F1Forum.fi
 
-Etusivu Forum LIVE-keskustelu Säännöt Fanituotteet
 
Sivu 6 / 7 EnsimmäinenEnsimmäinen 1234567 ViimeisinViimeisin
Tulokset 201-240/273

Ketju: Honda RA108

  1. #201
    Registered User
    Liittynyt
    Mar 1999
    Sijainti
    hki finland
    Viestit
    5 691
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Bobakki
    Eiku kyllä niiden ensin piti selvittää, miksi 2007 auto oli niin kelvoton kuin se oli. Tuulitunnelin ongelmista kerrottiin julkisuuteen vasta elokuussa. Kun uuden auton suunnittelu aloitetaan normaalisti jo ennen ensimmäistä kilpailua, on aikataulu ollut varsin tiukka etenkin ilman minkäänlaista pohjaa.

    Asiallahan eivät nyt olleet samat tumpelot kuin 2007, vaan talliin viime kesänä palkatut uudet suunnittelijat.
    Okei. Mielestäni tätä välivuosi-korttia ei kuitenkaan paljastettu ennen kuin huomattiin, että uusikin auto on susi. Tietysti tässä tilanteessa välivuosi-kortti on ihan järkevä käyttää. Veikkailen, että Hondalla ollaan kuitenkin todella pettyneitä uuteen autoon. Tähänastisten testien perusteella on vaikeaa nähdä, että tilanne olisi sen parempi kuin viime vuonnakaan.

    Eiköhän siellä suurin osa ole edelleen samaa suunnittelijapoppoota, mitä aiemminkin, toki "vahvistuksella" nimeltä Luis Bicoig tai jotain sinnepäin, joka lanseerasi viimeksi Williamsissa oliko 2003 käytetyn keulakonseptin nyt uudelleen. Jos jostain autosta voi sanoa, että näyttää hitaalta, niin kyllä se Honda on, juuri sen vuoksi, että koko auton etuosan suunnittelufilosofia on kertakaikkiaan vanhentunutta.

  2. #202
    @f1hog
    Liittynyt
    Jun 2000
    Sijainti
    En oo mistään kotosin
    Viestit
    19 758
    Lainaa Alunperin kirjoittanut formulastara

    Taisi olla Ross Brawnin ensimmäinen haastattelu (joka tapauksessa ennen auton esittelyä), jossa sanoi, että 2008 on valmistautumista kauteen 2009 ja kestävän pohjan rakentamista. Vuodessahan noin pahasti pieleen mennyttä projektia ei käännetä - Geoff Willisin lähdön jälkeen taisi suunta kadota samaan tyyliin kuin Toyotalla Gascoynen mennessä.

    Loïc Bigois on tämä tarkoittamasi sankari. Hän ei kuitenkaan ollut ainoa vahvistus. Saa nähdä, mihin suuntaan keulan muotoilun kanssa lähdetään uusien sääntöjen myötä ja onko Hondan valitsema reitti enteellinen sen suhteen.

  3. #203
    Registered User
    Liittynyt
    Mar 1999
    Sijainti
    hki finland
    Viestit
    5 691
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Bobakki
    Taisi olla Ross Brawnin ensimmäinen haastattelu (joka tapauksessa ennen auton esittelyä), jossa sanoi, että 2008 on valmistautumista kauteen 2009 ja kestävän pohjan rakentamista. Vuodessahan noin pahasti pieleen mennyttä projektia ei käännetä - Geoff Willisin lähdön jälkeen taisi suunta kadota samaan tyyliin kuin Toyotalla Gascoynen mennessä.

    Loïc Bigois on tämä tarkoittamasi sankari. Hän ei kuitenkaan ollut ainoa vahvistus. Saa nähdä, mihin suuntaan keulan muotoilun kanssa lähdetään uusien sääntöjen myötä ja onko Hondan valitsema reitti enteellinen sen suhteen.
    Saapa nähdä joo. Olen aika pessimistinen asian suhteen. Mitä Toyotaan tulee, niin sitä samaa ne on mielestäni noin konseptina jatkanut kuin Casgoynen kanssakin. Mikä on sinänsä aika kumma, kun Mikehän taisi saada potkut.

