F1Forum.fi
 
-Etusivu Forum LIVE-keskustelu Säännöt Fanituotteet
 
Sivu 7 / 10 EnsimmäinenEnsimmäinen 12345678910 ViimeisinViimeisin
Tulokset 241-280/377

Ketju: Iltapäivälehtien, Twitterin yms. "F1-uutiset ja huhut"

  1. #241
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Purukiellossa
    Viestit
    46 299
    Palomäen kommentointia Kimistä somessa.

    Tämän takia Kimi päivitti itsensä someaikaan: ”Räikkösen arvo nousee ehdottomasti”

    Moni F1-fani hieroi silmiään joulun välipäivinä, kun uutinen @kimimatiasraikkosen Instagram-debyytistä levisi julkisuuteen.

    - Tällä kertaa en tiedä, mitä olen tekemässä, mutta katsotaan, mitä tästä tulee, Räikkönen avasi.

    Jäämies siirtyi samalla paitsi someen myös nykyaikaan. Tasan kaksi viikkoa myöhemmin hänellä oli jo 347 000 seuraajaa. Torstainen päivitys jatkoi samalla itseironisella tyylillä.

    - Olen jo mestari tässä selfie-jutussa, Räikkönen kommentoi kuvaansa, joka keräsi 70 000 tykkäystä jo parin ensimmäisen tunnin aikana.

    Muutos aiempaan - varsin varautuneeseen Räikköseen - on melkoinen. Someasiantuntijat pitävät sitä kuitenkin täysin luonnollisena siirtymänä. Jäämies on päivittänyt brändinsä vuoden 2018 vaatimustasolle.

    - Räikkösen arvo nousee ehdottomasti. Jo nyt näkee, että hän tulee saamaan miljoonayleisön, ja hän on mennyt kanavaan sen omilla ehdoilla. Kimi on oma, aito, itseironinen itsensä, vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijayritys PING Helsingin perustaja Inna-Pirjetta Lahti aloittaa.

    - Aiemmin sponsoreille riitti se, että saivat yrityksen logon kyseisen henkilön hihansuuhun tai saattoivat yhdistää henkilön jotenkin yritykseensä.

    - Nyt tajutaan, että kaikkein suurin arvo on vaikuttajan omissa yleisöissä: niissä seuraajissa joita esimerkiksi urheilija itse voi suoraan tavoittaa. Tällaisten maailmantähtien asema muuttuu, ja heidän on pakko avata sosiaalisen median kanavia voidakseen palvella kumppaneitaan niin kuin tämä aika vaatii, Lahti vihjaa sponsorien rooliin.


    Sometaktiikka?

    Lahti korostaa, ettei hän tunne Räikkösen tapauksen yksityiskohtia. On siis mahdoton sanoa, mikä Räikkösen lopulta ajoi napsimaan kännykkäkameralla selfieitä päiväkävelyltä ja postaamaan niitä seuraajilleen.

    - En tiedä, millainen viestintätiimi Kimillä on takanaan. Mikä se strategia siellä takana on? Millä tavalla he haluavat sitä kehittää? Onko ensisijainen tavoite palvella kumppaneita vai palvella faneja? Vai tuodaanko enemmän Kimin henkilökuvaa esille? Ruvetaanko tekemään Instagram-tarinoita, joissa nähdään, miten hän valmistautuu kisoihin?

    Yleisellä tasolla voidaan arvella, että koska Räikkönen elää tässä samassa maailmassa muiden kanssa, häneen pätevät myös samat lainalaisuudet. Some on nyt suuri osa lähestulkoon kaikkea.

    - Ilman muuta näen, että tänä päivänä vakavasti otettavat sponsoriyritykset edellyttävät kohteen olevan mukana myös sosiaalisen median kanavissa, joita myös kumppanit voivat hyödyntää.

    Toistaiseksi voidaan vain sanoa, että Räikkönen on mediastrategiassaan onnistunut. Hän on kympin kärjessä F1-kuskien keskinäisessä Instagram-GP:ssä.

    Vauhdin pysyessä vakaana seuraavan viikon aikana ohitettavaksi tulevat ainakin Nico Hülkenberg (368 000 seuraajaa) ja Romain Grosjean (370 000). Carlos Sainz (411 000) ja Sergio Pérez (434 000) jäänevät taakse vielä ennen testikauden alkua.

    - Jos ajatellaan Kimiä, niin hänhän on itsekin tietyllä tapaa media. Ja nyt he ovat ottaneet ensimmäisen askeleen.

    - Uskon, että Kimi on moderni ja aikaansa seuraava ihminen. Ymmärrän täysin tarpeen tehdä rajauksia julkisen minän ja yksityisen minän välille. Väitteeni on, että nykyään tämän kokoluokan julkisuuden henkilöt - samalla tapaa kuin yritykset - eivät voi sulkea silmiään siltä, missä maailma menee.


    Hamiltonin virhe

    Räikkösen Instagram-debyytti osuu ajallisesti yhteen Lewis Hamiltonin hämmentävän somesiivouksen kanssa. Hamilton pahoitti miljoonien seuraajiensa mielen nöyryyttämällä pientä sukulaispoikaa, joka oli pukeutunut prinsessaksi.

