F1Forum.fi
 
-Etusivu Forum LIVE-keskustelu Säännöt Fanituotteet
 
Sivu 1 / 2 12 ViimeisinViimeisin
Tulokset 1-40/50

Ketju: Vuoden Forumisti 2014

  1. #1
    Banjottu kouvotsvoni's Avatar
    Liittynyt
    Jan 1999
    Sijainti
    Corsica
    Viestit
    89 972

    Vuoden Forumisti 2014

    On jälleen aika valita Vuoden F1-Forumisti. Systeemi on kutakuinkin sama kuin ennenkin, äänestysoikeus on kaikilla ykkösnickeillä (kakkosnickit älkööt vaivautuko) sekä:

    - Ennen syyskuuta 2014 rekkautuneilla (eli elokuun 31.pv on viimeinen rekkautumispäivä)
    - Vähintään 100 postausta saavuttaneilla (eli 3kk:n hahmoilla noin 1viesti/pv)

    Äänet annetaan tähän otsikkoon, minulle on turha niitä privana lähettää.
    Aulisgerlanderina ja ääntenlaskijana toimin minä ja vain yksin minä. Valitusoikeus on mutta kuka näistä nyt...

    Tasapisteissä voiton ratkaisee ykkösijojen (tai kakkos- tai kolmossijojen jne) määrä. Vain yksi ääni per hahmo eli sama nimi ei saa olla listassa kahteen kertaan.

    Äänestysaika alkaa nyt heti. Äänestysaika päättyy 31.12.2014 kello 23:59.59. Virallisena kellona toimii Forumin oma kello. Antakaa ääni oikein kirjoitetulle nimimerkille, ettei joku hahmo saa nimimerkille kuuluvia ääniä. Vain täydelliset äänestykset huomioidaan. eli joko ääniä 10 hahmolle tai ei kenellekkään. Jos huomaan virheitä äänestyslipukkeissa esim epähuomiossa äänestetty jotain nimimerkkiä kahteen otteeseen, tai vain 9 nimimerkkiä muistettu listata, niin pistän (tai joku avulias) asiasta takaisin päin postia ja puuttuvan kohdan saa muuttaa, ei kuitenkaan vaihtaa äänestämiään hahmoja tai järjestellä uusiksi. Älkää kertoko tarinointeja, miksi päädyitte ko. nimimerkkeihin, sitä varten on oma ketju Vapaalla. Olisi mukava, jos pistäisitte mukaan järjestysnumerot ja mahdollisimman oikein kirjoitetut nimimerkit. Äänestettävän nimimerkin täytyy löytyä Members listista, eli hahmo ei ole ikijäähyllä tai keksitty.

    Itseään ei saa äänestää eikä myöskään Nissan Micraa. Pisteytys menee sitten tänäkin vuonna lailla FIA:n virallisen pisteytyksen mukaan eli TOP10:lle pisteet ja pisteet jaetaan tyyliin:

    1. 25
    2. 18
    3. 15
    4. 12
    5. 10
    6. 8
    7. 6
    8. 4
    9. 2
    10. 1

    Tulokset julkistetaan jahka ehdin laskea ne. Jatkohöpinät käydään toisessa ketjussa.

    Vuoden Forumistit kautta aikain
    2013 Fagerholm
    2012 Copter
    2011 Mehe Rienarsuo
    2010 Fagerholm
    2009 Jacques
    2008 OoPee
    2007 OoPee
    2006 Bobakki
    2005 Sam
    2004 Bobakki
    2003 pmv
    2002 pmv
    2001 Frank
    2000 Henkka
    1999 Formulanomi
    Viestiä on viimeksi muokannut kouvotsvoni; 01.12.2014 10:18.

  2. #2
    Banjottu kouvotsvoni's Avatar
    Liittynyt
    Jan 1999
    Sijainti
    Corsica
    Viestit
    89 972
    1. Racer X
    2. maradona
    3. Zervuska Haidis
    4. JPP
    5. Dominic
    6. Fagerholm
    7. burb
    8. Albert Oil
    9. Sue_me
    10. jjv
    Ideologia on todella menestyksekäs silloin, kun jopa tosiasiat, jotka näyttävät ensisilmäyksellä vastustavan sitä, alkavat toimia sitä tukevina argumentteina.