  4. #204
    @f1hog
    Liittynyt
    Jun 2000
    Sijainti
    En oo mistään kotosin
    Viestit
    19 758
    Lainaa Alunperin kirjoittanut formulastara
    Saapa nähdä joo. Olen aika pessimistinen asian suhteen. Mitä Toyotaan tulee, niin sitä samaa ne on mielestäni noin konseptina jatkanut kuin Casgoynen kanssakin. Mikä on sinänsä aika kumma, kun Mikehän taisi saada potkut.
    Keulan suhteen suurin muutos on muistaakseni se, että etusiiven keskikappale tulee olemaan kaikilla samanlainen (siipeä myös lasketaan toki). Olen ymmärtänyt nostetun keulan parantavan etusiiven toimintaa noin yleisesti, minkä takia tämä ratkaisu voisi olla tulevaisuuteen tähyävä jos säännöillä määrätyn osan uskotaan olevan merkittävästi nykyisiä ratkaisuja vähemmän tehokas.

    Gascoyne taisi nimenomaan vaatia aika radikaalia muutosta, mistä erimielisyydet. 2006 ongelmanahan oli myöhäinen vaihto Bridgestoneihin, minkä takia Michelineille suunniteltu kosla oli vaikeuksissa.

  5. #205
    Senior Member kessel's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2001
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    1 575
    Mitähän Button meinaa tästä "välivuodesta" - vielä marraskuussa teki kovasti lähtösuunnitelmia jos ei ala tänä vuonna auto kulkemaan... Se on varma ettei mitään tule tapahtumaan jos ei mitään tee, mutta toisaalta Hondalta aika riskaabelia laittaa koko korttitalo tämän uuden sateentekijä-Brawnin varaan
    "Sumi on parsa" ©Tuntematon Forumisti

  6. #206
    @f1hog
    Liittynyt
    Jun 2000
    Sijainti
    En oo mistään kotosin
    Viestit
    19 758
    Lainaa Alunperin kirjoittanut kessel

    Ainakin julkisesti on äärimmäisen mielissään kaikista ja kaikesta.

  7. #207
    Kurvailija
    Liittynyt
    Jul 2007
    Sijainti
    Kouvola
    Viestit
    1 640
    Jep, taisi nuo lähtösuunnitelmat peruuntua kun Brawn tuli taloon. Mestaruushaaveet elää jälleen, saa nähdä kuinka monta vuotta tällä kertaa.
    Jarno Trulli - Suomalainen kaasumies © MTV3

  8. #208
    @f1hog
    Liittynyt
    Jun 2000
    Sijainti
    En oo mistään kotosin
    Viestit
    19 758
    Hondalla ei vieläkään ole kajottu auton esittelyasuun aerodynamiikan osalta mitenkään lukuunottamatta takasiipeä. Erikoinen juttu, autonhan piti kokea suuriakin muutoksia ennen avausta. Tulisivatko uudet palikat sitten vasta Melbourneen? Joka tapauksessa pitäytyisin tekemästä hirvittävän pitkälle meneviä arvauksia auton suorituskyvystä, hyppy keskijoukkoon ei ole täysi mahdottomuus ottaen huomioon esittelyversion keskeneräisyyden.

  9. #209
    Jääkausi
    Liittynyt
    Jan 2005
    Sijainti
    Ylöjärvi
    Viestit
    4 457
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Bobakki
    ..hyppy keskijoukkoon ei ole täysi mahdottomuus ottaen huomioon esittelyversion keskeneräisyyden.
    Ja sitä paremmalta se näyttäis jos se tehdään vasta Melbournessa...

  10. #210
    Skidmark Mosse's Avatar
    Liittynyt
    Mar 1999
    Sijainti
    On earth
    Viestit
    103 617

    Thumbs up

    Lainaa Alunperin kirjoittanut Ghost_Glove
    Ja sitä paremmalta se näyttäis jos se tehdään vasta Melbournessa...
    Vähän haastetta säätämiseen, jos on nuevot palikat kiinni autossa.
    Nään kaiken kauniimpana kuin oon nähnyt milloinkaan. On aika lähteä yksin tästä jatkamaan
    Anna mun mennä, oon valmis uuteen nousuun. Päästä mut pois, tuskin jaksan enää jouluun

  11. #211
    Banned
    Liittynyt
    Aug 2007
    Viestit
    1 136
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Moe Szyslak
    Vähän haastetta säätämiseen, jos on nuevot palikat kiinni autossa.
    Tai sitten ei, tunnetustihan noiden Japanilaisten päivitykset on niin minimaalisia että tarvii mikroskoopin huomatakseen eron edelliseen, joten ei se varmaan ole yhtään sen erillaisempi säätää tai että vauhti paranisi mihinkään.

