F1Forum.fi
 
-Etusivu Forum LIVE-keskustelu Säännöt Fanituotteet
 
Sivu 1 / 2 12 ViimeisinViimeisin
Tulokset 1-40/44

Ketju: Vuoden Forumisti 2016

  1. #1
    Banjottu kouvotsvoni's Avatar
    Liittynyt
    Jan 1999
    Sijainti
    Corsica
    Viestit
    89 972

    Vuoden Forumisti 2016

    On jälleen aika valita Vuoden F1-Forumisti. Systeemi on kutakuinkin sama kuin ennenkin, äänestysoikeus on kaikilla ykkösnickeillä (kakkosnickit älkööt vaivautuko) sekä:

    - Ennen syyskuuta 2016 rekkautuneilla (eli elokuun 31.pv on viimeinen rekkautumispäivä)
    - Vähintään 100 postausta saavuttaneilla (eli 3kk:n hahmoilla noin 1viesti/pv)

    Äänet annetaan tähän otsikkoon, minulle on turha niitä privana lähettää (pl poikkeustapaukset).
    Aulisgerlanderina ja ääntenlaskijana toimin minä ja vain yksin minä. Valitusoikeus on mutta kuka näistä nyt...

    Tasapisteissä voiton ratkaisee ykkössijojen (tai kakkos- tai kolmossijojen jne) määrä. Vain yksi ääni per hahmo eli sama nimi ei saa olla listassa kahteen kertaan.

    Äänestysaika alkaa nyt heti. Äänestysaika päättyy 31.12.2016 kello 23:59.59. Virallisena kellona toimii Forumin oma kello. Antakaa ääni oikein kirjoitetulle nimimerkille, ettei joku hahmo saa toiselle nimimerkille kuuluvia ääniä. Vain täydelliset äänestykset huomioidaan. Eli joko ääniä 10 hahmolle tai ei kenellekkään. Jos huomaan virheitä äänestyslipukkeissa esim epähuomiossa äänestetty jotain nimimerkkiä kahteen otteeseen, tai vain 9 nimimerkkiä muistettu listata, niin pistän (tai joku avulias) asiasta takaisin päin postia ja puuttuvan kohdan saa muuttaa, ei kuitenkaan vaihtaa äänestämiään hahmoja tai järjestellä uusiksi. Älkää kertoko tarinointeja, miksi päädyitte ko. nimimerkkeihin, sitä varten on oma ketju Vapaalla. Olisi mukava, jos pistäisitte mukaan järjestysnumerot ja mahdollisimman oikein kirjoitetut nimimerkit. Äänestettävän nimimerkin täytyy löytyä Members listista, eli hahmo ei ole ikijäähyllä tai keksitty.

    Itseään ei saa äänestää eikä myöskään Nissan Micraa. Pisteytys menee sitten tänäkin vuonna lailla FIA:n virallisen pisteytyksen mukaan eli TOP10:lle pisteet ja pisteet jaetaan tyyliin:

    1. 25
    2. 18
    3. 15
    4. 12
    5. 10
    6. 8
    7. 6
    8. 4
    9. 2
    10. 1

    Tulokset julkistetaan jahka ehdin laskea ne. Jatkohöpinät käydään toisessa ketjussa.

    Vuoden Forumistit kautta aikain:
    2015 Dominic
    2014 Albert Oil
    2013 Fagerholm
    2012 Copter
    2011 Mehe Rienarsuo
    2010 Fagerholm
    2009 Jacques
    2008 OoPee
    2007 OoPee
    2006 Bobakki
    2005 Sam
    2004 Bobakki
    2003 pmv
    2002 pmv
    2001 Frank
    2000 Henkka
    1999 Formulanomi
    Ideologia on todella menestyksekäs silloin, kun jopa tosiasiat, jotka näyttävät ensisilmäyksellä vastustavan sitä, alkavat toimia sitä tukevina argumentteina.

