| Formula 1 Formula 1 -aiheiselle asiakeskustelulle. Vältä pelkkää chat-keskustelua. |
02-11-2010, 17:31
|
#41
|
|
Senior Member
Join Date: Dec 2000
Location: Veteli
Posts: 4,016
|
Lähteet maailmalta kertovat, että Volkswagen -odotetusti  - on päättänyt olla lähtemättä F1:siin millään merkillä. Le Mansissa ollaan todennäköisesti jatkamassa, jopa ehkä kahdella ohjelmalla ja rallin MM-sarja kiinnostaa edelleen.
|
|
|
26-11-2010, 09:13
|
#42
|
|
Registered User
Join Date: Aug 2010
Posts: 352
|
Quote:
Porsche vetäytymässä F1-hankkeestaan
26.11.2010 09:03
Porschen kesäkuussa valittu toimitusjohtaja Matthias Müller.
Autonvalmistaja Volkswagenin omistukseen kuuluvan Porschen toimitusjohtajan Matthias Müllerin mukaan merkki ei ole lähivuosina kiinnostunut liittymisestä formula ykkösiin.
Aiemmin Volkswagen antoi sekä Porschelle että Audille mahdollisuuden neuvotella F1-osallistumisesta. Porsche ilmaisi kiinnostuksensa liittyä sarjaan vuonna 2013, jolloin lajin moottorit muuttuvat. Nyt on kuitenkin toinen ääni kellossa.
- Formula yksi on kuljettajien MM-sarja, jossa seuranta keskittyy sponsoreihin ja vasta sen jälkeen valmistajiin, Müller toteaa Westfalen Blatt -lehdelle.
- Tämä on meille selvä takaisku. Toinen iso asia näin pitkälle sitoumukselle on se, että tulevaisuuden sääntömuutokset ovat epäselviä, Müller jatkaa.
Toimitusjohtaja jättää portin vielä raolleen.
- Jos VW Group on kiinnostunut, Porsche sopisi brändinä parhaiten tähän tarkoitukseen, Müller linjaa.
(MTV3)
|
Tällaista sitten. Harmi, mikäli eivät pääse Formuloihin ajelemaan. 
|
|
|
26-11-2010, 09:44
|
#43
|
|
Senior Member
Join Date: Dec 1998
Location: Tampere
Posts: 8,071
|
Ei kai kukaan tosissaan uskonut Porschen/VW:n/Audin olevan tällä(kään) kertaa oikeasti tulossa fykkösiin?
|
|
|
26-11-2010, 09:51
|
#44
|
|
nimimerkkien jahtaaja
Join Date: Nov 2000
Location: helsinki,finland
Posts: 24,368
|
Nuo on varmasti tehneet hyvin tarkkoja laskelmia sijoitettavista summista, tuotoista, riskeistä jne. Todenneet taas kerran, ettei riittävän suurella todennäköisyydellä kannata. Toyota ja BMW päätyivät aikoinaan erilaiseen lopputulokseen ennakkolaskelmissaan, mutta muutaman vuoden jälkeen totesivat riskin toteutuneen.
__________________
Saas nähdä tuleeko tästäkin kommentista bannia.
|
|
|
26-11-2010, 10:06
|
#45
|
|
Senior Member
Join Date: Oct 2003
Location: Herwoodin metsät
Posts: 2,561
|
Quote:
Originally Posted by Otto Hokkanen
Ei kai kukaan tosissaan uskonut Porschen/VW:n/Audin olevan tällä(kään) kertaa oikeasti tulossa fykkösiin?
|
Kyseessähän saattaa olla pelkää mediapeliä tyyliin "emme lähde mukaan JOS säännöt ei muutu". Siitähän on liikkunut huhuja, että osa nykyisistä moottorinvalmistajista olisi haluttomia muuttamaan sääntöjä, koska uuden moottorin suunnittelu maksaa niin paljon. Porsche taas ei takuulla ole missään vaiheessa ollutkaan lähdössä mukaan, jos 2,4l V8 säilyy.
FIA/FOTA on kyllä taas näyttänyt etevyytensä tämän maailmanmoottorin kanssa. Joko rallin puolella on speksit selvillä? F1:ssä tilanne on vähintäänkin avoin. Joku haluaa 1,8-litraista, joku 6 sylinteriä yms. VW:n kokoisen valmistajan on mahdollista vedellä naruista vihjailemalla osallistumisestaan jos säännöt miellyttävät. Olisi itseasiassa jopa vähän typerää julkistaa formuloihin mukaantulo tässä vaiheessa, kun kellään ei ole mitään hajua vuoden 2013 säännöistä. Kunhan älypäät saa sorvattua ne kohdilleen, niin katsotaan sitten uudestaan Porschen tilannetta.