  12. #212
    Kurvailija
    Liittynyt
    Jul 2007
    Sijainti
    Kouvola
    Viestit
    1 640
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Doubtful
    Tai sitten ei, tunnetustihan noiden Japanilaisten päivitykset on niin minimaalisia että tarvii mikroskoopin huomatakseen eron edelliseen, joten ei se varmaan ole yhtään sen erillaisempi säätää tai että vauhti paranisi mihinkään.
    Eikä kukaan tietenkään estä tuomasta kisapaikalle kaksia osia kumpaankin autoon, luulisi logistinen kapasiteetti riittävän kun varaosiakin on joka kisassa mukana vaikka kuinka paljon.

    Sitten on mahdollista ajella esimerkiksi perjantain harjoitukset uudella paketilla. Jos se käyttäytyy kuten oletetaan (ja joku olettamus on varmasti tehty) niin jatketaan sillä, jos sitä ei saada toimimaan niin ajetaan lauantaiharjoituksesta eteenpäin samalla vanhalla, joka on roikkunut autossa ainakin edellisen kolmen testipäivän ajan.

    Hondalle ei välttämättä tekisi pahaa ottaa pieniä riskejä.
    Jarno Trulli - Suomalainen kaasumies © MTV3

  13. #213
    @f1hog
    Liittynyt
    Jun 2000
    Sijainti
    En oo mistään kotosin
    Viestit
    19 758
    Honda aloitti eilen Jerezissä yksityistestin, jossa kokeillaan täysin uudistettua (tämä siis tallin mukaan) aerodynamiikkaa. Testit jatkuvat vielä tänään ja huomenna, kaikki foorumilla keräämäni irtopisteet sille, joka paikallistaa kuvan tästä mullistavasta uudistuksesta.

  14. #214
    Iltalehden toimitus
    Liittynyt
    Mar 2002
    Viestit
    3 610
    Taitavat salassa pitää testinsä. Tilanne on sellainen...

    Nyt lähtee sitten "pää"suunnittelija Kevin Taylor...Ei tehtävä Zanderin alaisuudessa oikeen iskenyt...

    http://www.totalf1.com/fullstory/vie...ange_at_Honda/

    Ei se siihen jäänyt... Yasuhiro Wada saa myös tehdä tilaa...
    Viestiä on viimeksi muokannut talakem; 06.03.2008 19:52.
    - Saksalaisen Speed Week-lehden tietojen mukaan Gracia ei syyllistynyt rattijuopumukseen ensimmäistä kertaa. Aiemmat tapaukset ovat vuosilta 1966 ja 2003.
    - Meidän kansalaisiamme ja arvojamme tulee kunnioittaa. Olemme aina olleet rauhaa rakastava valtio. Venäjä tai Neuvostoliitto ei ole koskaan aloittanut sotaa.
    - Emme ole hyökänneet mihinkään, toimineet vain rauhanturvaajina, Medvedev sanoi. (2007)

  15. #215
    Iltalehden toimitus
    Liittynyt
    Mar 2002
    Viestit
    3 610
    Ei kuvia mutta ympäripyöreää puhetta...

    Today I completed a lot of running with the new developments which was very beneficial. It is difficult to know where we are compared to the competition as we were testing privately, but I definitely feel we have taken a step in the right direction.

    "We have improved the car and I feel comfortable that we are well prepared for the start of the season."

    http://www.autosport.com/news/report.php/id/65514

    Virtually all of the wings and bodywork components have been updated since the launch specification and to good effect, so we look forward to seeing how the package translates to the race track next weekend in Australia."