    - Olen niin surullinen. Pojat eivät käytä prinsessamekkoja, Hamilton kommentoi videollaan.

    Luonnollisesti vastaisku tuli välittömästi. Maailmanmestarin pöyristyttävät sanavalinnat joutuivat syystäkin valtavan kritiikin kohteeksi.

    - Sosiaalisen median luonne on, että siellä ollaan mahdollisimman ”aitoja”. Tarkoitus on viedä keskustelu uudelle tasolle, mihin julkisuudessa ei ole totuttu. Elämme ”human-to-human"-markkinoinnin aikakautta. Yksi ihminen voi viestiä miljoonille tai jopa kymmenille miljoonille ihmisille. Ilmiöt syntyvät hyvin nopeasti, ja ne ovat joskus vähän ennakoimattomiakin.

    Hamilton ymmärsi varsin pian virheensä.

    - Haluan esittää nöyrimmän anteeksipyyntöni käytöksestäni. Ymmärrän, ettei sellainen ole hyväksyttävää kenellekään, brittikuski myönsi.

    Somekohu ei kuitenkaan laantunut. Lopulta Hamilton tyhjensi koko Twitter-historiansa sekä kaikki Instagram-kuvat. Noin 5,7 miljoonaa seuraajaa jäivät hämmentyneitä odottamaan seuraavaa siirtoa.

    - Ymmärrän sen. Hänkin on kuitenkin ihminen, ja hänenkin tekemistä johtavat inhimilliset tunteet, Lahti etälohduttaa.

    - Sosiaalisen median aikakauteen ja ihmisten väliseen kommunikointiin kuuluu aina, että olemme aina inhimillisiä. Siihen kuuluu myös todella suora kommentointi sekä yrityksiltä että yksityishenkilöiltä. Ja se vaatii puolestaan tiettyä paksunahkaisuutta.
    En taistele vastaan vaikka pitäisikin sillä ainoastaan häviäisin
    Sä annoit kaiken mitä janosin vannoit aamenen mut joit rakkauden

  2. #242
    Registered User
    Liittynyt
    Feb 2010
    Viestit
    3 399
    http://www.iltalehti.fi/viihdeuutise...67180_vd.shtml

    Lewis suuttuu jos alaiset vetää kakkosen yksityispönttöön ja on muutenkin vittumainen. Näin siis ex-hoidon mukaan.

  3. #243
    Registered User
    Liittynyt
    Jun 2009
    Viestit
    2 332
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Raikku Tarkastele viestiä
    http://www.iltalehti.fi/viihdeuutise...67180_vd.shtml

    Lewis suuttuu jos alaiset vetää kakkosen yksityispönttöön ja on muutenkin vittumainen. Näin siis ex-hoidon mukaan.
    Eipä sinänsä yllättäisi vaikka olisi ihan tottakin, eikä pelkkää katkeran exän mustamaalausta, vaikka tällaisiin aina vähän varauksella suhtautuukin. Mutta aika monesti tuollaiset tyypit ovat sen makeilevan julkisuuskuvan (julkisestihan Hamilton yrittää vähän miellyttää kaikkia) takana todellisia ihmisperseitä. Ja kyllähän tuon on nähnyt tuosta Hamiltonin jatkuvasta psykologisesta sodankäynnistä ja monesta muustakin asiasta että välttämättä kyseessä ei mikään maailman mukavin mies ole.

  4. #244
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Purukiellossa
    Viestit
    46 299
    Onkohan tuo joku 'vaatimus' olla se maailman paras, että persoona ja tekeminen on välillä äärimmäisen häikäilemätöntä?

    Senna ajeli kylkiin, jos tarve oli. Schumi teki samoin. Vettel ja Hamilton tekee edelleen vastaavia manööverejä jopa tallikavereilleen. Ja nyt Verstappen 'uutena' tulokkaana.

    Vaikeaa kuvitella Valtterin tai Kimin tekevän moista.
    En taistele vastaan vaikka pitäisikin sillä ainoastaan häviäisin
    Sä annoit kaiken mitä janosin vannoit aamenen mut joit rakkauden

  5. #245
    Registered User
    Liittynyt
    Jun 2009
    Viestit
    2 332
    Kyllähän se ikävä kyllä tahtoo vähän niin olla että ylipäänsä menestyvät ihmiset (ei pelkästään F1-kuljettajat) ovat kovin usein itsekkäitä ja käytökseltään aika häikäilemättömiä "mulqvisteja". Toki poikkeuksiakin löytyy, että ei se ihan näin mustavalkoista ole.

    Kimistä tosiaan mitä on noita juttuja kuunnellut ja seurannut herran tekemisiä niin vaikuttaisi olevan vähän päinvastainen tapaus kuin Hamilton näiden huhujen perusteella. Eli Räikkönenhän on julkisuudessa käytökseltään varsin tökerö ja välillä suorastaan moukkamainen, mutta käsittääkseni sitten kulissien takana mitä mukavin seuramies ja muutenkin hyvä tyyppi. Julkisuuskuva ei välttämättä kerro aina kaikkea.