__________________
"The differentiators in motorsport should be driving talent and engineering talent – not money." -Pat Symonds
|
|
|
26-11-2010, 10:42
|
#46
|
|
VIP
Join Date: Jun 2005
Location: Lintuinmaa
Posts: 6,859
|
Tiistaisessa MSa:ssa Red Bull -pomo Mateschitz kertoo, että heillä on yhteistyön alkaminen stand-by -tilanteessa VW-Audin kanssa. "Enää ei tunnu oman moottorin rakentaminen F1:een absurdilta."
__________________
Tarkoitin mitä kirjoitit.
|
|
|
26-11-2010, 10:43
|
#47
|
|
@f1hog
Join Date: Jun 2000
Location: En oo mistään kotosin
Posts: 19,752
|
Quote:
Originally Posted by jupla
Tiistaisessa MSa:ssa Red Bull -pomo Mateschitz kertoo, että heillä on yhteistyön alkaminen stand-by -tilanteessa VW-Audin kanssa. "Enää ei tunnu oman moottorin rakentaminen F1:een absurdilta."
|
Ymmärsinkö nyt oikein, että Red Bull kantaisi rahat VW Groupille, joka tekisi moottorit TAG Porsche -tyyliin?
|
|
|
26-11-2010, 11:15
|
#48
|
|
VIP
Join Date: Jun 2005
Location: Lintuinmaa
Posts: 6,859
|
Quote:
Originally Posted by Bobakki
Ymmärsinkö nyt oikein, että Red Bull kantaisi rahat VW Groupille, joka tekisi moottorit TAG Porsche -tyyliin?
|
Noin ainakin itse ymmärsin.
__________________
Tarkoitin mitä kirjoitit.
|
|
|
14-02-2011, 10:42
|
#49
|
|
Mercedes ///AMG #1
Join Date: Jan 2010
Location: Tiimarin tasavalta
Posts: 5,536
|
Audi Red Bullin moottoritoimittajaksi 2013?
|
|
|
14-02-2011, 12:11
|
#50
|
|
Registered User
Join Date: Jun 2010
Location: Kuopio
Posts: 1,641
|
Toi vois olla iha jees. Audi olisi hyvä kaveri varmasti  sopisi jotenkii red bullille mielestäni. Kummassakii o sitä jotain hieman 
|
|
|
14-02-2011, 13:02
|
#51
|
|
Registered User
Join Date: Aug 2010
Posts: 352
|
Audin tulo Formuloihin moottorinvalmistajana ois erittäin jees. Lisääntyvä kilpailu silläkin puolella ei koskaan ole pahitteeksi, ja jos kaikki menee kohdilleen, niin voihan sitä myöhemmin oman tallinkin laittaa pystyyn. Audilla jos jollain on tarvittavat resurssit moiseen. Tämä tekisi Formuloille varmasti nannaa.
|
|
|
14-02-2011, 13:04
|
#52
|
|
Registered User
Join Date: Feb 2011
Posts: 283
|
Ihan mukavan oloinen virityshän tuo olisi. Lisää kilpailua noihin moottoreihin vain. Ja jos Audi sitten oman tallin haluaisi niin Red Bull kuittaa moottorit Toro Rossolla
E. Minkäs vuoden Red Bull muuten mahtaa olla kuvassa, on vähän vanhemman näköinen...
|
|
|
14-02-2011, 13:10
|
#53
|
|
Registered User
Join Date: Aug 2010
Posts: 352
|
Quote:
Originally Posted by Alien Eel
Ihan mukavan oloinen virityshän tuo olisi. Lisää kilpailua noihin moottoreihin vain. Ja jos Audi sitten oman tallin haluaisi niin Red Bull kuittaa moottorit Toro Rossolla
E. Minkäs vuoden Red Bull muuten mahtaa olla kuvassa, on vähän vanhemman näköinen...
|
Ei taida olla minkään kauden. Mun mielestä BOSCH:n logoa ei ole koskaan ollut RBR:llä tuossa etusiiven kyljessä? Ja tuo kuskin yläpuolella oleva aukko ei oo koskaan tainnut olla kolmion muotoinen? Koneella tuo on varmaan tehty...