  3. #3
    Registered User Koiruus's Avatar
    Liittynyt
    Sep 2009
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    973
    1. Albert Oil
    2. kouvotsvoni
    3. Zervuska Haidis
    4. Fagerholm
    5. markoj
    6. burb
    7. CCMK
    8. toleranssisiipi
    9. Renngeist
    10. jjv

  4. #4
    Registered User uuci's Avatar
    Liittynyt
    May 2010
    Viestit
    3 315
    1. CCMK
    2. Rentta
    3. Revolt
    4. burb
    5. Trullinkaasu
    6. Sue_me
    7. Jabsu
    8. Sabelt Rompe
    9. Mickey
    10. WebSlave
    Pessimisti ei pety.

  5. #5
    Oisko minkä tyyppistä ? kurski's Avatar
    Liittynyt
    Oct 2009
    Viestit
    18 020
    1. K. August
    2. IntriguingMan
    3. Raceway
    4. Silk Cut Jaguar
    5. jjv
    6. Atlas
    7. ettelbruck
    8. burb
    9. Vepe
    10. WebSlave
    Twitter: KurskiRacing |EdgeMotorsport: Haastattelut

  6. #6
    Registered User
    Liittynyt
    Jun 2007
    Viestit
    9 312
    1. joukahainen
    2. burb
    3. Albert Oil
    4. Dominic
    5. Racer X
    6. Captain Howdy
    7. AJ
    8. jjv
    9. PekPoy
    10. Sue_me
    Viestiä on viimeksi muokannut Trullinkaasu; 01.12.2014 12:18. Syy: Iso P

  7. #7
    Oman elämänsä Sutil Fagerholm's Avatar
    Liittynyt
    Dec 2004
    Sijainti
    Semminki
    Viestit
    39 266
    1.Jayr
    2.Puolipöhkö
    3.FW08
    4.JJV
    5.Kouvotsvoni
    6.Pekpoy
    7.Albert Oil
    8.Mehe Rienarsuo
    9.Sue_me
    10.Toleranssisiipi
    Antaisivat minulle kilpailukykyisen Ferrarin t:nimimerkki Jjusban

  8. #8
    Soldiers of Antisthenes Renngeist's Avatar
    Liittynyt
    Apr 2009
    Sijainti
    Syylien välissä
    Viestit
    18 078
    1. Albert Oil
    2. burb
    3. jjv
    4. Silk Cut Jaguar
    5. markoj
    6. ToXiCity
    7. OoPee
    8. PekPoy
    9. Aziz
    10. Fagerholm
    "Ei mennä sinne alapäähän, sielläkin on tiukkaa."
    - Jari Litmanen

  9. #9
    I am fabulous! ToXiCiTy's Avatar
    Liittynyt
    Apr 2008
    Sijainti
    Järvenpää
    Viestit
    16 577
    1. Albert Oil
    2. JPP
    3. Zervuska Haidis
    4. toleranssisiipi
    5. Racer X
    6. jjv
    7. burb
    8. Sue_me
    9. Vesku
    10. Puolipöhkö
    “Arguing that you don't care about the right to privacy because you have nothing to hide is no different than saying you don't care about free speech because you have nothing to say.”

    ― Edward Snowden

  10. #10
    .
    Liittynyt
    Jan 2004
    Sijainti
    Oslo
    Viestit
    10 131
    1. Aziz
    2. Mehe Rienarsuo
    3. PekPoy
    4. burb
    5. Albert Oil
    6. Captain Howdy
    7. Jjusban
    8. Formulanomi
    9. Tsuhna
    10. jjv
    In truth, only atoms and the void - Demokritos

  11. #11
    Registered User of Talent FW08's Avatar
    Liittynyt
    Jul 2008
    Sijainti
    Behind the rabbit
    Viestit
    22 195
    1. Fagerholm
    2. JPP
    3. Cmoney
    4. jjv
    5. Toleranssisiipi
    6. Melinda
    7. Sue me
    8. Mehe Rienarsuo
    9. OoPee
    10. Albert Oil
    I find hope in your hate for me

  12. #12
    Senior Member PuoliPöhkö's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2008
    Sijainti
    suom. "sijainti" toim.huom.
    Viestit
    31 213
    1. Tolerantti
    2. Melinda
    3. PekPoy
    4. Fagerholm
    5. toleranssisiipi
    6. Dominic
    7. Mosse
    8. Mehe Rienarsuo
    9. JayR
    10. Tsuhna
    Viestiä on viimeksi muokannut PuoliPöhkö; 01.12.2014 22:45.