  6. #246
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Purukiellossa
    Viestit
    46 299


    Kimi tuuppaa jääradalla.
    En taistele vastaan vaikka pitäisikin sillä ainoastaan häviäisin
    Sä annoit kaiken mitä janosin vannoit aamenen mut joit rakkauden

  7. #247
    Registered User
    Liittynyt
    Feb 2010
    Viestit
    3 399
    Scott Speed sai bannit iRacingiin kun tarkoituksella kolaroi jengiä kisassa Kuulemma myös raivomyi setuppinsa... Hauskaa, tosin noloa että iR:n foorumilla ei näemmä saa asiasta puhua
    kun mitään mainintaa/triidiä ei ole asiasta.

  8. #248
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Purukiellossa
    Viestit
    46 299

    Thumbs up

    Kimin Insta:

    72 578 tykkäystä

    kimimatiasraikkonen P2 ok.
    En taistele vastaan vaikka pitäisikin sillä ainoastaan häviäisin
    Sä annoit kaiken mitä janosin vannoit aamenen mut joit rakkauden

  9. #249
    Registered User
    Liittynyt
    Jan 2012
    Viestit
    1 289
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Mr Hindsight Tarkastele viestiä
    Niinhän hän sanoi tongue-in-cheek. Ei siis toivonut aktiivisesti.
    https://www.mtv.fi/sport/f1/uutinen/...016#gs.CEHijxQ

    Lainaa Alunperin kirjoittanut Maikkari
    "Britannian Sky Sports antoi Bottakselle tunnustusta Hamiltonin lyömisestä aika-ajoissa ja Räikkösen ohittamisesta kisastartissa. Arvosanaksi tuli kuitenkin vain kelvollinen kahdeksan lopun yrityksen jäätyä yhteen lukkojarrutuksen.
    Lainaa Alunperin kirjoittanut SkyF1
    Lainaa Alunperin kirjoittanut David "it's lights off andd away we go" Croft
    Voisin kuvitella, että esimerkiksi Daniel Ricciardo olisi tehnyt syöksyn ykkösmutkaan ja katsonut, että olisiko se tuottanut mitään
    Crofty ei kyllä ole asiantuntija vaan selostaja, mutta kyllä tuommoinen fiilis minullekin siitä jäi, että tuota toivoivat. Jälkeenpäinin vielä.
    Viestiä on viimeksi muokannut Big Scary Animal; 10.04.2018 10:25. Syy: korjattu Antsan huonosti suoritettu quote-päteminen

  10. #250
    Registered User Mr Hindsight's Avatar
    Liittynyt
    Mar 2016
    Viestit
    689
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Big Scary Animal Tarkastele viestiä
    https://www.mtv.fi/sport/f1/uutinen/...016#gs.CEHijxQ

    "Britannian Sky Sports antoi Bottakselle tunnustusta Hamiltonin lyömisestä aika-ajoissa ja Räikkösen ohittamisesta kisastartissa. Arvosanaksi tuli kuitenkin vain kelvollinen kahdeksan lopun yrityksen jäätyä yhteen lukkojarrutuksen.

    – Voisin kuvitella, että esimerkiksi Daniel Ricciardo olisi tehnyt syöksyn ykkösmutkaan ja katsonut, että olisiko se tuottanut mitään, toteaa Sky Sportsin asiantuntija David Croft."

    Crofty ei kyllä ole asiantuntija vaan selostaja, mutta kyllä tuommoinen fiilis minullekin siitä jäi, että tuota toivoivat. Jälkeenpäinin vielä.
    Croftyn tituleeraaminen asiantuntijaksi on aika kaukaa haettua kyllä. Kuitenkin joka tapauksessa tottahan tuo on, että Ricciardo ei varmasti olisi jättänyt ohitusyritystä tekemättä.

  11. #251
    Registered User
    Liittynyt
    May 2005
    Viestit
    3 072
    Mediakin on kiinnittänyt huomiota Ferrarin varikkotyöskentelyn tapaan, toivottavasti tähän tulee muutos koska muiden valitsemalla työskentelytavalla onnettomuutta ei olisi koskaan tapahtunut.

    http://www.iltalehti.fi/formulat/201...66819_fo.shtml

  12. #252
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Purukiellossa
    Viestit
    46 299
    Foliohattuilua Iltalehdessä. Oliko mekaanikon oma moka?

    Ferrarin mekaanikko Francesco Cigarini jäi Kimi Räikkösen auton alle, kun suomalainen lähti liikkeelle renkaanvaihdosta. Cigarinin jalka murtui onnettomuudessa kahdesta kohtaa, mutta leikkaukset menivät hyvin.

    F1-piireissä on pohdittu kiivaasti, miten moinen onnettomuus oikein pääsi käymään? Kenen vika se oli? Räikköselle näytettiin vihreää valoa, joten hän lähti liikkeelle aivan normaalisti.

    Sky Sportsin F1-toimittaja Rachel Brookes vihjailee Expressen-lehdessä, että Cigarini saattoi tehdä itse virheen tilanteessa tai sitten Ferrarin toiminnassa on jotain todella erikoista.

    - Mielenkiintoinen seikka Ferrarin varikkopysähdyksessä on se, että he tekevät sen eri tavalla kuin muut tallit. Vasenta takapyörää laittava kaveri on renkaan edessä. Kaikilla muilla talleilla kaveri seisoo renkaan takana, Brookes kertoo.