    Kuvia luotu kolmas päivä eli ilmeisesti kuitenkin vanhoja...

    http://www.totalf1.com/fullstory/vie..._step_forward/

    http://www.totalf1.com/fullstory/vie...e_season_test/

    http://www.hondaracingf1.com/loband/news.php
    - Saksalaisen Speed Week-lehden tietojen mukaan Gracia ei syyllistynyt rattijuopumukseen ensimmäistä kertaa. Aiemmat tapaukset ovat vuosilta 1966 ja 2003.
    - Meidän kansalaisiamme ja arvojamme tulee kunnioittaa. Olemme aina olleet rauhaa rakastava valtio. Venäjä tai Neuvostoliitto ei ole koskaan aloittanut sotaa.
    - Emme ole hyökänneet mihinkään, toimineet vain rauhanturvaajina, Medvedev sanoi. (2007)

  16. #216
    Flying finns
    Liittynyt
    Apr 1999
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    8 191
    Jaha, Brawn aloittanut puhdistusprojektin. "Aerogurun" lähtö ei ole mikään yllätys mutta tuo kone puolen sällin lähtö vähän on. Käsittääkseni Hondan koneissa ei kai ole ollut pahemmin mitään vialla? Tai sitten ei ole ihan kaikkea kerrottu.
    Lentävät mestarit: Keijo "Keke" Rosberg, Mika "Häkä" Häkkinen sekä Kimi "Iceman" Räikkönen

  17. #217
    @f1hog
    Liittynyt
    Jun 2000
    Sijainti
    En oo mistään kotosin
    Viestit
    19 758
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Misa1
    Jaha, Brawn aloittanut puhdistusprojektin. "Aerogurun" lähtö ei ole mikään yllätys mutta tuo kone puolen sällin lähtö vähän on. Käsittääkseni Hondan koneissa ei kai ole ollut pahemmin mitään vialla? Tai sitten ei ole ihan kaikkea kerrottu.
    Heh. Wada ei ollut mikään "kone puolen sälli", vaan Hondan moottoriurheiluyksikön johtaja.

  18. #218
    Jääkausi
    Liittynyt
    Jan 2005
    Sijainti
    Ylöjärvi
    Viestit
    4 457
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Bobakki
    Honda aloitti eilen Jerezissä yksityistestin, jossa kokeillaan täysin uudistettua (tämä siis tallin mukaan) aerodynamiikkaa. Testit jatkuvat vielä tänään ja huomenna, kaikki foorumilla keräämäni irtopisteet sille, joka paikallistaa kuvan tästä mullistavasta uudistuksesta.
    Jerezin kuvista ei oo tietoo, mutta Silverstonesta olis kuvia 6.:lta päivältä...

    Takasiipi on ainakin mun silmään ihan uus. Ja kaikki moottorikopan härpäkkeet on hylätty. Ei pirunsarvia eikä ilmanoton siipeä. Moottorikopan yläosa näyttää itse asiassa tosi oudolta kun ei siinä ole mitään siipeä...

    Eli noi kuvat on siis varmaan shakedownista.... Kait? ehkä??

  19. #219
    Banjottu kouvotsvoni's Avatar
    Liittynyt
    Jan 1999
    Sijainti
    Corsica
    Viestit
    89 972
    Tainneet vetää ylösalaisin koko tuulitunnelin.
    Ideologia on todella menestyksekäs silloin, kun jopa tosiasiat, jotka näyttävät ensisilmäyksellä vastustavan sitä, alkavat toimia sitä tukevina argumentteina.

  20. #220
    Kurvailija
    Liittynyt
    Jul 2007
    Sijainti
    Kouvola
    Viestit
    1 640
    Minä odottelin että tuo karmea etusiipi heitettäisiin jorpakkoon päivityksen yhteydessä, mutta ilmeisesti ovat keskittyneet auton takapäähän. Ja sekin on mennyt vähintään erikoisen näköiseksi.
    Jarno Trulli - Suomalainen kaasumies © MTV3

  21. #221
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2007
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    5 924
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Ghost_Glove
    Jerezin kuvista ei oo tietoo, mutta Silverstonesta olis kuvia 6.:lta päivältä...