  2. #2
    Pirkanmaan tietäjä Krtecek's Avatar
    Liittynyt
    May 2015
    Viestit
    837
    1. burb
    2. Saunatakki
    3. CCMK
    4. IntriguingMan
    5. Rentta
    6. ToXiCiTy
    7. Albert Oil
    8. Turboruuvi
    9. Pecca
    10. Skenejeesus

    Perustelut = Ekana mieleen tullut ykköseksi, toisena mieleen tullut toiseksi jne.
    "There's nothing wrong with the car except that it's on fire.' " - Murray Walker

  3. #3
    Oisko minkä tyyppistä ? kurski's Avatar
    Liittynyt
    Oct 2009
    Viestit
    18 020
    1. IntriguingMan
    2. K. August
    3. jjv
    4. spotter90
    5. uuci
    6. Otto Hokkanen
    7. Krtecek
    8. Loko
    9. korona
    10. Joppe_001
    Twitter: KurskiRacing |EdgeMotorsport: Haastattelut

  4. #4
    Registered User uuci's Avatar
    Liittynyt
    May 2010
    Viestit
    3 315
    1. Intriguingman
    2. CCMK
    3. kurski
    4. spotter90
    5. Los Cojones
    6. kurski
    7. Hartsa76
    8. Don Vito
    9. Silk Cut Jaguar
    10. hila
    Pessimisti ei pety.

  5. #5
    Senior Member Lunssila's Avatar
    Liittynyt
    Jun 2008
    Viestit
    18 113
    1. Mehe Rienarsuo
    2. Tolerantti
    3. jjv
    4. American Rene
    5. Fagerholm
    6. Captain Howdy
    7. Upseeri Jerry Flodin
    8. Jjusban
    9. PekPoy
    10. maradona
    Viestiä on viimeksi muokannut Lunssila; 15.12.2016 11:37.

  6. #6
    Oman elämänsä Sutil Fagerholm's Avatar
    Liittynyt
    Dec 2004
    Sijainti
    Semminki
    Viestit
    39 266
    1. Troy
    2. jjv
    3. Captain Howdy
    4. Albert Oil
    5. Puolipöhkö
    6. Pekpoy
    7. Dominic
    8. Lunssila
    9. burb
    10. Paavo17
    Viestiä on viimeksi muokannut Fagerholm; 16.12.2016 22:56.

  7. #7
    Senior Member
    Liittynyt
    Jul 2000
    Sijainti
    Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
    Viestit
    10 955
    1. jjv
    2. 106
    3. Intriguing Man
    4. Kenda
    5. henkka_ok
    6. Sörsselssön
    7. Tinke79
    8. Markus Palttala
    9. 72
    10. Makinpo

  8. #8
    Half Blind, Full Throttle spotter90's Avatar
    Liittynyt
    Sep 2014
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    2 943
    1. Kurski
    2. K. August
    3. CCMK
    4. jjv
    5. IntriguingMan
    6. Atlas
    7. hila
    8. uuci
    9. Silk Cut Jaguar
    10. burb

  9. #9
    Arschloch jjv's Avatar
    Liittynyt
    May 2005
    Viestit
    26 512
    1. ettelbruck
    2. IntriguingMan
    3. burb
    4. Joppe_001
    5. spotter90
    6. Otto Hokkanen
    7. Los Cojones
    8. Ice1Racing
    9. Silk Cut Jaguar
    10. jupla

  10. #10
    Registered User Koiruus's Avatar
    Liittynyt
    Sep 2009
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    973
    1. burb
    2. Zoe
    3. jjv
    4. Albert Oil
    5. kouvotsvoni
    6. Fagerholm
    7. Chervuska Haidis
    8. CCMK
    9. markoj
    10. tmoi

  11. #11
    Kantahenkilökuntaa Upseeri Jerry Flodin's Avatar
    Liittynyt
    Mar 2014
    Viestit
    494
    1. CCMK
    2. Työläisen selkänahka
    3. Markus Palttala
    4. Ykkösnick
    5. Kenda
    6. Otto Hokkanen
    7. IntriguingMan
    8. jupla
    9. Iso Masa
    10. SJ
    Lepo vaan, Jerry on tässä!

  12. #12
    Registered User Kenda's Avatar
    Liittynyt
    Oct 2015
    Sijainti
    Muualla
    Viestit
    2 629
    1. burb
    2. jjv
    3. Zoe
    4. Albert Oil
    5. ettelbruck
    6. JoneZi
    7. Hartsa76
    8. Tinke79
    9. Saunatakki
    10. Fagerholm
    Viestiä on viimeksi muokannut Kenda; 12.12.2016 01:38. Syy: Pari ylimääräistä välilyöntiä poistettu nimimerkeistä, järjestys sama kuin aiemminkin.