e: ja tässä vähän isompaa kuvaa samaisesta laitteesta
http://asiangiant.files.wordpress.co..._by_ev_one.jpg
Last edited by Capello; 14-02-2011 at 13:14.
|
|
|
14-02-2011, 14:20
|
#54
|
|
`.´
Join Date: Feb 2009
Location: Oulu
Posts: 530
|
Ite oon törmänny tuohon monesti Devianartissa, että eiköhän tuo oo ihan jonku fanipojan tekele. 
|
|
|
14-02-2011, 15:34
|
#55
|
|
Registered User
Join Date: Jun 2004
Location: Jyväskylä Paviljonki Rally HQ
Posts: 2,312
|
Quote:
Originally Posted by Zire
Ite oon törmänny tuohon monesti Devianartissa, että eiköhän tuo oo ihan jonku fanipojan tekele. 
|
Jepu.
http://ev-one.deviantart.com/#/d2la56f
Galleriassa audeja enemmänkin. 
__________________
[HOONIGAN]
|
|
|
14-02-2011, 16:41
|
#56
|
|
Registered User
Join Date: Feb 2011
Posts: 14
|
Saas nähdä jos Audi alkaa toteuttaan moottorintoimittajan virkaa, että liittyyköhän Dr. Wolfgang Ullrich kanssa projektiin. Hänhän on ollut pääkettuna Audin B-ryhmän aikoihin ja nyt Audin moottoriurheilupuolen vetäjä.
|
|
|
11-03-2011, 11:04
|
#57
|
|
Mercedes ///AMG #1
Join Date: Jan 2010
Location: Tiimarin tasavalta
Posts: 5,536
|
Ei Volkkaria F1:iin
|
|
|
11-03-2011, 11:31
|
#58
|
|
Den Här satserna
Join Date: Jan 2004
Location: Turku
Posts: 845
|
Quote:
Originally Posted by Jellinek
|
juuri näin, tuskin tulevat jos ovat ralliin lähdössä "jättibudjetilla"
__________________
Selkä köyryssä tappiosta tappioon...
|
|
|
23-05-2011, 10:49
|
#60
|
|
Kodinhoitaja
Join Date: Mar 2003
Location: Uusi koti
Posts: 12,918
|
Quote:
Originally Posted by Jellinek
|
Ihan hyviä pointteja.
|
|
|
23-05-2011, 15:32
|
#61
|
|
Senior Member
Join Date: Dec 1998
Location: Tampere
Posts: 8,071
|
[Mikä tahansa autotehdas]:n mielestä [autourheilulaji, -luokka ja/tai -sarja, jossa ko. tehdas on mukana] hyödyttävää katuautojen kehittelyä (enemmän kuin [kaikki muut lajit/luokat/sarjat TAI jokin tietty laji/luokka/sarja, jossa ko. tehdas ei ole mukana]).
|
|
|
23-05-2011, 15:47
|
#62
|
|
Registered User of Talent
Join Date: Jul 2008
Location: Behind the rabbit
Posts: 17,668
|
Quote:
Originally Posted by Otto Hokkanen
[Mikä tahansa autotehdas]:n mielestä [autourheilulaji, -luokka ja/tai -sarja, jossa ko. tehdas on mukana] hyödyttävää katuautojen kehittelyä (enemmän kuin [kaikki muut lajit/luokat/sarjat TAI jokin tietty laji/luokka/sarja, jossa ko. tehdas ei ole mukana]).
|
Post hoc ergo propter hoc?
__________________
You're gonna listen to me? To something I said? Jesus, man, haven't I made it abundantly clear during the tenure of our friendship that I don't know shit?
|
|
|
23-05-2011, 17:34
|
#63
|
|
Kodinhoitaja
Join Date: Mar 2003
Location: Uusi koti
Posts: 12,918
|
Quote:
Originally Posted by Otto Hokkanen
[Mikä tahansa autotehdas]:n mielestä [autourheilulaji, -luokka ja/tai -sarja, jossa ko. tehdas on mukana] hyödyttävää katuautojen kehittelyä (enemmän kuin [kaikki muut lajit/luokat/sarjat TAI jokin tietty laji/luokka/sarja, jossa ko. tehdas ei ole mukana]).
|
Totta tuokin, mutta markkina-arvon vuoksi ykkösissä ollaan.
|
|
|
29-07-2011, 19:16
|
#65
|
|
Senior Member
Join Date: Apr 2008
Location: Järvenpää
Posts: 10,112
|
Jee!!! 2018. Tätä menoa koko F1:siä ole edes olemassa tuolloin. Jatkavat lähetysten siirtämistä maksullisiksi, niin sponssit häviää nopeasti.