    - Jopa Ferrarilla kaikki kolme muuta toimivat näin, joten en tiedä, miksi vain vasemman takarenkaan kohdalla kaveri seisoo renkaan etupuolella. Hän on suoraan renkaan edessä, kun tilannetta katsoo videolta, Brookes hämmästelee.

    Oli syy sitten Ferrarin tai Cigarinin, F1-sarja lätkäisi tallille jo 50 000 euron sakot.
    No meni Kimin kisa ja Gigarinin sääriluut siinä mähellyksessä. Syytä vihreään valoon ei tosin vieläkään tiedetä.
    En taistele vastaan vaikka pitäisikin sillä ainoastaan häviäisin
    Sä annoit kaiken mitä janosin vannoit aamenen mut joit rakkauden

  13. #253
    Registered User
    Liittynyt
    Jun 2009
    Viestit
    2 332
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Antsa Rieppo Tarkastele viestiä
    Foliohattuilua Iltalehdessä. Oliko mekaanikon oma moka?
    Voisiko olla kysymys ihan kätisyyksistä? Tuo toiminta on niin nopeaksi harjoiteltu että siinä pitää kaikkien toimia melkeinpä vaistonvaraisesti, ja jos Cigarinista tuntuu luontevammalta tehdä homma noin päin niin kuvio on vaan sitten hioutunut tuollaiseksi. Ei varmaan ole käynyt vaan kenelläkään mielessä että voisi käydä noinkin, tai on otettu ihan tietoinen riski koska tuo homma on toiminut nopeammin tuolla kuviolla. Veikkaisin että Ferrarilla harjoitellaan kuviot uusiksi että ei toista kertaa käy ainakaan sama vahinko.

  14. #254
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Purukiellossa
    Viestit
    46 299
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Dino246 Tarkastele viestiä
    Voisiko olla kysymys ihan kätisyyksistä? Tuo toiminta on niin nopeaksi harjoiteltu että siinä pitää kaikkien toimia melkeinpä vaistonvaraisesti, ja jos Cigarinista tuntuu luontevammalta tehdä homma noin päin niin kuvio on vaan sitten hioutunut tuollaiseksi. Ei varmaan ole käynyt vaan kenelläkään mielessä että voisi käydä noinkin, tai on otettu ihan tietoinen riski koska tuo homma on toiminut nopeammin tuolla kuviolla. Veikkaisin että Ferrarilla harjoitellaan kuviot uusiksi että ei toista kertaa käy ainakaan sama vahinko.
    Kyllä, varmaan jokaisella oma paras ja nopein tapa toimia.
    En taistele vastaan vaikka pitäisikin sillä ainoastaan häviäisin
    Sä annoit kaiken mitä janosin vannoit aamenen mut joit rakkauden

  15. #255
    Registered User
    Liittynyt
    Jun 2009
    Viestit
    2 332
    Tuossa kun katseli tarkkaan videolta eri tiimien renkaanvaihtoja niin tuossa on varmaankin kyse juuri tuosta kätisyydestä kun tämä yksi mies tekee tuon homman vähän eri tavalla, eli lieneeköhän tämä Cigarino vasuri? Ainakin mietin itse vasurina että minusta tuntuisi paljon luontevammalta laittaa rengas juuri tuolta puolelta paikoilleen. Tai sitten on vaan tottunut tekemään noin ja vaikeapa siitä on irti päästä jos on pitkään tottunut tekemään jonkin asian tietyllä tavalla. Mutta kyllähän tuo vähän vaarallinen tapa on kun miettii missä ajassa nuo renkaanvaihdot tehdään, ihme ettei ole jo aiemmin sattunut. Toivottavasti nyt ei taas tämän mediahuomion takia aleta tekemään jotain paniikkiratkaisuja ja tuomaan jotain minimiaikoja noihin renkaanvaihtoihin. Jos jotain renkaanvaihdoille voisi tehdä niin sellainen sitten että yhden miehen pitää hoitaa yksi rengas kokonaan sekä irti että paikoilleen.

  16. #256
    Registered User
    Liittynyt
    May 2005
    Viestit
    514
    Tuskin kyse kätisyydestä on, kun silloinhan suurin osa toisella puolella autoa olevista tekisi asiat toisin päin.

  17. #257
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Purukiellossa
    Viestit
    46 299
    Tätäkin minäkin mietin. Olin katsomassa kun Bottas ajoi sekarengastuksella Spassa. Eipä tuokaan hylätty. Varmaan Hamilton ja Vettel olisivat ajaneet tieheensä, toki "Stop the car" on vähän sellainen viesti, että sitä kuuntelee.

    Ferrari teki ison virheen Kimi Räikkösen kohdalla - määrättiin keskeyttämään turhaan

    Italialainen Autosprint-lehti kertoo, että F1-sääntöjen mukaan Kimi Räikkönen menetti täysin turhaan tärkeitä MM-pisteitä.
    Italialaislehden mukaan Kimi Räikkösen ei olisi tarvinnut keskeyttää Bahrainin GP:tä.
    Säännöissä sanotaan vain, että renkaiden pitää turvallisesti kiinni autossa.
    Räikkösen kohdalla ehto täyttyi. Sekasarjalla saa ajaa muutaman kierroksen ja tulla varikolle.