    Takasiipi on ainakin mun silmään ihan uus. Ja kaikki moottorikopan härpäkkeet on hylätty. Ei pirunsarvia eikä ilmanoton siipeä. Moottorikopan yläosa näyttää itse asiassa tosi oudolta kun ei siinä ole mitään siipeä...

    Eli noi kuvat on siis varmaan shakedownista.... Kait? ehkä??
    Olisko noihin sivuohjaimiin tullut tiheämpi porrastus? Voi olla, että silmääni hämää kuvakulma.

  22. #222
    Iltalehden toimitus
    Liittynyt
    Mar 2002
    Viestit
    3 610
    Lainaa Alunperin kirjoittanut JML82
    Olisko noihin sivuohjaimiin tullut tiheämpi porrastus? Voi olla, että silmääni hämää kuvakulma.
    Ainakin jolkistus kuviin verrattuna ensimmäisessä portaassa on eroa... Aikaisemmin oli isompi se yläporas...
    - Saksalaisen Speed Week-lehden tietojen mukaan Gracia ei syyllistynyt rattijuopumukseen ensimmäistä kertaa. Aiemmat tapaukset ovat vuosilta 1966 ja 2003.
    - Meidän kansalaisiamme ja arvojamme tulee kunnioittaa. Olemme aina olleet rauhaa rakastava valtio. Venäjä tai Neuvostoliitto ei ole koskaan aloittanut sotaa.
    - Emme ole hyökänneet mihinkään, toimineet vain rauhanturvaajina, Medvedev sanoi. (2007)

  23. #223
    Flying finns
    Liittynyt
    Apr 1999
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    8 191
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Bobakki
    Heh. Wada ei ollut mikään "kone puolen sälli", vaan Hondan moottoriurheiluyksikön johtaja.
    Ok, en ole tutustunut Hondan henkilökuntaan sen tarkemmin. Perustin kommentini HK:n uutiseen:

    Torstaina japanilaistallin organisaatiota tuuletettiin ilmoituksella, että moottorijohtaja Yasuhiro Wada jättää paikkansa.

    TS/Heikki Kulta
    Ei niin väliä.

    Mitä tulee tuohon uuteen aeroon, niin takasiipi on kyllä omanlaisensa viritys. Toivottavasti toimiva.
    Lentävät mestarit: Keijo "Keke" Rosberg, Mika "Häkä" Häkkinen sekä Kimi "Iceman" Räikkönen

  24. #224
    @f1hog
    Liittynyt
    Jun 2000
    Sijainti
    En oo mistään kotosin
    Viestit
    19 758
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Ghost_Glove
    Eli noi kuvat on siis varmaan shakedownista.... Kait? ehkä??
    Jep. Sivuilmanohjaimet sekä takasiipi ovat tosiaan uusia, mutta kuvittelisin ettei tuossa ole likikään kaikki. Tai sitten etusiipeä ei lasketa siivekkeeksi Hondalla.

  25. #225
    Iltalehden toimitus
    Liittynyt
    Mar 2002
    Viestit
    3 610
    No ovat tiedottaneet että melkein kaikki katteist siipiin ovat uusia verrattuna siihen mitä esittelivät...

    Toi mustaksi maalattu alatakasiipi on myös neveles....
    - Saksalaisen Speed Week-lehden tietojen mukaan Gracia ei syyllistynyt rattijuopumukseen ensimmäistä kertaa. Aiemmat tapaukset ovat vuosilta 1966 ja 2003.
    - Meidän kansalaisiamme ja arvojamme tulee kunnioittaa. Olemme aina olleet rauhaa rakastava valtio. Venäjä tai Neuvostoliitto ei ole koskaan aloittanut sotaa.
    - Emme ole hyökänneet mihinkään, toimineet vain rauhanturvaajina, Medvedev sanoi. (2007)

  26. #226
    Skidmark Mosse's Avatar
    Liittynyt
    Mar 1999
    Sijainti
    On earth
    Viestit
    103 617
    Tulee mieleen se MäkLääreni johon Nigel Mamselli ei oikein mahtunut. Kauhee keula, ja bargeboardit on vähän 'työstämättömien' näköiset.
    Nään kaiken kauniimpana kuin oon nähnyt milloinkaan. On aika lähteä yksin tästä jatkamaan
    Anna mun mennä, oon valmis uuteen nousuun. Päästä mut pois, tuskin jaksan enää jouluun

  27. #227
    @f1hog
    Liittynyt
    Jun 2000
    Sijainti
    En oo mistään kotosin
    Viestit
    19 758
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Moe Szyslak
    ...bargeboardit on vähän 'työstämättömien' näköiset.
    Ne on itse asiassa lainattu Ferrarista (Brawnin mukanaan tuomaa?). Vastaavat porrastukset löytyy myös F2008:sta.

