F1Forum.fi
 
-Etusivu Forum LIVE-keskustelu Säännöt Fanituotteet
 
Sivu 10 / 82 EnsimmäinenEnsimmäinen 123456789101112131415161718192060 ... ViimeisinViimeisin
Tulokset 361-400/3249

Ketju: Tapahtumia & sattumuksia työssä & työpaikalla

  1. #361
    Senior Member PuoliPöhkö's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2008
    Sijainti
    suom. "sijainti" toim.huom.
    Viestit
    31 213
    Tampereen toimipaikkamme muuttaa uljaampiin tiloihin henkilöstön ja bussineksen voimakkaahkon laajentumisen myötä.
    Kyseisen yksikön populan määrä on kasvanut ½ vuodessa noin 100% mm. liiketoimintakauppojen ja asiakkaiden lisääntymisen myötä.

    Muuton yhteydessä tulee myös itselleni eteen työpisteen ja paikkakunnan vaihto kyseiseen toimipisteeseen, koska bussineksen massakeskipiste siirtyy entistä vahvemmin Tampereelle. Alun perin putiikki on lähtöisin nykyisestä toimipisteestäni Nokialta, mutta nyt on tilanne se, että jatkossa yli 2/3 liikevaihdosta tehdään Mansen toimipisteessä.

    Tässä rakosessa on oiva paikka vaikuttaa uuden työpisteen varusteluun. Taidan neuvotella seisomatyöpisteen omaan luukkuuni.
    On alkanut istuminen tökkiä ja pahasti. Selviä terveysvaikutuksia havaittavissa.
    Ikinä aiemmin en ole istunut niin paljoa työssäni kuin viimeisen parin vuoden aikana.

    Istuminen tappaa – kaikkia haittoja ei vielä edes tiedetä

    Tiesitkö, että jokailtainen juoksulenkki ei pelasta sairauksilta, jos istut päivittäin yli 9 tuntia?

    Elämäntapaani voisi kutsua takapuolittuneeksi. Kello on kaksitoista, olen ollut hereillä neljä tuntia ja viettänyt niistä kolme takapuoleni päällä istuen. Ensin aamiaispöydässä, sitten bussissa ja seuraavaksi työpisteelläni. Lounaalla hurautan hissillä alakerran ruokalaan ja istun taas.

    Sama meno jatkuu loppupäivän. Istun nenä kiinni näytössä puoli kuuteen saakka. Kävelen ystävän kanssa ravintolaan ja istun. Menen juhliin ja ryntään ensimmäisenä vapaalle tuolille. Palaan kotiin ratikalla, istuen.

    Hereillä ollessani olen ottanut 8 850 askelta ja istunut tai maannut yhteensä yhdeksän ja puoli tuntia, kertoo lantiollani matkaava aktiivisuusmittari.

    Se on tappavan monta tuntia, tietävät tutkijat.

    Kun syö terveellisesti ja kuntoilee, pysyvät sairaudet loitolla. Näin on kuuliaiset kansalaiset opetettu uskomaan.

    Sitten terveysliikuntaa tutkivan UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari tarkistaa istumapäiväkirjani: maanantaina 10 tuntia ja 10 minuuttia, tiistaina 9. Torstaina teen ennätyksen. Istun 11 tuntia ja 50 minuuttia.

    Jopa urheilupäivinä on vaikea päästä alle yhdeksään tuntiin.

    "On huomattu, että runsas istuminen on itsenäinen kuolemaa aiheuttava riskitekijä, vaikka liikkuisi paljon. Logiikka on sama kuin tupakoinnissa. Ei tunnin lenkki poista niitä haittoja, joita syntyy, kun polttaa askin tupakkaa", sanoo Vasankari.

    Istumisen aiheuttamia sairauksia ovat esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudit ja kakkostyypin diabetes. Kaikkia haittoja ei vielä edes tiedetä, sillä tutkijat ovat heränneet selvittämään istumisen vaaroja vasta viime vuosina. Mutta se tiedetään, että istumatyöläinen kuluttaa pahimmillaan vain neljä prosenttia enemmän kuin sohvaperuna.