    Ferrari määräsi Räikkösen pysähtymään katastrofaalisesti epäonnistuneen toisen varikkopysäytyksen jälkeen, jossa Francesco Cigarinin jalka murtui kahdesta kohtaa.

    Cigarini lennätettiin Bahrainin kuningasperheen avustuksella pikavauhtia Manaman parhaaseen sairaalaan, jossa hänet leikattiin. Cigarini toipuu hyvää vauhtia takaisin F1-varikolle niin tahtoessaan.

    Mekaanikon loukkaantuminen aiheutti niin suuren sekaannuksen, ettei F1-sääntöjä osattu tulkita oikein. Räikkösen autossa ei nimittäin ollut yhtään huonosti kiinnitettyä rengasta, joka olisi tehnyt siitä vaarallisen muille kilpailijoille. Sen sijaan siinä oli yksi pehmeä rengas ja kolme superpehmeää rengasta.

    Sääntöjen mukaan kuljettajalla on kolme kierrosta aikaa huomata sekasarja ja ajaa varikolle. Eli Räikkönen olisi voinut jatkaa kisaa ja tulla seuraavalla kierroksella takaisin renkaanvaihtoon. Toki mitään varmuutta ei ollut, että silloinkaan olisi saatu jumittunutta takarengasta irti. Luonnollisesti Ferrarin ensimmäinen huoli tilanteessa oli Cigarinin loukkaantuminen, eikä Räikkösen mahdollisesti saavuttamat jämäpisteet. Suomalaisen kisa oli joka tapauksessa piloilla.
    En taistele vastaan vaikka pitäisikin sillä ainoastaan häviäisin
    Sä annoit kaiken mitä janosin vannoit aamenen mut joit rakkauden

  18. #258
    Senior Member Zervuska Haidis's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2007
    Sijainti
    Sivulla viisi
    Viestit
    12 528
    Suomalaisen kisa oli joka tapauksessa piloilla.
    Piloilla ja piloilla. Gasly oli sen verran kaukana, että Kimi olisi varmaankin kerennyt tehdä ylimääräisen varikkokäynnin ja suorittaa läpiajorangaistuksen, ja silti ehtiä vielä maaliin neljäntenä.

    Mutta tokihan nämä ovat näitä.

  19. #259
    Registered User
    Liittynyt
    Jan 2014
    Viestit
    46
    https://www.is.fi/formula1/art-2000005638626.html IS - ferrari löysi syyn Kimi Räikkösen dramaattiseen varikko-onnettomuuteen.

    Realistisesti ajateltuna Ferrari löysi syyn Kimi Räikkösen putoamiseen kuljettajien tämän vuoden mm - taistosta, valitettavasti Vettel ja Mersut ajaa tasaisesti pisteitä, jotenkin paha tunne että Kimille tulee vielä näitä nolla kisoja lisää...

  20. #260
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Purukiellossa
    Viestit
    46 299
    Niin mikä se syy oli?
    En taistele vastaan vaikka pitäisikin sillä ainoastaan häviäisin
    Sä annoit kaiken mitä janosin vannoit aamenen mut joit rakkauden

  21. #261
    I am fabulous! ToXiCiTy's Avatar
    Liittynyt
    Apr 2008
    Sijainti
    Järvenpää
    Viestit
    16 332
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Antsa Rieppo Tarkastele viestiä
    Niin mikä se syy oli?
    Lukee siellä linkissä.
    Halls of justice painted green, money talking. Power wolves beset your door hear them stalking.Soon you'll please their appetite they devour. Hammer of justice crushes you overpower

  22. #262
    Registered User
    Liittynyt
    Mar 2000
    Viestit
    7 486
    Uusi F1-paljastus Ferrarin varikkosähläyksestä: Räikkönen olisi voinut jatkaa kisaa

    Autosprint-lehden mukaan Räikkösen ei olisi ollut pakko keskeyttää sekarengastuksen takia. Koska vasenta takarengasta ei saatu vaihdettua,
    Räikkönen lähti liikkeelle kolmella superpehmeällä ja yhdellä vanhalla pehmeällä renkaalla.
    Räikkösellä olisi kuitenkin ollut sääntöjen mukaan kolme kierrosta aikaa tulla takaisin varikolle, jotta sekarengastus olisi poistettu,
    mutta kukaan ei tiedä, olisiko vasenta takapyörää saatu silloinkaan irrotettua kovin nopeasti.
    - IS
    Loppuu kädet eikä oo bodya

  23. #263
    No niin tmoi's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2004
    Sijainti
    turkus
    Viestit
    19 017
    Lainaa Alunperin kirjoittanut ToXiCiTy Tarkastele viestiä
    Lukee siellä linkissä.



    Ferrarin mukaan toimintatavoissa on paljastunut ongelma, mutta talli ei ole vielä avannut asiaa yksityiskohtaisemmin. Italialaistalli on löytänyt takapyörään liittyneen ongelman, joka osoitti puutteen systeemissä, jonka pitäisi estää vastaavanlaiset tapahtumat.
    Näin jps "etädiagnosoi" henkilöä oikeinkirjoituksesta havaittavissa olevasta älykkyydestä.
    Ei, ei ole tarkoitus, eikä sitä liene kukaan käytäkään. Kuitenkin kielen käytöstä tai sen käyttämättömyydestä voi tehdä ja tulee väkisinkin tehtyä johtopäätöksiä kyseisen henkilän järjenjuoksusta.