  13. #13
    Senior Member
    Liittynyt
    Jun 2005
    Sijainti
    Kurjala
    Viestit
    12 417
    1. Albert Oil
    2. jjv
    3. Zoe
    4. Olga
    5. kouvotsvoni
    6. markoj
    7. spotter90
    8. burb
    9. Chervuska Haidis
    10. JayR

  14. #14
    Anonyymit Kyynikot
    Liittynyt
    Nov 2005
    Viestit
    1 864
    1, burb
    2. Zoe
    3. IntriguingMan
    4. Fagerholm
    5. jjv
    6. Albert Oil
    7. Antsa Rieppo
    8. Örfil
    9. Upseeri Jerry Flodin
    10. Tsuhna
    Ja näin!

  15. #15
    Kui hianoo se sit on? Sörsselsön's Avatar
    Liittynyt
    Oct 2013
    Sijainti
    Jemmassa
    Viestit
    3 767
    1. teppoil
    2. Hartsa79
    3. JoneZi
    4. ettelbruck
    5. Kenda
    6. Tinke79
    7. Audi_Sport_UK
    8. vaseneri
    9. maksimaalinen atakki
    10. Tsuhna

    Paria lukuunottamatta aika rallipuolipainotteinen lista. (olkoot, rrkl)
    Viestiä on viimeksi muokannut Sörsselsön; 22.12.2016 23:49. Syy: korjausta. (mites muuten, jos ikibannataan äänestysrivin jätön jälkeen niin pitääkö rivi korjata?)
    "Myhinpää on miesten pätkä, ootko mies vai poika?" - Kyllä mä oon poika sitten -
    E-P Lappi Myhinpään maalissa Jyväskylän mm-rallissa 2015

    "Should we bet €5 on a Lappi Power Stage win? - "No, €20." (Lappi ajoi Powerstagelle pohja-ajan)

  16. #16
    Maagikko, noituja Zoe's Avatar
    Liittynyt
    Nov 2002
    Sijainti
    Nollola
    Viestit
    9 926
    1. Albert Oil
    2. Il Tempo Gigante
    3. jupla
    4. Olga
    5. Chervuska Haidis
    6. Antsa Rieppo
    7. Örfil
    8. Tolerantti
    9. burb
    10. Lunssila

  17. #17
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Purukiellossa
    Viestit
    46 299
    1. jjv
    2. Örfil
    3. Kouvotsvoni
    4. Zoe
    5. Albert Oil
    6. jupla
    7. Lunssila
    8. markoj
    9. Tolerantti
    10. Työläisen selkänahka
    En taistele vastaan vaikka pitäisikin sillä ainoastaan häviäisin
    Sä annoit kaiken mitä janosin vannoit aamenen mut joit rakkauden

  18. #18
    . burb's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2002
    Viestit
    46 199
    1. Krtecek
    2. Lunssila
    3. Fagerholm
    4. Spotter90
    5. jjv
    6. Koiruus
    7. Kenda
    8. jupla
    9. Iso Masa
    10. Zoe

  19. #19
    KKWCS:n Mietaa Jacques's Avatar
    Liittynyt
    Oct 1999
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    37 040
    1 Formulanomi
    2 Henkka
    3 Frank
    4 pmv
    5 Sam
    6 Bobakki
    7 OoPee
    8 Fagerholm
    9 Mehe Rienarsuo
    10 Copter
    Treenisaldot

    "Täällä on 2,1 gigatavua tietoa." -Antti

    En tiedä onko JACQUES tyhmä, vai oliko mies liikkeellä huumorilla........ Mutta kaiken kaikkiaan aikamoista höpinää...
    T: Nimimerkki Jjusban

  20. #20
    Registered User
    Liittynyt
    Jun 2001
    Viestit
    20 416

    01 Dominic
    02 tmoi
    03 PuoliPöhkö
    04 Olga
    05 Fagerholm
    06 Albert Oil
    07 Upseeri Jerry Flodin
    08 burb
    09 Mehe Rienarsuo
    10 Örfil

  21. #21
    Senior Member Dominic's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2000
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    47 817
    01. tmoi
    02. PuoliPöhkö
    03. Captain Howdy
    04. burb
    05. Albert Oil
    06. Tsuhna
    07. Fagerholm
    08. kouvotsvoni
    09. Timo Virtanen
    10. Örfil
    Which Seat can I take?