__________________
They’re saying that the whole thing with school is that it’s never going to be as stimulating as life now? Because they’ve got blockbuster movies and video games. There’s no way that school can be as interesting as Tekken. “Sir, why have you got the head of a leopard?” “Quiet, boy! Fireball!”
|
|
|
29-07-2011, 19:32
|
#66
|
|
Senior Member
Join Date: Dec 1998
Location: Tampere
Posts: 8,071
|
Pitäiskö ton vanhan F3-Dallaran liittyä tähän jotenkin?
|
|
|
29-07-2011, 19:43
|
#67
|
|
Kodinhoitaja
Join Date: Mar 2003
Location: Uusi koti
Posts: 12,918
|
Quote:
Originally Posted by Otto Hokkanen
Pitäiskö ton vanhan F3-Dallaran liittyä tähän jotenkin?
|
Aina pitää olla joku kuva joka uutisessa...
|
|
|
27-08-2011, 03:54
|
#68
|
|
^ Ei itse polta
Join Date: Jun 2007
Posts: 2,430
|
Miksi 10 miljoonan auton myyminen ja vuosi 2018 on merkityksellistä? Ikään kuin VW/VAG olisi nyt liian pieni toteuttamaan F1-hankkeen. Kuulostaa vaan joltain "odotellaan ja katsellaan" tekosyyltä. Voi tietenkin olla vähän alkuperäisestä yhteydestä irroitettu tuo lainaus tai muuten vaan "flirttailua".
Kesäkuussa Porsche virallisti LMP-hankkeen 2014 joten aiemmat kommentit Muellerilta pitivät sitten jokseenkin paikkansa. Tuolloin Audi kiirehti antamaan lausunnon: "This is the decision of Porsche company, a decision in which Audi is not involved. (---)" // url
Last edited by Silk Cut Jaguar; 27-08-2011 at 05:17.
|
|
|
29-01-2012, 13:33
|
#70
|
|
Registered User
Join Date: Dec 2006
Posts: 643
|
Quote:
Originally Posted by Jellinek
|
Totta, kun vertaa esimerkiksi Red Bullin ja VW:n katuautoja, niin onhan ne Red Bullin autot ihan eri tasolla premiumissa, harmi vain ettei näy täällä Suomen liikenteessä hirveän usein. 
|
|
|
29-01-2012, 13:34
|
#71
|
|
Jürgenator
Join Date: Jun 2007
Posts: 1,817
|
Quote:
Originally Posted by Jellinek
|
Kyllä uudet autonvalmistajat ihan tervetulleita, kun taas tällaset HRT:t ja Marussiat sais painuu helvettiin koko sarjasta.
__________________
"Mihinkään pikkutalliin en mene, se on varmaa" 2009
"Se on ihan 100varmaa, että ensi kaudella ajetaan formuloissa" 2012
"En lähde roikkumaan mihinkä tahansa talliin" 2013
"Tässä kohtaa testikuskiksi ei missään tapauksessa" 2013
|
|
|
29-01-2012, 13:36
|
#72
|
|
The Thrill from West Hill
Join Date: Oct 2009
Location: Kasurila
Posts: 14,957
|
Quote:
Originally Posted by JVR
Kyllä uudet autonvalmistajat ihan tervetulleita, kun taas tällaset HRT:t ja Marussiat sais painuu helvettiin koko sarjasta.
|
Toki Volkswagen ja muutkin autonvalmistajat ovat tervetulleita sarjaan, mutta myös pikku-tiimejä kuten HRT pitää sarjassa olla. On niidenkin työskentelyä mukava seurata.
__________________
Greg Moore himself joked that a move to NASCAR might be fun
|
|
|
29-01-2012, 13:45
|
#73
|
|
Mercedes ///AMG #1
Join Date: Jan 2010
Location: Tiimarin tasavalta
Posts: 5,536
|
Quote:
Originally Posted by JVR
Marussiat sais painuu helvettiin koko sarjasta.
|
Venäläismiljonäärien/miljardöörien panostus sarjaan on täysin tervetullutta, varsinkin, jos vuodesta 2014 alkaen maassa ajetaan kilpailu.
