F1Forum.fi
 
-Etusivu Forum LIVE-keskustelu Säännöt Fanituotteet
 
Sivu 1 / 5 12345 ViimeisinViimeisin
Tulokset 1-40/186

Ketju: Tällä päivämäärällä formuloissa tapahtui

  1. #1
    Soldiers of Antisthenes Renngeist's Avatar
    Liittynyt
    Apr 2009
    Sijainti
    Syylien välissä
    Viestit
    18 057

    Tällä päivämäärällä formuloissa tapahtui

    Tehdäänpäs tästä oikein oma otsikko, kun näitä tuntuu vähän joka puolella olevan ihan onnistuineita.

    Ja siis mitä tällä päivämäärällä F1:ssa tapahtui, ei pelkästään mitä Ayrton Senna tällä päivämäärällä teki.
    "Ei mennä sinne alapäähän, sielläkin on tiukkaa."
    - Jari Litmanen

  2. #2
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    En tiedä kuuluuko tämä tänne, mutta tänään formuloiden ensimmäisen suomalaisen eli Leo Kinnusen debyytistä on kulunut tänä päivänä 40 vuotta. Pienestä se lähti ja melkoiseksi on muuttunut vuosikymmenten mittaan. Ilman Kinnusta, Kozarowitzkyä ja erityisesti Rosbergia olisi saattanut laji saada suosiota niinkin myöhään kuin vasta nykyään tai ehkä ei vielä sittenkään. Onhan tämäkin sellaisenaan tuore uutinen. Ja Kinnunen tietysti Nivellesissä vasta karsiutui eli periaatteessa varsinainen juhlapäivä taitaa olla kesäkuun alkupuolella.

    Tämän voi tietysti tarvittaessa myös siirtää muuhunkin toikkiin.

  3. #3
    Soldiers of Antisthenes Renngeist's Avatar
    Liittynyt
    Apr 2009
    Sijainti
    Syylien välissä
    Viestit
    18 057
    Lainaa Alunperin kirjoittanut CCMK Tarkastele viestiä
    Tämän voi tietysti tarvittaessa myös siirtää muuhunkin toikkiin.
    Siirsin tänne kun tämä ketju oli ideatasolla ollut jo pidemmän aikaa mielessä
    "Ei mennä sinne alapäähän, sielläkin on tiukkaa."
    - Jari Litmanen

  4. #4
    Soldiers of Antisthenes Renngeist's Avatar
    Liittynyt
    Apr 2009
    Sijainti
    Syylien välissä
    Viestit
    18 057
    64 vuotta sitten, 13.5.1950, ensimmäinen F1-kilpailu:

    "Ei mennä sinne alapäähän, sielläkin on tiukkaa."
    - Jari Litmanen

  5. #5
    Olivier Bocques Fan Club
    Liittynyt
    Apr 2000
    Viestit
    7 846
    20 vuotta sitten ajettiin Monacossa aika-ajot. Paalupaikan otti urallaan ensimmäistä kertaa Michael Schumacher. Toiseksi sijoittui Mika Häkkinen, joka saavutti näin ensimmäistä kertaa eturivin lähtöpaikan.
    HWNSNBM

  6. #6
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Hieno päivä oli vaikka kyllä myös ahdistava sikäli kun mietti Karl Wendlingerin tilannetta.

  7. #7
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    26 vuotta sitten tänä päivänä muuan Ayrton Senna ajoi Monacossa selkeästä johtoasemasta seinään ja tämä kolari oli tiettävästi hänen huippuaikojensa urallaan hävettävin. Hänelle se oli vielä viikkoja kolarin jälkeen erittäin kipeä aihe mainittavaksi. Se oli toisaalta ehkä viimeinen todella paha arviointivirhe hänen urallaan. Ainakin vuosien 1985-1987 Lotus-kausien jälkeen arvioituna.

  8. #8
    Soldiers of Antisthenes Renngeist's Avatar
    Liittynyt
    Apr 2009
    Sijainti
    Syylien välissä
    Viestit
    18 057
    28 vuotta muuan Elio de Angelis muuttui puutteellisten testiolosuhteiden uhriksi

    "Ei mennä sinne alapäähän, sielläkin on tiukkaa."
    - Jari Litmanen

  9. #9
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Sekin sattui tosiaan.