  28. #228
    Registered User
    Liittynyt
    Mar 2007
    Sijainti
    ____________
    Viestit
    3 579
    onko tuo Hondan etusiipi joku vitsi?

  29. #229
    Banned
    Liittynyt
    Aug 2007
    Viestit
    1 136
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Mediaprofeetta
    onko tuo Hondan etusiipi joku vitsi?
    Hondahan on vitsi

  30. #230
    Trackman WebSlave's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2005
    Viestit
    29 662
    Hondalla ei tiedetty mistä kohtaa aerodynamiikka oli pienessä, joten karsivat puolet pois. Vaihtoehtoja jää vähemmän.
    --
    Ei mithään häthää.

  31. #231
    Senior Member kessel's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2001
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    1 575
    Joltain suunnalta kuuluu höpinää ettei Honda olisi vielä läpäissyt kaikkia kolaritestejä - no vielähän tässä on hyvin aikaa
    "Sumi on parsa" ©Tuntematon Forumisti

  32. #232
    Registered User
    Liittynyt
    Aug 2006
    Sijainti
    Finland
    Viestit
    130
    Lainaa Alunperin kirjoittanut kessel
    Joltain suunnalta kuuluu höpinää ettei Honda olisi vielä läpäissyt kaikkia kolaritestejä - no vielähän tässä on hyvin aikaa
    Myös Red Bullilla oli ongelmia keulan suhteen saada testit läpäistyksi, kuten Hondalla sekä perän että keulan kanssa, ja suhteellisen myöhäiseksi menikin molempien osalta.

    Mtv3.fi

  33. #233
    Iltalehden toimitus
    Liittynyt
    Mar 2002
    Viestit
    3 610
    No jos joku etu tai taka kate uusitaan niin eiköhän se testaus ole rutiini juttu.

    Paitsi taannoin Spykerillä kun ei läpäissyt...
    - Saksalaisen Speed Week-lehden tietojen mukaan Gracia ei syyllistynyt rattijuopumukseen ensimmäistä kertaa. Aiemmat tapaukset ovat vuosilta 1966 ja 2003.
    - Meidän kansalaisiamme ja arvojamme tulee kunnioittaa. Olemme aina olleet rauhaa rakastava valtio. Venäjä tai Neuvostoliitto ei ole koskaan aloittanut sotaa.
    - Emme ole hyökänneet mihinkään, toimineet vain rauhanturvaajina, Medvedev sanoi. (2007)

  34. #234
    Jääkausi
    Liittynyt
    Jan 2005
    Sijainti
    Ylöjärvi
    Viestit
    4 457
    Melbournen lauantain aeropaketti:

    Takasiipi on melko perus...
    Etusiipi on uus, mutta ei se kolmiprofiilinen...

  35. #235
    Reality bites
    Liittynyt
    Jan 2007
    Viestit
    6 418

    Smile

    Hyvin meni Hondalta aika-ajot, auto selvästi viime vuoden menopeliä virkeämmän oloinen ja kilpailukykyisempi. Rubens & Jensonkin olivat tyytyväisiä tulokseen, vaikka Q3 jäikin todella lähelle.

    Huomenna taistellaan pisteistä, ja toivon että miksei parhaassa (äärimmäis)tapauksessa jopa palkintopallistakin? hyvää tulosta odotan.
    When Michael Caine was asked about Jaws IV in an interview, he answered, "I have never seen it, but by all accounts it is terrible. However, I have seen the house that it built, and it is terrific."

  36. #236
    Jääkausi
    Liittynyt
    Jan 2005
    Sijainti
    Ylöjärvi
    Viestit
    4 457
    Joo kyllä Honda yllätti... Rubens tais jäädä Q3:sta yhdeksän tuhannesosaa...
    Ken olis uskonut?!?!?

