä läksyjä. Poistetaan sitten kaikki osiot jos kerta on aivan sama missä topicit ovat, selkeydestähän tässä on kysymys mikä on ilmeisesti liian vaikea juttuu muutamille...
    haittaako se muka ihan aikuisten oikeasti ketään jos tässä Häkkisestä keskustellaan? Voitko ihan rehellisesti väittää että tämä sinun keskittymistäsi häiritsee, vai onko kyse taas vaan pilkun raiskaamisesta? Taitaa olla tuo jälkimmäinen kyseessä

  16. #336
    Trackman WebSlave's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2005
    Viestit
    29 662
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Mediaprofeetta
    haittaako se muka ihan aikuisten oikeasti ketään jos tässä Häkkisestä keskustellaan?
    Ei tässä ole kyse siitä haittaako se, vaan periaatteesta. Kun kerran on luotu omat osastot eri aihepiireille, niin on järjetöntä ja hölmöä sitten keskustella vähän kaikesta vähän joka puolella. Koko jaottelu muuttuisi hyödyttömäksi. Ja sen jaottelun puuttuminen tai toimimattomuus kyllä sitten jo haittaisi merkittävästi.

    Eli ei anneta sille "pahalle" mielellään edes sitä pikkusormea, vaan puututaan lipsumisiin mahdollisimman pikaisesti. Muuten kirjoittajat oppivat pahoille tavoille.
    --
    Ei mithään häthää.

  17. #337
    Super Moderator Moderaattorit's Avatar
    Liittynyt
    Mar 1999
    Viestit
    1 391
    Lainaa Alunperin kirjoittanut WebSlave
    Ei tässä ole kyse siitä haittaako se, vaan periaatteesta. Kun kerran on luotu omat osastot eri aihepiireille, niin on järjetöntä ja hölmöä sitten keskustella vähän kaikesta vähän joka puolella. Koko jaottelu muuttuisi hyödyttömäksi. Ja sen jaottelun puuttuminen tai toimimattomuus kyllä sitten jo haittaisi merkittävästi.

    Eli ei anneta sille "pahalle" mielellään edes sitä pikkusormea, vaan puututaan lipsumisiin mahdollisimman pikaisesti. Muuten kirjoittajat oppivat pahoille tavoille.
    Juuri näin.
    Kaikki, mikä liittyy Mika Häkkisen DTM-ajoihin, muu moottoriurheilu -osastolle, johon tästä otsikosta on kyseiselle alueelle kuuluvat viestit siirretty. Häkkisen F1-uraan liittyvät keskustelut voi olla vielä tällä osastolla. Kannattaa lukea foorumin säännöt ja noudattaa niissä määriteltyjä ohjeita kommentoinnista, siksi, että palsta pysyisi mahdollisimman hyvänä kaikille käyttäjille.

  18. #338
    Lead Singer Revolt's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2007
    Viestit
    3 364
    Aivan älytöntä höntyilyä. Jos ei Mika Häkkinen -topikki voi olla F1-alueella niin kyllä on Moderaattoreillakin vähän harkintakyvyssä vikaa. Tämä F1-vapaa nyt on ainakin aivan väärä paikka tälle. Mutta antaa olla.

  19. #339
    Seksikäs rumä kääpiö Formulanomi's Avatar
    Liittynyt
    Oct 1999
    Sijainti
    Toisaalla
    Viestit
    41 381
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Revolt
    Aivan älytöntä höntyilyä. Jos ei Mika Häkkinen -topikki voi olla F1-alueella niin kyllä on Moderaattoreillakin vähän harkintakyvyssä vikaa. Tämä F1-vapaa nyt on ainakin aivan väärä paikka tälle. Mutta antaa olla.
    Sulla on ilmeisesti vaikeuksia lukea tai/ja noudattaa sääntöjä ?
    Fanitan kommunismia, sosiaalidemokratiaa, ay-liikettä, maahanmuuttoa,modeja, vasemmistoliittoa, vihreitä ja jormaani.

  20. #340
    Registered User
    Liittynyt
    Oct 1999
    Sijainti
    Lohja
    Viestit
    898
    Moderaattoreilla on anaskin aikaa lukea sääntöjä.

    Bahrainin Grand Prix
    13-15. huhtikuuta 2007
    Perjantai 13.4
    1. vapaat harjoitukset 10:00 - 11:30
    2. vapaat harjoitukset 14:00 - 15:30
    Lauantai 14.4
    3. vapaat harjoitukset 11:00 - 12:00
    Aika-ajot 14:00 -
    Sunnuntai 15.4
    Grand Prix 14:30 -

  21. #341
    custom user forti's Avatar
    Liittynyt
    Oct 2006
    Sijainti
    strosmobylschtok
    Viestit
    1 026
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Revolt
    Aivan älytöntä höntyilyä. Jos ei Mika Häkkinen -topikki voi olla F1-alueella niin kyllä on Moderaattoreillakin vähän harkintakyvyssä vikaa. Tämä F1-vapaa nyt on ainakin aivan väärä paikka tälle. Mutta antaa olla.
    jaa, mistäköhän täällä f1-vapaalla sitten oikein pitäisi keskustella:jaska:

  22. #342
    Registered User
    Liittynyt
    Jul 2006
    Viestit
    874
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Felix
    Ja Mika Häkkinen ei aja F1:ssä, tämä topic oin kyllä ihan väärässä osastossa.
    Aloitin keskustelun Formula puolella koska aiheena oli Mika Häkkinen formulakuskina tai entisenä sellaisena, eikä todellakaan DTM kuskina.

  23. #343
    Registered User
    Liittynyt
    Mar 2007
    Sijainti
    ____________
    Viestit
    3 579
    mitähän tuo alapuolellani oleva kaveri höpisee?
    Viestiä on viimeksi muokannut Mediaprofeetta; 20.05.2007 22:29.

  24. #344
    Registered User
    Liittynyt
    Jun 2001
    Sijainti
    Joutseno
    Viestit
    2 341
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Moderaattorit
    Kaikki, mikä liittyy Mika Häkkisen DTM-ajoihin, muu moottoriurheilu -osastolle,
    Etkö mediaprofeetta hallitse lukemisen jaloa taitoa?

  25. #345
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2017
    Viestit
    367
    YLÖS!

    Luitteko Iltapäivälehtien jutun Salosta ja Häkkisestä?

    Tarina juontaa juurensa sinne vuoten 1999..

  26. #346
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    13 050
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Dzekoo Tarkastele viestiä
    YLÖS!

    Luitteko Iltapäivälehtien jutun Salosta ja Häkkisestä?

    Tarina juontaa juurensa sinne vuoten 1999..
    Mitäs niissä on lukenut?

    Vaikka onhan niitä juttuja toki näistä herroista riittänyt varsin mittavia määriä jopa oikeastaan jo ennen heidän uriaankin.

Viestien lähettämisen luvat

  • Et voi avata uusia ketjuja
  • Et voi vastata keskusteluihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •  
© F1-Forum - Tietosuojaseloste - Evästekäytäntö