Turvallisempaa sielläkin varmaan on kuin jossain Bahrainissa.
Marussia sitä paitsi on luxusautovalmistaja:
http://www.marussiamotors.ru/en/cars/
Merkin tarkoitus aloittaa valmistus myös Suomessa:
http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/m...sin-automerkki 
|
|
|
29-01-2012, 13:49
|
#74
|
|
Senior Member
Join Date: Apr 2008
Location: Järvenpää
Posts: 10,112
|
Quote:
Originally Posted by Jellinek
|
Renault on premium merkki? Ok. 
__________________
They’re saying that the whole thing with school is that it’s never going to be as stimulating as life now? Because they’ve got blockbuster movies and video games. There’s no way that school can be as interesting as Tekken. “Sir, why have you got the head of a leopard?” “Quiet, boy! Fireball!”
|
|
|
29-01-2012, 13:50
|
#75
|
|
Kodinhoitaja
Join Date: Mar 2003
Location: Uusi koti
Posts: 12,918
|
Quote:
Originally Posted by kurski
Toki Volkswagen ja muutkin autonvalmistajat ovat tervetulleita sarjaan, mutta myös pikku-tiimejä kuten HRT pitää sarjassa olla. On niidenkin työskentelyä mukava seurata.
|
No mun mielestä Virginin ja Lotuksen työskentelyä oli kiva seurata. HRT:n räpellys taas oli aika surkuhupaisaa...
|
|
|
29-01-2012, 14:05
|
#76
|
|
Mercedes ///AMG #1
Join Date: Jan 2010
Location: Tiimarin tasavalta
Posts: 5,536
|
Quote:
Originally Posted by ToXiCiTy
Renault on premium merkki? Ok. 
|
Arvasin, että joku takertuu tuohon; no eihän se varsinaisesti ole, mutta täytyyhän jonkun edustaa Ranskaakin ja onhan Renault vakiinuttanut asemansa sarjassa ainakin moottoritoimittajana jo niin, että oudolta tuntuisi merkin poislähtökin. Joten Rellu suotakoon eräänlaisena poikkeuksena.
|
|
|
29-01-2012, 14:11
|
#77
|
|
Senior Member
Join Date: Apr 2008
Location: Järvenpää
Posts: 10,112
|
Entäs Ford? 176 voittoa,289 podiumia ja 139 paalua. Kelpuuttaisitko tämän tavallisen valmistajan takaisin ykkösiin? 
__________________
They’re saying that the whole thing with school is that it’s never going to be as stimulating as life now? Because they’ve got blockbuster movies and video games. There’s no way that school can be as interesting as Tekken. “Sir, why have you got the head of a leopard?” “Quiet, boy! Fireball!”
|
|
|
29-01-2012, 14:27
|
#78
|
|
Toimistorotta Tampereelta
Join Date: Jan 2001
Posts: 13,654
|
Hondakin on tosi kova premiumi kyllä 
__________________
"the goodwill in the Team Lotus name and roundel has continued and still survives - it has not been eliminated by non-use."
|
|
|
29-01-2012, 14:45
|
#79
|
|
Trackman
Join Date: Feb 2005
Posts: 23,173
|
Quote:
Originally Posted by FO110K
Hondakin on tosi kova premiumi kyllä 
|
Ja Toyota.
Itse lakkasin uskomasta VW-huhuihin viimeistään joskus 90-luvun puoliväliin mennessä. Eikä ole sen konkreettisempaa sen jälkeenkään tapahtunut. Usko siihen että nyt tapahtuisi on olematon.
__________________
--
"Somebody needs to tell Andretti that in F1 we don't pass on the outside!" -James Hunt-
|
|
|
29-01-2012, 14:52
|
#80
|
|
Toimistorotta Tampereelta
Join Date: Jan 2001
Posts: 13,654
|
Quote:
Originally Posted by WebSlave
Ja Toyota.
|
Jep, tosin lähinnä hain nyt merkkejä jotka on onnistuneet saamaan kunnolla menestystäkin tässä "premium" lajissa 
__________________
"the goodwill in the Team Lotus name and roundel has continued and still survives - it has not been eliminated by non-use."
|
|
|
| Thread Tools |
|
|
| Display Modes |
Rate This Thread |
Linear Mode
|
|
Posting Rules
|
You may not post new threads
You may not post replies
You may not post attachments
You may not edit your posts
HTML code is Off
|
|
|
All times are GMT +2. The time now is 15:50.
|