  10. #10
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Tällä päivämäärällä oikeammin 28 vuotta sitten menehtyi muuan vielä tuolloinkin f1:siin paluuta yrittänyt ja juurikin kauden 1984 Kausikoosteen eräs mielenkiintoisin persoona eli Jo Gartner Le Mansissa. Mystiikkaa onnettomuudesta lisäsi se, että varsinaista täysin tarkkaa syytä kuolonkolariin ei saatu selville. Ratavalvojien mukaan autosta olivat pettäneet jarrut ennen kuolettavaa osumaa. Varsinainen kuolinsyy oli niskan murtuminen. Gartnerin kuolema herätti paljon keskustelua ja aiheutti ennen pitkää turvallisuusparannuksia lajiin. Hetken aikaa vaikutti siltä, että Gartner olisi ollut viimeinen näissä oloissa menehtynyt kuljettaja. Valitettavasti jo viime vuonna Simonsen menehtyi.

  11. #11
    Registered User Hartsa76's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2012
    Viestit
    6 133
    Lainaa Alunperin kirjoittanut CCMK Tarkastele viestiä
    Tällä päivämäärällä oikeammin 28 vuotta sitten menehtyi muuan vielä tuolloinkin f1:siin paluuta yrittänyt ja juurikin kauden 1984 Kausikoosteen eräs mielenkiintoisin persoona eli Jo Gartner Le Mansissa. Mystiikkaa onnettomuudesta lisäsi se, että varsinaista täysin tarkkaa syytä kuolonkolariin ei saatu selville. Ratavalvojien mukaan autosta olivat pettäneet jarrut ennen kuolettavaa osumaa. Varsinainen kuolinsyy oli niskan murtuminen. Gartnerin kuolema herätti paljon keskustelua ja aiheutti ennen pitkää turvallisuusparannuksia lajiin. Hetken aikaa vaikutti siltä, että Gartner olisi ollut viimeinen näissä oloissa menehtynyt kuljettaja. Valitettavasti jo viime vuonna Simonsen menehtyi.
    Le Manssin 24 tunnin ajoissa tosin nähtiin yksi kuolonkolari Gartnerin ja Simonsenin kuolonkolarien välissäkin, koska Sebastien Enjolras menehtyi vuonna 1997 harjoituksissa sattuneessa ulosajossa.

  12. #12
    Hippi ja juntti Albert Oil's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2000
    Sijainti
    Korviesi välissä
    Viestit
    49 695
    Eikös Enjolrasin verestä huhuttu löytyneen amfetamiinia vai oliko LSD:tä? Muistan kun tuosta aikanaan kohuttiin. Varmuutta asialle en taida olla koskaan saanut.
    T: Nimimerkki Jjusban

  13. #13
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Niin muuten olikin, että Enjolras tosiaan vielä menehtyi ennen Simonseniä harjoituksissa. Enjolras itse asiassa tuomittiin varmuudella vain kannabiksen käytöstä. Amfetamiinia ja LSD:tä hänen lähinnä huhuiltiin käyttäneen vuosien 1996-1997 aikana ennen menehtymistään, mutta kouriintuntuvia todisteita tästä ei koskaan saatu. Muutenkin ennen hänen rikkeestä käryämistä hänellä huhuiltiin olleen kannabiksen ja marihuanan koukkuun taipumusta.

  14. #14
    Rekisteröity käyttäjä
    Liittynyt
    Jul 2012
    Viestit
    77
    Lainaa Alunperin kirjoittanut CCMK Tarkastele viestiä
    Niin muuten olikin, että Enjolras tosiaan vielä menehtyi ennen Simonseniä harjoituksissa. Enjolras itse asiassa tuomittiin varmuudella vain kannabiksen käytöstä. Amfetamiinia ja LSD:tä hänen lähinnä huhuiltiin käyttäneen vuosien 1996-1997 aikana ennen menehtymistään, mutta kouriintuntuvia todisteita tästä ei koskaan saatu. Muutenkin ennen hänen rikkeestä käryämistä hänellä huhuiltiin olleen kannabiksen ja marihuanan koukkuun taipumusta.
    OT(pilk.nus.): Yksi ja sama asia.