    Jos siis olisi pakko valita joko suositusten mukainen kuntoliikunta tai se, että istuu yhdeksän tunnin sijaan vain neljä, olisiko viisaampaa valita jälkimmäinen?

    "Pelkästään istumisen vaihtamisella seisomiseksi emme saa aikaiseksi riittäviä liikunnan hyötyjä. Mutta uskon, että istumisen vähentäminen on kansanterveyden kannalta tehokkaampaa kuin runsaan kuntoliikunnan puolesta kampanjoiminen", Vasankari sanoo.

    Hän uskoo, että parin vuoden päästä sekä Suomessa että maailmalla tehdään virallisten liikunta- ja ravitsemussuositusten rinnalle istumissuositukset.

    "Villi arvaukseni on, että suosituksessa neuvottaisiin korkeintaan 6–8 tunnin päivittäiseen istumiseen. Se on aika kova tavoite meille istumatyötä tekeville."

    Kokeillaan. Onnistuuko toimistotyöläinen istumaan vain kuusi tuntia päivässä?

    Kaikki on väärällä korkeudella seisojalle. Yritän syödä aamiaista ja lukea lehteä seisten, mutta pöydällä makaavasta lehdestä ei saa kunnolla selvää. Seisten olen kyllä tehokkaampi. 45 minuuttia ja ulko-ovi kolahtaa takanani.

    Kun bussi ajaa ohi, kuulen Vasankarin ohjeet korvissani: karsi turhaa työmatkaistumista. Kävelen, vaikka bussilla olisin töiden ääressä vartissa. Nyt matkaan kuluu yli puoli tuntia.

    Työpisteelläni odottaa nykyisen työhyvinvointimme suuri vihollinen, matala toimistopöytä. Sen ääressä on pakko istua. Ylös ja alas liikkuvia sähköpöytiä on toki olemassa, mutta tyyriitä pöytiä annetaan vain selkänsä jo rikkoneille.

    Nurinkurista. Lysähdän takapuolelleni.

    Palaveri pelastaa. Se pidetään tällä kertaa ulkona kävellen. Vasankari vakuuttaa, ettei kävelykokous ole hörhöilyä vaan tehokkaaksi todettua työntekoa – ja on oikeassa: 45 minuuttia, 3 kilometriä ja monta hyvää ideaa.

    Lounaalla istun työkavereiden seuraan, vaikka nurkassa olisi seisomiseen sopivia baaripöytiä. Työpäivän sosiaalisimman hetken vaihtaminen yksinäiseen seisoskeluun on varmasti haitallisempaa terveydelle kuin 45 minuutin istuminen.

    Sitten pääsen testaamaan kollegan seisomapöytää. Ryhdikkäässä asennossa ajatus kulkee paremmin. Kunnes alan nojailla pöytään ja keikun levottomana lonkalta toiselle. Eikös seisominenkin tee hallaa?

    "Kyllä, mutta niin tekee istuminenkin. Vuorottelu toimii parhaiten", Vasankari sanoo.

    Iltapäivällä palaan istumaan. Huomaan, että toimisto on suunniteltu niin, ettei koko päivän aikana ole pakko ottaa 20 askelta enempää, ellei halua.

    Siksi on itse liikutettava itseään: kävelen kauimmaiselle vessalle ja haen teen alakerrasta.

    Työpäivän päätteeksi olen istunut kolme tuntia ja 45 minuuttia ilman suurempia uhrauksia. Tavallisesti saldo olisi lähempänä seitsemää. Mutta miten selvitä loppuilta reilun kahden tunnin istumisella?

    Kyläilyreissu vanhempien luokse haukkaa kiintiöstä puolitoista tuntia, kun jumahdan automatkalle. Perillä käytän tarkkaan harkiten 15 minuuttia siihen, että syön illallisen istuen. Sitten pomppaan pystyyn, pyörin ympyrää ja olen kiukkuinen. Toimistojen lisäksi kodit on suunniteltu istuskeluun. Lähden puolen tunnin juoksulenkille.

    Kun palaan kotiin, on kello jo puoli yksitoista. Viimeiset puolituntia istumista jäävät käyttämättä. Ihan huomaamatta!