  24. #264
    Registered User
    Liittynyt
    May 2005
    Viestit
    3 072
    Lainaa Alunperin kirjoittanut tmoi Tarkastele viestiä
    Puute josta ei haluta puhua on ihmimillinen. Se on/oli pulttipyssy toimintakytkimen avaa/kiristä toiminta. Kimin tullessa varikolle pyssy oli vahingossa lukitusasennossa ja rengasta yritettiin kiristää. No eihän jo kiinni oleva rengas näin tietenkään aukene... Kun pyssy otettiin pois pyöränmutterista, pyssy lähetti "valmis" signaalin valoille ja Kimi painoi kaasua.

  25. #265
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Purukiellossa
    Viestit
    46 299
    Kimi pistänyt Instaan kuvan grid kidistä. Tyttöjä ei varmaan uskaltaisi halailla.

    Kimikiina.jpg

    Kimikiina2.jpg
    En taistele vastaan vaikka pitäisikin sillä ainoastaan häviäisin
    Sä annoit kaiken mitä janosin vannoit aamenen mut joit rakkauden

  26. #266
    Senior Member
    Liittynyt
    Aug 2003
    Sijainti
    Kokkola
    Viestit
    3 866
    https://www.is.fi/formula1/art-2000005644708.html

    Eipä sinällään ihme, että tähän alkaa jo eri tahot herätä. Toki tehtiinhän aikanaan esim Rubens Barrichellollekin aika selväksi että tällä on se tietty rooli, mutta jotenkin tuntuu että verrattuna kuskipariin Schumi-Barrichello, Vettelin ja Kimin kohdalla homma on viety vielä pidemmälle. Voin toki olla väärässäkin, mutta eipä esim Mark Webber liiemmin peitellyt turhautumistaan Sebin tallikaverina.
    " JA MIKALLA FANTASTINEN STARTTI!!! " Keke, Japani 1999

  27. #267
    Registered User
    Liittynyt
    Jun 2009
    Viestit
    2 332
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Teme-84 Tarkastele viestiä
    https://www.is.fi/formula1/art-2000005644708.html

    Eipä sinällään ihme, että tähän alkaa jo eri tahot herätä. Toki tehtiinhän aikanaan esim Rubens Barrichellollekin aika selväksi että tällä on se tietty rooli, mutta jotenkin tuntuu että verrattuna kuskipariin Schumi-Barrichello, Vettelin ja Kimin kohdalla homma on viety vielä pidemmälle. Voin toki olla väärässäkin, mutta eipä esim Mark Webber liiemmin peitellyt turhautumistaan Sebin tallikaverina.
    Kyllähän Ferrarilla pitkä historia tällaisesta toiminnasta on että paukut laitetaan yhteen kuljettajaan ja toinen alistetaan apuriksi, mutta kyllä minusta Barrichellon (Schumacherin parina) ja Massan (Alonson parina) kohtelu tässä on vielä ollut ihan jotain muuta kuin mitä Vettel-Räikkönen kaksikolla. Barrichello sai välillä voittaa sen takia kun Ferrarin auto oli niin järjettömän ylivoimainen mutta en näkisi että hänen asemansa tallissa olisi ainakaan parempi ollut kuin Räikkösellä.

  28. #268
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Purukiellossa
    Viestit
    46 299
    Hallikaisen vinkin perusteella Iltalehden sivuilta bongattu.

    Kimi Räikkönen teki rikosilmoituksen kiristyksestä - MTV: nainen väittää suomalaiskuskin ahdistelleen häntä juhlissa

    Kimi Räikkönen on tehnyt rikosilmoituksen kiristyksestä, vahvistaa asioidenhoitaja Sami Visa.

    Näin kanadalaisnainen kirjoittaa F1-kuskin ahdistelusta: ”Hän työnsi kätensä pukuni alle ja tarttui oikeasta rinnastani”

    MTV:n mukaan rikosilmoitus on tehty naisesta, joka väittää suomalaiskuljettajan ahdistelleen häntä Montrealissa vuonna 2015.

    Väitetty ahdistelu tapahtui formulakisojen jälkeisessä juhlassa. Nainen työskenteli tilaisuudessa tarjoilijana. Hän on kirjoittanut tapauksesta blogiinsa. Blogikirjoituksen mukaan F1-kuski oli tarttunut tarjoilijaa rinnasta.

    Räikkösen asianhoitajan Sami Visan mukaan Ferrari-kuski on tehnyt rikosilmoituksen eilen maanantaina.

    - Rikosilmoitus on tehty kiristyksestä eilen. Tilanne on päällä, Visa vahvistaa.

    - Asiaa hoitavat juristit Montrealissa ja Suomessa.

    Mitä tapahtui, että juuri eilen tehtiin rikosilmoitus?
    - Sen enempää en voi kommentoida.
    http://www.iltalehti.fi/formulat/201...76852_fo.shtml
    En taistele vastaan vaikka pitäisikin sillä ainoastaan häviäisin
    Sä annoit kaiken mitä janosin vannoit aamenen mut joit rakkauden

  29. #269
    Registered User
    Liittynyt
    May 2018
    Viestit
    11
    Saapa nähdä mitä tästä lopulta kehkeytyy.