  13. #13
    2009-2016
    Liittynyt
    May 2009
    Viestit
    6 137
    1. Timanfaya
    2. 4stroke
    3. Haikki
    4. DSQ
    5. Jatenski
    6. -Japé-
    7. Williams-
    8. Slug
    9. WoPe
    10. Nasty Boy
    Viestiä on viimeksi muokannut DW; 02.12.2014 01:35.

  14. #14
    Skidmark Mosse's Avatar
    Liittynyt
    Mar 1999
    Sijainti
    On earth
    Viestit
    103 973
    1. Albert Oil
    2. Sabelt Rompe
    3. JPP
    4. tmoi
    5. Mehe Rienarsuu
    6. FW08
    7. Aziz
    8. jjv
    9. jps
    10. Puolipöhkö
    Nään kaiken kauniimpana kuin oon nähnyt milloinkaan. On aika lähteä yksin tästä jatkamaan
    Anna mun mennä, oon valmis uuteen nousuun. Päästä mut pois, tuskin jaksan enää jouluun

  15. #15
    Senior Member
    Liittynyt
    Jun 2005
    Sijainti
    Kurjala
    Viestit
    12 417
    1. Pärre
    2. mjs
    3. Albert Oil
    4. Olga
    5. Zervuska Haidis
    6. markoj
    7. ettelbruck
    8. henrizio
    9. Melinda
    10. hippi

  16. #16
    oik. yo.
    Liittynyt
    Feb 2001
    Sijainti
    Helsinki / f1racing.net / vasempaan kääntyvät mutkat
    Viestit
    8 173
    1. Albert Oil
    2. Dominic
    3. Mosse
    4. Racer X
    5. Fagerholm
    6. Sabelt Rompe
    7. joukahainen
    8. Mehe Rienarsuo
    9. OoPee
    10. Melinda
    "There's something wrong with the car!"
    Fernando Alonso, Kanadan GP 2005, kierros 39.

  17. #17
    Registered User
    Liittynyt
    Jun 2009
    Viestit
    745
    1. Albert Oil
    2. joukahainen
    3. Troy
    4. markoj
    5. Dominic
    6. Captain Howdy
    7. Mehe Rienarsuo
    8. OoPee
    9. JPP
    10. burb

  18. #18
    KKWCS:n Mietaa Jacques's Avatar
    Liittynyt
    Oct 1999
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    37 040
    1. Andy
    2. PeePee
    3. Totke
    4. Albert Oil
    5. koiruus
    6. Thyella
    7. Melinda
    8. Estate
    9. Olga
    10. Williams-
    Treenisaldot

    "Täällä on 2,1 gigatavua tietoa." -Antti

    En tiedä onko JACQUES tyhmä, vai oliko mies liikkeellä huumorilla........ Mutta kaiken kaikkiaan aikamoista höpinää...
    T: Nimimerkki Jjusban

  19. #19
    Registered User
    Liittynyt
    Mar 2009
    Sijainti
    Saksa
    Viestit
    146
    1. CCMK
    2. Albert Oil
    3. P1 Rai
    4. markoj
    5. Fagerholm
    6. tmoi
    7. Mosse
    8. burb
    9. Bleu
    10. Melinda

  20. #20
    Arschloch jjv's Avatar
    Liittynyt
    May 2005
    Viestit
    26 512
    1. ettelbruck
    2. Silk Cut Jaguar
    3. Bleu
    4. jupla
    5. burb
    6. Albert Oil
    7. Zep
    8. kurski
    9. IntriguingMan
    10. kouvotsvoni