    Aktiivisuusmittarin mukaan otin 16 300 askelta: kaksi kertaa niin paljon kuin tavallisesti.

    Päätän ryhtyä istumislakkoon. Ihan pysyvästi.
    Viestiä on viimeksi muokannut PuoliPöhkö; 11.04.2014 22:35.

  2. #362
    Oman elämänsä Sutil Fagerholm's Avatar
    Liittynyt
    Dec 2004
    Sijainti
    Semminki
    Viestit
    39 264
    Neuvottelee tuoliedusta luopumisesta. Voi sitä puolipöhköä. Voi sitä.
    Antaisivat minulle kilpailukykyisen Ferrarin t:nimimerkki Jjusban

  3. #363
    Hippi ja juntti Albert Oil's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2000
    Sijainti
    Korviesi välissä
    Viestit
    55 374
    Rupeis ennemmin polttamaan tupakkaa.
    Maailma tapahtuu vaikka et olisi siitä mitään mieltä.

  4. #364
    Registered User
    Liittynyt
    Jun 2007
    Viestit
    9 312
    Kuulemma myös hengittäminen ja ilman haistelu voivat tappaa, sanovat nämä samat asiantuntijat.

    Älä myöskään pidä käsiäsi taskussa. Se on ruma tapa.

  5. #365
    Hippi ja juntti Albert Oil's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2000
    Sijainti
    Korviesi välissä
    Viestit
    55 374
    Nämäkin tappavat:

    - pönöttäminen
    - musiikin kuunteleminen siten, että vain toinen keuhko on kerrallaan
    - sosiaalisuus
    - epäsosiaalisuus
    - dissosiaalisuus
    - hörpönlörpön
    - elämä
    - pommit
    - älä estä kuljettajaa näkemästä oikealle
    - patonki, kyllä patonki!
    - taudit
    - sairastelu
    - mäen hyppääminen jos ei osaa
    - hollantilaisuus
    - vanhaksi eläminen
    - Mikko Alatalon koko tuotannon kuunteleminen vartissa
    - harrastelija-aivokirurgia
    - freelance- munuaispuoskarointi
    - hyperventilointi
    - kaikki muukin
    Maailma tapahtuu vaikka et olisi siitä mitään mieltä.

  6. #366
    Hippi ja juntti Albert Oil's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2000
    Sijainti
    Korviesi välissä
    Viestit
    55 374
    Aika kattava lista, heh. Varokaa yllä nimettyjä aktiviteetteja, känsäläiset!
    Maailma tapahtuu vaikka et olisi siitä mitään mieltä.

  7. #367
    Oman elämänsä Sutil Fagerholm's Avatar
    Liittynyt
    Dec 2004
    Sijainti
    Semminki
    Viestit
    39 264
    Kieltämättä aika kattava lista, mutta taitaa sieltä puuttua ainakin vatulointi, kurkottelu ja itsemurha.
    Antaisivat minulle kilpailukykyisen Ferrarin t:nimimerkki Jjusban

  8. #368
    Nuori ikäisekseen OoPee's Avatar
    Liittynyt
    Jun 1999
    Sijainti
    Far enough
    Viestit
    81 530
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Pyryf Tarkastele viestiä
    Kieltämättä aika kattava lista, mutta taitaa sieltä puuttua ainakin vatulointi, kurkottelu ja itsemurha.
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Albert Oil Tarkastele viestiä
    - kaikki muukin
    .
    "Hulluuden puhtain muoto on jättää kaikki ennalleen ja kuitenkin samalla toivoa, että jotain muuttuisi"

  9. #369
    Registered User
    Liittynyt
    Jun 2007
    Viestit
    9 312
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Albert Oil Tarkastele viestiä
    Nämäkin tappavat:
    - Mikko Alatalon koko tuotannon kuunteleminen vartissa
    Musiikista puheen ollen. Luin tässä toissa päivänä eräästä lehdestä, että mambaa ei nykytutkimusten mukaan suositella kuunneltavaksi kolmea kappaletta peräjälkeen. Eli mamba-faneille tiedoksi, että kaksi biisiä voit kuunnella putkeen, mutta kolmas kuuntelukerta ei kannata. Vieroitusoireet voivat aiheuttaa nimittäin tutkimusten mukaan erilaisia olotiloja.