    Median edessä puhunut Dias-Greizis ei myönnä eikä kiistä vaatineensa Räikköseltä rahaa.

    – Hän otti jotain mikä kuuluu minulle. Ei ole väliä olenko pyytänyt miljoonan vai kaksi miljardia dollaria. Mikään summa ei korvaa sitä mitä hän teki minulle, Dias-Greizis kertoi.
    – Hänellä on tukenaan fanit ja miljardiluokan bisnes. Hänellä on takanaan Ferrari ja juristiarmeija. Jos Kimi, media ja hänen juristinsa haluavat ryhtyä sotaan totuutta vastaan, olen valmis siihen.
    Hän vahvisti, että väitetty ahdistelu on tapahtunut vuoden 2015 kisan jälkeen. Aiemmin hänen juristinsa kertoi episodin tapahtuneen vuoden 2016 kilpailun jälkeen.
    https://www.is.fi/formula1/art-2000005703074.html

    Melko vahva kiristyksen makuhan tuossa on, kun tarkemmin lukee.
    Viestiä on viimeksi muokannut Antsa Rieppo; 01.06.2018 15:55. Syy: Quote lisätty ja viesti siirretty oikeaan osastoon.

  30. #270
    Registered User
    Liittynyt
    Sep 2005
    Viestit
    256
    Kimi varmaan odottaa innolla montrealin viikonloppua ja toimittajia..
    Jännä nähdä onko kyseisellä naisella jotain näyttöä tai todisteita Kimiä vastaan. Muutoin tuosta kaatuu vielä isot oikeudenkäynti kulut niskaan ja toisaalta kiristyksestä voi saada itse tuomioksi jopa vankeutta.

  31. #271
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Purukiellossa
    Viestit
    46 299
    Miten mahtaa olla Kanadassa, jos kiristetään rahaa (ja se voidaan todistaa esim. sähköposteista) tapauksella joka onkin tapahtunut?

    Luulisi sen olevan siellä rangaistavaa kuten täällä on.
    En taistele vastaan vaikka pitäisikin sillä ainoastaan häviäisin
    Sä annoit kaiken mitä janosin vannoit aamenen mut joit rakkauden

  32. #272
    Registered User
    Liittynyt
    May 2018
    Viestit
    11
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Antsa Rieppo Tarkastele viestiä
    Miten mahtaa olla Kanadassa, jos kiristetään rahaa (ja se voidaan todistaa esim. sähköposteista) tapauksella joka onkin tapahtunut?

    Luulisi sen olevan siellä rangaistavaa kuten täällä on.
    Toisella foorumilla eräs tiesi kertoa, että min. 2v ehdotonta.

  33. #273
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Purukiellossa
    Viestit
    46 299
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Waat Tarkastele viestiä
    Toisella foorumilla eräs tiesi kertoa, että min. 2v ehdotonta.
    Saattaa mammalla olla haluja sopia asia esim. vetämällä rikosilmoituksensa pois.
    En taistele vastaan vaikka pitäisikin sillä ainoastaan häviäisin
    Sä annoit kaiken mitä janosin vannoit aamenen mut joit rakkauden

  34. #274
    Registered User
    Liittynyt
    May 2018
    Viestit
    11
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Antsa Rieppo Tarkastele viestiä
    Saattaa mammalla olla haluja sopia asia esim. vetämällä rikosilmoituksensa pois.
    Muuten nainen kieltäytyi puhumasta yksityiskohdista. Hän ei tehnyt asiasta ilmoitusta poliisille, mutta on juristiensa välityksellä ollut yhteydessä Räikköseen.

    – Tiesin, että jos tekisin ilmoituksen poliisille, koko maailma olisi saanut heti tietää. Yritin hoitaa tämän yksityisesti, kasvotusten, hän sanoi.
    Parastahan tässä on, ettei ole edes tehnyt koko ilmoitusta, vaikka tapahtunut jo 2015.

  35. #275
    Registered User IsoAhven's Avatar
    Liittynyt
    Mar 2012
    Viestit
    2 421
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Antsa Rieppo Tarkastele viestiä
    Miten mahtaa olla Kanadassa, jos kiristetään rahaa (ja se voidaan todistaa esim. sähköposteista) tapauksella joka onkin tapahtunut?

    Luulisi sen olevan siellä rangaistavaa kuten täällä on.
    eikait tuolla ole väliä onko asia tapahtunut vai ei. Kiristys on kiristys.

    Mitä muuten juttuun, niin alunperinhän hänelle oli mukamas tarjottu rahaa ties mistä palveluksista. Ei ollut myytävissä mistään hinnasta. Mut jos nyt miljoonan maksais, niin olis ollut hiljaa? Jos Kimi on tissiä puristanu (missä yhteydessä?), niin melko pientä verratuna, että lähetään meetoota hyväksikäyttäen kiristään miljoonia. Somen tuomio ku voi olla todella karua (nykyajan lynkkaus), ennenkuin ketään on edes syylliseksi todetty mihinkään.