  21. #21
    Sponsored by Sam Melinda's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2003
    Sijainti
    Melko kaukana
    Viestit
    6 282
    1. burb
    2. Albert Oil
    3. Mehe Rienarsuo
    4. Mosse
    5. Zervuska Haidis
    6. Ria
    7. JPP
    8. Racer X
    9. kouvotsvoni
    10. Formulanomi

  22. #22
    Registered User
    Liittynyt
    Apr 2013
    Viestit
    630
    1. ScuderiaJormaz
    2. Doubtful
    3. F1-fani82
    4. Revolt
    5. Irwin
    6. JVR
    7. Mosse
    8. CCMK
    9. Hartsa76
    10. M.Webber

  23. #23
    Anonyymit Kyynikot
    Liittynyt
    Nov 2005
    Viestit
    1 864
    1. Albert Oil
    2. makka
    3. Sue_me
    4. Atlas
    5. Kurski
    6. CCMK
    7. ettelbruck
    8. Tsuhna
    9. JVR
    10. K. August
    Ja näin!

  24. #24
    Nuori ikäisekseen OoPee's Avatar
    Liittynyt
    Jun 1999
    Sijainti
    Far enough
    Viestit
    81 530
    1. Albert Oil
    2. Melinda
    3. Olga
    4. Fagerholm
    5. burb
    6. kouvotsvoni
    7. JPP
    8. JayR
    9. Puolipöhkö
    10. Tsuhna
    "Hulluuden puhtain muoto on jättää kaikki ennalleen ja kuitenkin samalla toivoa, että jotain muuttuisi"

  25. #25
    Huoh
    Liittynyt
    Nov 2014
    Sijainti
    Katabolia
    Viestit
    3 326
    1. Mickey
    2. Formulanomi
    3. Pekpoy
    4. Mosse
    5. OoPee
    6. Zervuska Haidis
    7. RacerX
    8. Aziz
    9. Sue_me
    10. Albert Oil
    Salaliittoteoriat ovat päässäsi. Urpo ei näe eikä kuule, vaikka sille näyttää ja kertoo.

  26. #26
    nimimerkkien jahtaaja
    Liittynyt
    Nov 2000
    Sijainti
    täällä
    Viestit
    31 096
    1. Albert Oil
    2. CCMK
    3. Mehe Rienarsuo
    4. Captain Howdy
    5, Olga
    6. ITG
    7. Jjusban
    8. Mosse
    9. Formulanomi
    10. Joukahainen
    Saas nähdä tuleeko tästäkin kommentista bannia.

  27. #27
    Senior Member
    Liittynyt
    Jul 2000
    Sijainti
    Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
    Viestit
    10 952
    1. jjv
    2. henkka_ok
    3. 106
    4. jupla
    5. Tinke79
    6. Iso Masa
    7. talpela
    8. Kurski
    9. ööruz
    10. Sue_me

  28. #28
    Kantahenkilökuntaa Upseeri Jerry Flodin's Avatar
    Liittynyt
    Mar 2014
    Viestit
    494
    1. Holvius
    2. CCMK
    3. McRäkä
    4. hekazi
    5. Trullinkaasu
    6. Zervuska Haidis
    7. Ria
    8. Zep
    9. Il tempo gigante
    10. Ace17
    Lepo vaan, Jerry on tässä!

  29. #29
    Örfil
    Guest
    1. Albert Oil
    2. burb
    3. Dominic
    4. Sue_me
    5. JPP
    6. Andy
    7. Kouvotsvoni
    8. Melinda
    9. Fagerholm
    10. Mehe Rienarsuo

  30. #30
    Newbie Jjusban's Avatar
    Liittynyt
    Nov 2000
    Sijainti
    (
    Viestit
    13 447
    1. burb
    2. Mehe Rienarsuu
    3. Joukahainen
    4. Albert Oil
    5. JPP
    6. jjv
    7. markoj
    8. toleranssisiipi
    9. Dominic
    10. Aziz
    Kirjoitin aikaisemmin nimimerkillä jusban!