  10. #370
    Hippi ja juntti Albert Oil's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2000
    Sijainti
    Korviesi välissä
    Viestit
    55 374
    No nyt mamba suuttu.

    Maailma tapahtuu vaikka et olisi siitä mitään mieltä.

  11. #371
    Registered User
    Liittynyt
    Jun 2007
    Viestit
    9 312
    Ei saa pelotella.

    Onko toi myrkyllinen?!

  12. #372
    Nuori ikäisekseen OoPee's Avatar
    Liittynyt
    Jun 1999
    Sijainti
    Far enough
    Viestit
    81 530
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Trullinkaasu Tarkastele viestiä
    Onko toi myrkyllinen?!
    Taitavat mambat, väristä riippumatta, kuulua maailman vaarallisimpiin käärmelajeihin. Tuo tappaa aika nopeesti.
    "Hulluuden puhtain muoto on jättää kaikki ennalleen ja kuitenkin samalla toivoa, että jotain muuttuisi"

  13. #373
    Oman elämänsä Sutil Fagerholm's Avatar
    Liittynyt
    Dec 2004
    Sijainti
    Semminki
    Viestit
    39 264
    Niin. Että mitenkä. Vieläkö on kesää jäljellä? HÄH?
    Antaisivat minulle kilpailukykyisen Ferrarin t:nimimerkki Jjusban

  14. #374
    . burb's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2002
    Viestit
    46 199
    Lainaa Alunperin kirjoittanut OoPee Tarkastele viestiä
    Taitavat mambat, väristä riippumatta, kuulua maailman vaarallisimpiin käärmelajeihin. Tuo tappaa aika nopeesti.
    Olisinpa taitava mamba.

  15. #375
    Registered User
    Liittynyt
    Jun 2007
    Viestit
    9 312
    Meille vai teille? Miltäs kuulostaa?

    Vaara vaanii muuten kaaran alla.

    Alla on sitten ruotsia ja tarkoittaa kaikkea tai kaikki.

  16. #376
    They call me JayR
    Liittynyt
    Feb 2005
    Sijainti
    Far away
    Viestit
    13 314
    Lainaa Alunperin kirjoittanut burb Tarkastele viestiä
    Olisinpa taitava mamba.
    Sitä se Tero Vaarakin toivoo.
    “Your body is not a temple, it's a fucking amusement park. Enjoy the ride.” A.B.

  17. #377
    Senior Member Sue_me's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2005
    Viestit
    27 848
    Lainaa Alunperin kirjoittanut PuoliPöhkö Tarkastele viestiä
    Tässä rakosessa on oiva paikka vaikuttaa uuden työpisteen varusteluun. Taidan neuvotella seisomatyöpisteen omaan luukkuuni.
    On alkanut istuminen tökkiä ja pahasti. Selviä terveysvaikutuksia havaittavissa.
    Ikinä aiemmin en ole istunut niin paljoa työssäni kuin viimeisen parin vuoden aikana.
    Samansuuntainen proggis vetämässä omalla toimistolla.

    Sen jälkeen ei enää kutsuta laiskaksi istuskelijaksi. Uusi kutsumanimi, eli kutsis, on veltto seisoskelija.

  18. #378
    pikkunen poni Helmetti's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2014
    Viestit
    320
    Vaikuttaa raskaalle touhulle.
    Eikös sitä kantsisi hommata makuutyöpiste ennemmin.
    Tai muuten vaan makuupiste. Kun sen makuun sijoittaa työaikaan niin jää vapaa-aikaa enempi.

  19. #379
    Senior Member Sue_me's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2005
    Viestit
    27 848
    Sain tänään erään ikuisuusproggiksen viimeistä silausta vaille valmiiksi -> olisi loistosauma vetää nuppi turvoksiin.

    Mutta huono vaan että on keskiviikko, huomenna töitä, Jämsässä kylillä hiljaista ja kun vielä yrittää irtiottoa kännäämisestä..

    Huomenna sitten se viimeinen silaus ja seuraavan ikuisuusprojektin pariin.