  22. #22
    Flying debris IntriguingMan's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2012
    Sijainti
    Lohja
    Viestit
    2 871
    1. jjv
    2. Markus Palttala
    3. Tinke79
    4. Atlas
    5. K.August
    6. kurski
    7. burb
    8. Timo Virtanen
    9. ettelbruck
    10. Spotter90
    "Silloin oli vielä kaikki paremmin kun Tommi Ahvala ajo Mersulla sitä American Le Manssia"

  23. #23
    Newbie Jjusban's Avatar
    Liittynyt
    Nov 2000
    Sijainti
    (
    Viestit
    13 447
    1.burb
    2.jjv
    3.Dominic
    4.Albert Oil
    5.Joukahainen
    6.Lunssila
    7.JPP
    8.Il Tempo Gigante
    9.Captain Howdy
    10.Upseeri Jerry Flodin
    Kirjoitin aikaisemmin nimimerkillä jusban!

  24. #24
    Banjottu kouvotsvoni's Avatar
    Liittynyt
    Jan 1999
    Sijainti
    Corsica
    Viestit
    89 972
    1. Sue_me
    2. Runar ja kyllikki
    3. jupla
    4. markoj
    5. Jacques
    6. burb
    7. JayR
    8. Chervuska HaidiS
    9. Antsa Rieppo
    10. Albert Oil
    Viestiä on viimeksi muokannut kouvotsvoni; 18.12.2016 15:51. Syy: Kirjoitus virhe
    Ideologia on todella menestyksekäs silloin, kun jopa tosiasiat, jotka näyttävät ensisilmäyksellä vastustavan sitä, alkavat toimia sitä tukevina argumentteina.

  25. #25
    Registered User Dallaran urkuri's Avatar
    Liittynyt
    Apr 2016
    Viestit
    1 460
    1. Kyynär möllis
    2. Ralli kuusi
    3. Taunus auki
    4. Rantsu seppo
    5. Höplä
    6. Klimppilä
    7. Kumlinge
    8. Jartsa
    9. Kouvolatukka
    10. jvv
    Viestiä on viimeksi muokannut Dallaran urkuri; 19.12.2016 18:44.

  26. #26
    NASCAR & SHR #4 Atlas's Avatar
    Liittynyt
    Mar 2014
    Viestit
    414
    1. CCMK
    2. K.August
    3. Spotter90
    4. IntriguingMan
    5. Markus Palttala
    6. Raikku
    7. Kurski
    8. jjv
    9. Hartsa76
    10. Petri Piira

  27. #27
    Registered User
    Liittynyt
    Jun 2009
    Viestit
    745
    1. Dominic
    2. Albert Oil
    3. Fagerholm
    4. Copter
    5. Mehe Rienarsuo
    6. Jacques
    7. OoPee
    8. Bobakki
    9. Sam
    10. Formulanomi

  28. #28
    Senior Member Zervuska Haidis's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2007
    Sijainti
    Sivulla viisi
    Viestit
    12 529
    1. Zoe
    2. 72
    3. Koiruus
    4. Estate
    5. Olga
    6. lfb
    7. JayR
    8. kouvotsvoni
    9. jupla
    10. Otto Hokkanen

  29. #29
    Registered User
    Liittynyt
    Jun 2007
    Viestit
    9 312
    Trullinkaasu
    1. markoj
    2. Joni
    3. Antsa Rieppo
    4. Renessanssinero
    5. Zoe
    6. Jjusban
    7. Runar & Kyllikki
    8. Mehe Rienarsuo
    9. CCMk
    10. Vesku

  30. #30
    Ratamestari Raceway's Avatar
    Liittynyt
    Mar 2012
    Sijainti
    Ruutulipulla
    Viestit
    839
    1. Audi_Sport_UK
    2. ettelbruck
    3. teppoil
    4. JoneZi
    5. Don Vito
    6. delorean
    7. Kenda
    8. jupla
    9. uuci
    10. Turboruuvi
    Viestiä on viimeksi muokannut Raceway; 30.12.2016 00:13.
    "If you want to win, take a Finn - Jos haluat voittaa, ota suomalainen."