  31. #31
    Jalkarannan Yannickdalmas Andy's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2002
    Sijainti
    Ypäjä
    Viestit
    5 735
    1. Jacques
    2. Totke
    3. PeePee
    4. Racer X
    5. Olga
    6. Kouvotsvoni
    7. Mosse
    8. Captain Howdy
    9. markoj
    10. tmoi
    Mä pumppaan niinku Markku Alén

  32. #32
    Registered User
    Liittynyt
    Jun 2001
    Viestit
    20 416
    01 Joni
    02 CCMK
    03 Thunder
    04 burb
    05 Niin, aivan. Fagerholm
    06 Joukahainen
    07 Mehe Rienarsuu
    08 Jjusban
    09 Albert Oil
    10 K.Yrjölä

  33. #33
    Flying debris IntriguingMan's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2012
    Sijainti
    Lohja
    Viestit
    2 867
    1. PuoliPöhkö
    2. Mehe Reinarsuo
    3. AlbertOil
    4. JayR
    5. K.August
    6. Kurski
    7. Jacques
    8. Atlas
    9. jjv
    10. Iso Masa
    Viestiä on viimeksi muokannut IntriguingMan; 23.12.2014 14:59.

  34. #34
    Senior Member Lunssila's Avatar
    Liittynyt
    Jun 2008
    Viestit
    18 113
    1. PekPoy
    2. Ria
    3. burb
    4. Olga
    5. Mehe Rienarsuo
    6. Melinda
    7. Dominic
    8. joukahainen
    9. jjv
    10. Jjusban

  35. #35
    Registered User Quasimodo's Avatar
    Liittynyt
    Jun 2008
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    5 456
    1. Albert Oil
    2. burb
    3. JPP
    4. Fagerholm
    5. Dominic
    6. ToXiCiTy
    7. Aziz
    8. Sue_me
    9. FW08
    10. joukahainen

  36. #36
    Senior Member oldez's Avatar
    Liittynyt
    Mar 2003
    Viestit
    19 491
    1. Mosse
    2. Knoukka
    3. Racer X
    4. Sabelt Rompe
    5. Runar ja Kyllikki
    6. Kaktus
    7. PuoliPöhkö
    8. Joukahainen
    9. Bobakki
    10. OoPee

  37. #37
    Absent Member Tsuhna's Avatar
    Liittynyt
    Nov 1999
    Sijainti
    Toisaalla
    Viestit
    18 748
    1. PuoliPöhkö
    2. kouvotsvoni
    3. burb
    4. OoPee
    5. Racer X
    6. JPP
    7. Il Tempo Gigante
    8. Melinda
    9. Fagerholm
    10. Zervuska Haidis
    In the end, there was silence

  38. #38
    Flavio lfb's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2004
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    9 950
    1. Albert Oil
    2. Aziz
    3. joukahainen
    4. Mehe Rienarsuo
    5. jjv
    6. Melinda
    7. Fagerholm
    8. burb
    9. Zervuska Haidis
    10. Dominic

  39. #39
    Seksikäs rumä kääpiö Formulanomi's Avatar
    Liittynyt
    Oct 1999
    Sijainti
    Toisaalla
    Viestit
    41 381
    1. Albert Oil
    2. burb
    3. Joukahainen
    4. jps
    5. Sabelt Rompe
    6. PuoliPöhkö
    7. oldez
    8. JPP
    9. Melinda
    10. Mosse
    Fanitan kommunismia, sosiaalidemokratiaa, ay-liikettä, maahanmuuttoa,modeja, vasemmistoliittoa, vihreitä ja jormaani.

  40. #40
    Senior Member Sue_me's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2005
    Viestit
    27 848
    1. Racer X
    2. kouvotsvoni
    3. OoPee
    4. Albert Oil
    5. Fagerholm
    6. jjv
    7. Sabelt Rompe
    8. PuoliPöhkö
    9. Cmoney
    10. Mosse

Tämän ketjun tagit

Viestien lähettämisen luvat

  • Et voi avata uusia ketjuja
  • Et voi vastata keskusteluihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •  
© F1-Forum - Tietosuojaseloste - Evästekäytäntö