    Tee työtä jolla on tarkoitus...

  20. #380
    Oman elämänsä Sutil Fagerholm's Avatar
    Liittynyt
    Dec 2004
    Sijainti
    Semminki
    Viestit
    39 264
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Sue_me Tarkastele viestiä

    Aiheuttanut minulle toistuvaa hihittelyä tosiunkarissa kertomasi tarina vuosien työprojektistasi joka parin käyttökerran jälkeen oli vielä huomattavasti huonommassa jamassa kun mistä alettiin.
    Antaisivat minulle kilpailukykyisen Ferrarin t:nimimerkki Jjusban

  21. #381
    Senior Member Sue_me's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2005
    Viestit
    27 848
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Pyryf Tarkastele viestiä
    Aiheuttanut minulle toistuvaa hihittelyä tosiunkarissa kertomasi tarina vuosien työprojektistasi joka parin käyttökerran jälkeen oli vielä huomattavasti huonommassa jamassa kun mistä alettiin.
    Suuri, vaikeasti hallittava ja jatkuvasti lisääntyvä tietomäärä yhdistettynä käsittämättömään byrokratiaan ja minimimiehitykseen puuttellisin työkaluin ja edellytyksin ei ole "way to go".

    Siihen kun vielä yhdistetään uusien menetelmien kokeilu, haastetta piisaa.

    Ja puutteelliset edellytykset tarkoittavat valtuuksien puuttumista. Johtaa toisinaan siihen että teki mitä hyvänsä, sanomista tulee joltain suunnalta.

    Itse kun pystyy käytännössä vaikuttamaan vain omaan tekemiseensä.

  22. #382
    Oman elämänsä Sutil Fagerholm's Avatar
    Liittynyt
    Dec 2004
    Sijainti
    Semminki
    Viestit
    39 264
    Äh. No eihän toi ollu yhtään hauskaa.
    Antaisivat minulle kilpailukykyisen Ferrarin t:nimimerkki Jjusban

  23. #383
    Senior Member Sue_me's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2005
    Viestit
    27 848
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Pyryf Tarkastele viestiä
    Äh. No eihän toi ollu yhtään hauskaa.
    Kyllä siitä töimaalla huumoria revitään.

    Itse pystyy vain tekemään oman ruutunsa, ei enempää. Töitten takia on turha verkkareita repiä näin palkollisena, kun ei se repiminen ylipäätään edes näy tilipussissa.

  24. #384
    Oman elämänsä Sutil Fagerholm's Avatar
    Liittynyt
    Dec 2004
    Sijainti
    Semminki
    Viestit
    39 264
    Paitsi jos repii verkkareita provikkapalkalla. Tässä syy Alpun housuttomuuteen ja työttömyyteen, mutta siitä tarkemmin lisää huhtikuussa 2033 klo 12.45.
    Viestiä on viimeksi muokannut Fagerholm; 11.06.2014 23:29.
    Antaisivat minulle kilpailukykyisen Ferrarin t:nimimerkki Jjusban

  25. #385
    Senior Member Sue_me's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2005
    Viestit
    27 848
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Pyryf Tarkastele viestiä
    Paitsi jos repii verkkareita provikkapalkalla. Tässä syy Alpun housuttomuuteen ja työttömyyteen, mutta siitä tarkemmin lisää huhtikuussa 2033 klo 12.45.

    Provikkapalkka olisi oikeasti vastaus moniin ongelmiin.

  26. #386
    nimimerkkien jahtaaja
    Liittynyt
    Nov 2000
    Sijainti
    täällä
    Viestit
    31 096
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Sue_me Tarkastele viestiä
    Ja puutteelliset edellytykset tarkoittavat valtuuksien puuttumista. Johtaa toisinaan siihen että teki mitä hyvänsä, sanomista tulee joltain suunnalta.

    Itse kun pystyy käytännössä vaikuttamaan vain omaan tekemiseensä.
    Valtuuksien puute on aina näennäistä, kunhan törmäilee ympäriinsä ja touhottaa, jotta tämmönen homma. Jos joku ei meinaa antaa tarvittavua tietoja, niin sanoo, jotta ok. mä oon vaan töissä täällä - sitten höhläilee uudestaan parin päivän päästä kyselemään.
    Saas nähdä tuleeko tästäkin kommentista bannia.