  31. #31
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2007
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    6 116
    1. Revolt
    2. CCMK
    3. Audi_sport_UK
    4. Masza
    5. Dino246
    6. Raceway
    7. Silk Cut Jaguar
    8. skvi
    9. SJ
    10. ToXiCiTy

  32. #32
    Registered User Tallipäällikkö's Avatar
    Liittynyt
    Oct 2014
    Viestit
    469
    1. Bleu
    2. CCMK
    3. Masza
    4. Rentta
    5. ohjeah
    6. Dino246
    7. JoneZi
    8. Joppe_001
    9. Krtecek
    10. ferrarkimir

  33. #33
    Registered User
    Liittynyt
    Nov 2009
    Viestit
    13 050
    1. Upseeri Jerry Flodin
    2. Albert Oil
    3. uuci
    4. Tallipäällikkö
    5. F1-fani82
    6. Dino246
    7. spotter90
    8. Krtecek
    9. Trullinkaasu
    10. Kenda

  34. #34
    Maatalousneuvos Vesku's Avatar
    Liittynyt
    Jun 2003
    Viestit
    5 795
    1. Tolerantti
    2. jjv
    3. Sue_me
    4. Olga
    5. tmoi
    6. Albert Oil
    7. Il Tempo Gigante
    8. Lunssila
    9. mustakaari
    10. Örfil
    "Matkalla Alabamasta... saunaan!"

    "Tänään voidaan olla hetki kuninkaina"

  35. #35
    . Olga's Avatar
    Liittynyt
    Oct 2001
    Sijainti
    lakitukossa
    Viestit
    40 436
    1. Albert Oil
    2. jupla
    3. Tsuhna
    4. Captain Howdy
    5. Zoe
    6. Estate
    7. Vesku
    8. Dominic
    9. Tolerantti
    10. Il Tempo Gigante
    Melkein aina annamme anteeksi sen minkä ymmärrämme.
    Mihail Lermontov

  36. #36
    Darth Father Il Tempo Gigante's Avatar
    Liittynyt
    Feb 1999
    Sijainti
    Gamla Pedersöre huvudsocken
    Viestit
    42 724
    Olin kokonaan olla ääänestämättä. Mutta...

    1. Zoe
    2. Estate
    3. Albert Oil
    4. Jjusban
    5. jupla
    6. Tsuhna
    7. jjv
    8. kouvotsvoni
    9. Olga
    10. Timo Virtanen
    -Ajatella jos Suomi voittaa huomenna Ruotsin!!

    -Kutsuisin moista ajattelijaa hupsuksi ja höppänäksi. Ei Suomella ole mitään palaa tota rosteria vastaan.

  37. #37
    Välimallin jätkä Vilperi's Avatar
    Liittynyt
    Jul 2001
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    4 593
    1. burb
    2. Puolipöhkö
    3. Tmoi
    4. Albert Oil
    5. Zoe
    6. Fagerholm
    7. Raikku
    8. jjv
    9. Tsuhna
    10. Koiruus
    "You must always believe you will become the best, but you must never believe you have done so."
    -Juan Manuel Fangio

  38. #38
    Registered User juoksia's Avatar
    Liittynyt
    Dec 2013
    Viestit
    420
    1. CCMK
    2. JoneZi
    3. korona
    4. Loko
    5. Krtecek
    6. Spotter90
    7. Lunssila
    8. Jjusban
    9. Örfil
    10. Fagerholm

  39. #39
    Jäässä Ria's Avatar
    Liittynyt
    Oct 2001
    Viestit
    3 230
    1. burb
    2. Olga
    3. jjv
    4. Albert Oil
    5. Timo Virtanen
    6. Fagerholm
    7. Captain Howdy
    8. Dominic
    9. Sue me
    10. Zoe

  40. #40
    User JoneZi's Avatar
    Liittynyt
    Mar 2012
    Viestit
    7 069
    1. burb
    2. Kenda
    3. Masza
    4. Sue_me
    5. Antsa Rieppo
    6. SJ
    7. Ykkösnick
    8. Dallaran urkuri
    9. Audi_sport_UK
    10. uuci

Viestien lähettämisen luvat

  • Et voi avata uusia ketjuja
  • Et voi vastata keskusteluihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •  
© F1-Forum - Tietosuojaseloste - Evästekäytäntö