  15. #15
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    22 vuotta sitten ajettiin illalla Kanadan Grand Prix jossa suurimman huomion voittaja Gerhard Bergerin ja Benettonin Martin Brundlen ohella keräsivät Karl Wendlinger ja Ukyo Katayama ennen kesketystä. Nigel Mansell ja Ayrton Senna kolaroivat toistensa kanssa kisassa mikä myös oli melkoinen huomionherättäjä.

  16. #16
    Olivier Bocques Fan Club
    Liittynyt
    Apr 2000
    Viestit
    7 846
    Kyllä tuo tilanne taisi mennä yksin Mansellin tiliin, kolaria ei ollut.
    HWNSNBM

  17. #17
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Niinhän se menikin.

    Ääh.

  18. #18
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Tänä päivänä 30 vuotta sitten Keke Rosberg voitti Dallasin Grand Prixin ja entinen f1-kuljettaja (joskin siinä vaiheessa vielä mahdollisesti lajiin palaava) Danny Sullivan voitti Indycarissa uransa ensimmäisen kilpailun.

  19. #19
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Tänään ajettiin 25 vuotta sitten Ranskan Grand Prix Paul Ricardin radalla. Sen selosti Jokisen Juha ja kilpailussa debytoi muuan Jean Alesi. Otti pisteitäkin.

  20. #20
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    63 vuotta sitten tiettävästi ensimmäistä kertaa myös kilpailurangaistuksilla uhkaillut tuomaristo jäi sivuosaan kun argentiinalainen Jose Froilan Gonzalez eli Pepe voitti Ferrarille ensimmäisen Grand Prix-voiton.

  21. #21
    Olivier Bocques Fan Club
    Liittynyt
    Apr 2000
    Viestit
    7 846
    24 vuotta sitten ajettiin Silverstonessa kisa, jonka voitti Alain Prost. Kisassa saavutettiin myös merkittävä rajapyykki, sillä Riccardo Patrese ajoi uransa 200. GP:n ja oli samalla ensimmäinen tuohon haamurajaan yltänyt. Nyt niitä on jo 15, kun Massa pääsi lukemaan edellisessä kisassa.
    HWNSNBM

  22. #22
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Sehän se. Ja Nigel Mansellilla lensi kuuluisasti hanskat kotiyleisöön kun hänen piti lopettaa silloin uransa F1:ssä. Toisin kuitenkin onneksi kävi.

  23. #23
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    29 vuotta on kulunut tänään Michele Alboreton voitosta Saksan Nürburgringillä. Samalla Renaultin testikuljettaja ja aiemmin Brabhamia kaudella 1985 ajanut Francois Hesnault antoi miljoonille television katselijoille ympäri maailmaa ihmeteltäväksi onboard-materiaalia autokameran muodossa.

  24. #24
    Olivier Bocques Fan Club
    Liittynyt
    Apr 2000
    Viestit
    7 846
    Ehkä tuohon aikaan ei olisi olettanut sen olevan Alboreton uran viimeinen voitto. Samallahan se on myös viimeisin italialaisen voitto Ferrarilla. Muutenkin italialaisilla sen jälkeen vain yhdeksän voittoa (Patrese 4, Fisichella 3, Nannini&Trulli 1)
    HWNSNBM

  25. #25
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Tuossa vaiheessa ei varmaan, mutta jotenkin vuosien 1986-1988 aikana alkoi ainakin jo yhä suuremmassa määrin puhetta siitä, että Alboreto ei enää kilpailuja välttämättä voittaisi. Etenkin kun jatkuvasti joko auto petti alta tai Ferrarille itselleen osui koko ajan jotain muuta perustavanlaatuista ongelmaa tekemällä niistä hitaampia kuin mitä niiden olisi pitänyt olla.

  26. #26
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Alain Prost voitti 30 vuotta sitten Saksan Grand Prixin Hockenheimin radalla. Kilpailussa erikoista oli monien vaiheiden jälkeen ruutulippumiehen erehtyminen kierroslaskennasta. Tosin osasyy siihen oli myös Olivettin oma viallinen ajanotto.

  27. #27
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Tänä päivänä 32 vuotta sitten kaudella 1982 Didier Pironi loukkaantui hengenvaarallisesti Hockenheimissa.

  28. #28
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Tänä päivänä 32 vuotta sitten Hockenheimin kilpailun voitti Patrick Tambay ja Nelson Piquet ja Eliseo Salazar pitivät kuuluisan keskinäisen ottelunsa.