    Edit: Onhan tuo toki jo kieltäny miljoona-vaatimukset, mut jos pitää paikkansa, nii pyydetäänkö tavikselta miljoonia tissin puristelusta ja meneekö ees julkiseksi? Rahastus-yritys tässä nyt on ja veikkaan Kimin olevan vahvoilla, ku on pistäny vastapalloon rikosilmoituksella siviilikannetta(oliko näin??) vastaan. Silloin asia myös tutkitaan kunnolla.
    Viestiä on viimeksi muokannut IsoAhven; 01.06.2018 20:58.

  36. #276
    Registered User
    Liittynyt
    Apr 2005
    Viestit
    194
    Lainaa Alunperin kirjoittanut IsoAhven Tarkastele viestiä

    Edit: Onhan tuo toki jo kieltäny miljoona-vaatimukset, mut jos pitää paikkansa, nii pyydetäänkö tavikselta miljoonia tissin puristelusta ja meneekö ees julkiseksi? Rahastus-yritys tässä nyt on ja veikkaan Kimin olevan vahvoilla, ku on pistäny vastapalloon rikosilmoituksella siviilikannetta(oliko näin??) vastaan. Silloin asia myös tutkitaan kunnolla.
    Tais asianajajalla päästä hätäkakka housuun kun rikosilmoituksen näki? Joutuneeko kiristykseen osallisena tuomiolle?
    Alonso:"I´m faster than car!"

  37. #277
    Registered User
    Liittynyt
    Jun 2007
    Viestit
    318
    Toiselta foorumilta löysin tämän videoklipin, jossa se nainen antaa kommenttiansa siitä mitä Räikkönen teki.

    Ei mene tuo esitys läpi.

    Talula Wilde taitaa olla naisen taiteilijanimi, jolla löydätte lisää kuvamateriaalia hänestä.

    Tietysti jotain on tapahtunut, mutta onko se 7-numeroisen summan arvoista? "Ei sille tapahtuneelle voi määritellä rahasummaa, mutta voisit silti antaa vähän rahaa" .
    Ongelma on yhteiskunnallisestikin suurempi ja kyllä tässä ratsastellaan #metoon mukana. Nyt yritetään rahastaa sillä ja Räikkösellä. Saahan sitä yrittää, mutta yrittelijäisyys tässä tarinassa paistaa todellisen loukkaantumisen sijasta.

  38. #278
    I am fabulous! ToXiCiTy's Avatar
    Liittynyt
    Apr 2008
    Sijainti
    Järvenpää
    Viestit
    16 332
    Se on muuten varma, että journalisti joka tuosta keissistä kysyy Kimiltä kanadassa ei tule enää ikinä saamaan mitään haastiksia mieheltä. Eiköhän Mervi ole niin tyhmä.
    Halls of justice painted green, money talking. Power wolves beset your door hear them stalking.Soon you'll please their appetite they devour. Hammer of justice crushes you overpower

  39. #279
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Purukiellossa
    Viestit
    46 299
    Lainaa Alunperin kirjoittanut ToXiCiTy Tarkastele viestiä
    Se on muuten varma, että journalisti joka tuosta keissistä kysyy Kimiltä kanadassa ei tule enää ikinä saamaan mitään haastiksia mieheltä. Eiköhän Mervi ole niin tyhmä.
    En jaksa Mepan menevän tuohon.

    Toki Ferrari ohjeistaa myös mediaa kysymään formuloista eikä tisseistä.
    En taistele vastaan vaikka pitäisikin sillä ainoastaan häviäisin
    Sä annoit kaiken mitä janosin vannoit aamenen mut joit rakkauden

  40. #280
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Purukiellossa
    Viestit
    46 299
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Lazer Tarkastele viestiä
    Toiselta foorumilta löysin tämän videoklipin, jossa se nainen antaa kommenttiansa siitä mitä Räikkönen teki.

    Ei mene tuo esitys läpi.

    Talula Wilde taitaa olla naisen taiteilijanimi, jolla löydätte lisää kuvamateriaalia hänestä.

    Tietysti jotain on tapahtunut, mutta onko se 7-numeroisen summan arvoista? "Ei sille tapahtuneelle voi määritellä rahasummaa, mutta voisit silti antaa vähän rahaa" .
    Ongelma on yhteiskunnallisestikin suurempi ja kyllä tässä ratsastellaan #metoon mukana. Nyt yritetään rahastaa sillä ja Räikkösellä. Saahan sitä yrittää, mutta yrittelijäisyys tässä tarinassa paistaa todellisen loukkaantumisen sijasta.
    Vissiin se mitä on varmasti tapahtunut on kiristysyritys. Ei varmaan Kimin taustajoukot lähtisi kevein perustein nostamaan juttua kahdessa maassa naista vastaan. Varmaan heillä on näyttöä jostakin rahapyynnöstä vaikenemista vastaan.
    En taistele vastaan vaikka pitäisikin sillä ainoastaan häviäisin
    Sä annoit kaiken mitä janosin vannoit aamenen mut joit rakkauden

Tämän ketjun tagit

Viestien lähettämisen luvat

  • Et voi avata uusia ketjuja
  • Et voi vastata keskusteluihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •  
© F1-Forum - Tietosuojaseloste - Evästekäytäntö