  37. #237
    Reality bites
    Liittynyt
    Jan 2007
    Viestit
    6 418
    Sekin oli muuten jo hyvä saavutus, että molempia Renaultteja nopeampia oltiin.
    When Michael Caine was asked about Jaws IV in an interview, he answered, "I have never seen it, but by all accounts it is terrible. However, I have seen the house that it built, and it is terrific."

  38. #238
    Registered User
    Liittynyt
    May 2006
    Sijainti
    Liskola
    Viestit
    666
    Onhan tuo Hondan nykytilanne, iso harppaus viime vuoteen, milloin paineltiin joka mutkaan jarrut lukossa..

    Jos kehitys jatkuu yhtä nousujohteisena, niin voi olla, että viimeisissä kisoissa Honda nousee hätyyttelemään keskikastin kärkeä
    "At that speed your mirrors are vibrating and you can't see"

  39. #239
    Banjottu kouvotsvoni's Avatar
    Liittynyt
    Jan 1999
    Sijainti
    Corsica
    Viestit
    89 972
    Lainaa Alunperin kirjoittanut MTV3
    Hondan mokannut tikkarimies keltanokka

    Honda-kuljettaja Rubens Barrichellon lähti liikkeelle Australian GP:n varikkopysähdykseltään vaikka bensaletku oli vielä kiinni hänen autossaan.

    Tapahtuma johtui siitä, että tikkaripuomilla kuljettajalle lähtöluvan antava varikkomies teki virheen.

    - Kaveri, joka hoitaa tikkaripuomia, mikä on luultavasti vaikein mahdollinen työ, oli hommassa ensimmäistä viikonloppuaan. Hän on nyt aivan masentuneena, Honda-tallin urheilujohtaja Ron Meadows kertoi The Age -lehdelle.

    Tikkaripuomimies oli aavistuksen verran liian hätäinen.

    - Polttoaineen virtaus oli jo loppunut ja letkua oltiin irrottamassa autosta, mutta tikkari nousi ehkä millisekunnin liian aikaisin, Meadows jatkoi.

    Kukaan ei loukkaantunut tapahtumassa.
    Auto nyt kulkee sentään jollain tavalla, niin aika amatöörimäistä sähläystä siihen päälle. Kenen syy se sitten oli, että Barrichellolle kävi kuten kävi?
    Ideologia on todella menestyksekäs silloin, kun jopa tosiasiat, jotka näyttävät ensisilmäyksellä vastustavan sitä, alkavat toimia sitä tukevina argumentteina.

  40. #240
    Iltalehden toimitus
    Liittynyt
    Mar 2002
    Viestit
    3 610
    Lainaa Alunperin kirjoittanut kouvotsvoni
    Auto nyt kulkee sentään jollain tavalla, niin aika amatöörimäistä sähläystä siihen päälle. Kenen syy se sitten oli, että Barrichellolle kävi kuten kävi?
    Tais olla itse Ross päättämässä... olis jääny radanvarteen bensanloppumisen takia ellei olisi tullut tankille.

    Miksi sitten meni punasista on varmaan se kun toivoivat ettei kukaan huomaa. Kauanhan siinä meni, olisi pitänyt tulla mustaa lippua. Nyt saivat tv aikaa huijaamalla ja Japanilaiset pomot pysy palleillansa...
    - Saksalaisen Speed Week-lehden tietojen mukaan Gracia ei syyllistynyt rattijuopumukseen ensimmäistä kertaa. Aiemmat tapaukset ovat vuosilta 1966 ja 2003.
    - Meidän kansalaisiamme ja arvojamme tulee kunnioittaa. Olemme aina olleet rauhaa rakastava valtio. Venäjä tai Neuvostoliitto ei ole koskaan aloittanut sotaa.
    - Emme ole hyökänneet mihinkään, toimineet vain rauhanturvaajina, Medvedev sanoi. (2007)

Viestien lähettämisen luvat

  • Et voi avata uusia ketjuja
  • Et voi vastata keskusteluihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •  
© F1-Forum - Tietosuojaseloste - Evästekäytäntö