  27. #387
    Senior Member AJ's Avatar
    Liittynyt
    Jul 2000
    Sijainti
    Toinen Maailma
    Viestit
    69 439
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Trullinkaasu Tarkastele viestiä
    Ei saa pelotella.

    Onko toi myrkyllinen?!
    Höh. Oikeampi tapa olisi tietenkin ollut kysyä "Onko Mamba Vaarallinen"?

    On.
    Jeesus pelastaa

  28. #388
    Senior Member Sue_me's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2005
    Viestit
    27 848
    Lainaa Alunperin kirjoittanut jps Tarkastele viestiä
    Valtuuksien puute on aina näennäistä, kunhan törmäilee ympäriinsä ja touhottaa, jotta tämmönen homma. Jos joku ei meinaa antaa tarvittavua tietoja, niin sanoo, jotta ok. mä oon vaan töissä täällä - sitten höhläilee uudestaan parin päivän päästä kyselemään.
    Jotakuta voisi jo alkaa vituttaa kun se sama höhläily jatkuu saman asian kanssa kuukaudesta toiseen, eikä tulosta meinaa edelleenkään tulla.

    Ja niitä asioita ei ole yksi tai kaksi vaan "hieman" enemmän. Yksittäiset ongelmat ratkeavat helposti aikansa kyselemällä ja selvittämällä, mutta kun tulee tarpeeksi suuri määrä ongelmia, seinä nousee äkkiä melkein pystyyn.
    Eräs ratkaisuvaihtoehto on tietysti unohtaa toimitusajat kokonaan. Ja se taasen tuskin käy juuri kenellekään.

  29. #389
    .
    Liittynyt
    Jan 2004
    Sijainti
    Oslo
    Viestit
    10 131
    Lainaa Alunperin kirjoittanut PuoliPöhkö Tarkastele viestiä
    Tässä rakosessa on oiva paikka vaikuttaa uuden työpisteen varusteluun. Taidan neuvotella seisomatyöpisteen omaan luukkuuni.
    Joillekin todellisuutta jo tänään (itse kuulun tähän ryhmään), mutta massoille vasta tulevaisuutta.
    In truth, only atoms and the void - Demokritos

  30. #390
    nimimerkkien jahtaaja
    Liittynyt
    Nov 2000
    Sijainti
    täällä
    Viestit
    31 096
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Sue_me Tarkastele viestiä
    Eräs ratkaisuvaihtoehto on tietysti unohtaa toimitusajat kokonaan. Ja se taasen tuskin käy juuri kenellekään.
    Ykai pätevä keino olisi kysäistä pykälää liian isolta pomolta tavalla tai toisella suositus höperehtemiseen, tuos siksi ettei kukaan uskalla silloin vastustaa tai kieltäytyä eikä edes kysellä.
    Saas nähdä tuleeko tästäkin kommentista bannia.

  31. #391
    Arschloch jjv's Avatar
    Liittynyt
    May 2005
    Viestit
    26 433
    Lainaa Alunperin kirjoittanut joukahainen Tarkastele viestiä
    Joillekin todellisuutta jo tänään (itse kuulun tähän ryhmään), mutta massoille vasta tulevaisuutta.
    Itsehän olen jo 9 vuotta kuulunut tuohon edistykselliseen joukkoon. Tai no...saatan istahtaa ämpärin päälle kun pomon silmä välttää.

  32. #392
    Senior Member Sue_me's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2005
    Viestit
    27 848
    Lainaa Alunperin kirjoittanut jps Tarkastele viestiä
    Ykai pätevä keino olisi kysäistä pykälää liian isolta pomolta tavalla tai toisella suositus höperehtemiseen, tuos siksi ettei kukaan uskalla silloin vastustaa tai kieltäytyä eikä edes kysellä.
    Tuolla vain pitkitetään hidasta kuolemaa.

    Kun organisaatio ja tuotannonohjaus eivät toimi, täytyisi tehdä jotain pysyvämpiä ratkaisuja.