  29. #29
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Tänä päivänä 23 vuotta sitten kaudella 1991 Ayrton Senna voitti Unkarin Grand Prixin.

  30. #30
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Tänä päivänä 24 vuotta sitten kaudella 1990 Thierry Boutsen voitti Unkarin Grand Prixin.

  31. #31
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Tänä päivänä 20 vuotta sitten oli viimeistä kertaa kilpailu jossa ei ollut suomalaisia f1-kuljettajia mukana lainkaan Unkarin Hungaroringin radalla. JJ Lehto oli Benettonin pakkolomalla ja Mika Häkkinen kilpailukiellossa.

  32. #32
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    31 vuotta sitten kaudella 1983 Alain Prost voitti myös tällä päivämäärällä pitkään aikaan viimeisen Renault-voiton tallille Itävallan Österreichringillä.

  33. #33
    Senior Member
    Liittynyt
    Jul 2000
    Sijainti
    Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
    Viestit
    10 055
    Lainaa Alunperin kirjoittanut CCMK Tarkastele viestiä
    Tänä päivänä 20 vuotta sitten oli viimeistä kertaa kilpailu jossa ei ollut suomalaisia f1-kuljettajia mukana lainkaan Unkarin Hungaroringin radalla. JJ Lehto oli Benettonin pakkolomalla ja Mika Häkkinen kilpailukiellossa.
    Eipä pääse unohtumaan, ainoa F1-kisa jonka olen käynyt katsomassa...
    11-12.8 tuliu muuten 30v siitä kun Keke kävi ajamassa Williamsilla näytösajoa Ahvenistolla. Sekään tapahtuma ei pääse koskaan unohtumaan. Vaikka Apparalla oli jo muutama kisa tullut ennenkin nähtyä, oli Keken veto jotain aivan uskomatonta. Ei tullut Maailmanmestari hissuttelemaan!

  34. #34
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Ei niin. Tänä päivänä onkin kulunut 22 vuotta Nigel Mansellin mestaruuden varmistaneesta Unkarin kilpailusta. Samalla on kulunut 33 vuotta Jacques Laffiten voitosta Österreichringin radalla Itävallassa.

  35. #35
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Tänä päivänä 28 vuotta sitten Itävallassa ajettiin F1-kisa jossa Benettonin autot olivat ajoittain naurettavan ylivoimaisia ennen keskeytystään. Alain Prost voitti kilpailun, Michele Alboreto oli toinen ja Stefan Johansson kolmas. Lisäksi molemmat Team Haasin autot Alan Jonesin ja Patrick Tambayn ajamina saivat pisteitä kilpailusta ja Christian Danner Arrowsilla oli kuudes. Keke Rosberg keskeytti harmittavasti ja antoi kilpailun päätyttyä varsin paljon kiroilua täynnä olleen haastattelun.

  36. #36
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    30 vuotta sitten tänä päivänä ajettiin Hollannin Grand Prix Zandvoortissa ja sen voitti Alain Prost.

  37. #37
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Tänä päivänä 30 vuotta sitten aloitettiin ennen pitkää Tyrrellin hylkäämiseen päättynyt oikeudenkäynti.

  38. #38
    Registered User Miikhail's Avatar
    Liittynyt
    May 2010
    Viestit
    3 330
    Tänä päivänä 14 vuotta sitten Mika Häkkinen voitti Belgian GP:n ja suoritti tunnetun ohituksensa Schumista ja kierroksella ohitettavasta Zontasta.

    Formula ykkösissä on luonteeltaan paljon sellaisia kuljettajia, jotka pystyvät pesemään ruumiita, mutta ne ovat harvassa, jotka pystyvät juomaan myös ruumiiden pesuveden. Heikiltä ruumiiden pesuvesi jää juomatta, Kimiltä ei.
    -Erkki Mustakari

  39. #39
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Tämäkin sattui myös tänä päivänä 14 vuotta sitten.

  40. #40
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    11 571
    Tänä päivänä 31 vuotta sitten ajettiin Hollannin Grand Prix Zandvoortissa jonka Rene Arnoux voitti.

Tämän ketjun tagit

Viestien lähettämisen luvat

  • Et voi avata uusia ketjuja
  • Et voi vastata keskusteluihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •  
© F1-Forum - sivuinfo - email