  33. #393
    Senior Member PuoliPöhkö's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2008
    Sijainti
    suom. "sijainti" toim.huom.
    Viestit
    31 213
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Sue_me Tarkastele viestiä
    täytyisi tehdä jotain pysyvämpiä ratkaisuja.
    Sun täytyy siis alkaa muokata myllyn rakenteita isolla käellä.
    Joka ei välttämättä ole hyödykkeen loppukäyttäjän kannalta turvallisin ratkaisu.

  34. #394
    Senior Member Sue_me's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2005
    Viestit
    27 848
    Lainaa Alunperin kirjoittanut PuoliPöhkö Tarkastele viestiä
    Sun täytyy siis alkaa muokata myllyn rakenteita isolla käellä.
    Joka ei välttämättä ole hyödykkeen loppukäyttäjän kannalta turvallisin ratkaisu.
    No ei tämä nykysysteemikään ihan paras ole.

    Asiat vaan pitää tietää ja ne jotka tietää, ei kerro välttämättä muille

  35. #395
    Langennut enkeli toleranssisiipi's Avatar
    Liittynyt
    Sep 2003
    Sijainti
    SEKOS-marketin vihannesosasto
    Viestit
    14 063
    Otin tänään aktiivisen roolin työpaikalla. Otin havaitsemani epäkohdat puheeksi muiden työntekijöiden ja esimiestä edustavan henkilön kanssa. Sain herätettyä keskustelua ja mahdollisesti asia tulee muuttumaan jatkossa oikeampaan suuntaan.

    Kohta varmaankin herään.
    "Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriäisen."

    KUNG FU!!! BUNDOLO!!! AIIJJJEEEEHH!!!

  36. #396
    Arschloch jjv's Avatar
    Liittynyt
    May 2005
    Viestit
    26 433
    Lainaa Alunperin kirjoittanut toleranssisiipi Tarkastele viestiä
    esimiestä edustavan henkilön kanssa
    Pomon tärkein perseennuolija?

    Enpäs muuten tiedä yhtään mitä tapahtumia & sattumuksia on tänään työssä & työpaikalla ollut, KOSKA OLEN KESÄLOMALLA.

  37. #397
    .
    Liittynyt
    Jan 2004
    Sijainti
    Oslo
    Viestit
    10 131
    Tänään iltapäivällä toimiston ovesta sisään astui tuntemani Jørn farkuissa ja reikäisessä T-paidassa (pukeudun samoin, paitsi että paitani on reiätön). Jørnillä oli jotain asiaa pomolleni ja
    In truth, only atoms and the void - Demokritos

  38. #398
    Senior Member Tolerantti's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2000
    Viestit
    4 704
    Lainaa Alunperin kirjoittanut joukahainen Tarkastele viestiä
    Tänään iltapäivällä toimiston ovesta sisään astui tuntemani Jørn farkuissa ja reikäisessä T-paidassa (pukeudun samoin, paitsi että paitani on reiätön). Jørnillä oli jotain asiaa pomolleni ja
    Kävi Breivikit? Ei kai vaan?

  39. #399
    .
    Liittynyt
    Jan 2004
    Sijainti
    Oslo
    Viestit
    10 131
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Tolerantti Tarkastele viestiä
    Kävi Breivikit? Ei kai vaan?
    En tiedä mitä tuo ilmaus tarkoittaa. (Mitä se muuten tarkoittaa?)
    ......erinäisten chattien jälkeen paljastui kuitenkin että Jørnillä (ensimmäinen työnantajani Norjassa) oli kainalossaan pari vasta hankkimaansa Picasson alkuperäisgrafiikkaa.
    In truth, only atoms and the void - Demokritos

  40. #400
    Senior Member Tolerantti's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2000
    Viestit
    4 704
    Itse keksimäni ilmaisu vähemmän kivalle väkivallalle.

    Mutta Jörnillä näyttää olleen Picasso-peijaisjuomat mukanaan. Asiat edenneet aivan toiseen suuntaan!

Tämän ketjun tagit

Viestien lähettämisen luvat

  • Et voi avata uusia ketjuja
  • Et voi vastata keskusteluihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •  
© F1-Forum - Tietosuojaseloste - Evästekäytäntö