F1Forum.fi
 
-Etusivu Forum LIVE-keskustelu Säännöt Fanituotteet
 
Sivu 12 / 14 EnsimmäinenEnsimmäinen ... 234567891011121314 ViimeisinViimeisin
Tulokset 441-480/522

Ketju: Liikunnan ja kuntoilun riemua 2017

  1. #441
    Senior Member
    Liittynyt
    Aug 1999
    Viestit
    64 034
    33 kilsaa maasturilla.

    Ajettiin kaverin kanssa vähän pätkä "oikoreittiä". Kannettiin umpimetsässä fillareita ja lopussa lepikon läpi, jossa olisi tarvinnut viidakkoveistä, mutta suunnistus oli tarkkaa: suoraan osuttiin metsätien päähän, joka oli hakusessa. Metsässä hämää välillä se, että polut ei välttämättä ole ihmisten tekoa, vaan eläinten. Ne saattavat joskus muuttua hyvinkin vaikeakulkuisiksi tai loppua kuin seinään, vaikka alku näyttää leveältä baanalta.

  2. #442
    Poistunut tmoi's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2004
    Sijainti
    turkus
    Viestit
    18 184
    Tunti ohjattua.
    Näin jps "etädiagnosoi" henkilöä oikeinkirjoituksesta havaittavissa olevasta älykkyydestä.
    Ei, ei ole tarkoitus, eikä sitä liene kukaan käytäkään. Kuitenkin kielen käytöstä tai sen käyttämättömyydestä voi tehdä ja tulee väkisinkin tehtyä johtopäätöksiä kyseisen henkilän järjenjuoksusta.

  3. #443
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Laulumailla
    Viestit
    37 823
    Pe, la ja Su, kullekin päivälle 6 km kävelyä.
    Pienisieluiset ihmiset ajojahtaavat vaikka siguissa.

  4. #444
    Trackman WebSlave's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2005
    Viestit
    28 803
    12.837 askelta (9,6 km).
    --
    "I don't know half of you half as well as I should like, and I like less than half of you half as well as you deserve."

  5. #445
    Senior Member Sue_me's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2005
    Viestit
    27 145
    Eilen sauvakävelylenkki maastopolulla. 1h 4min.

    Selän venyttelyt.

  6. #446
    Senior Member
    Liittynyt
    Aug 1999
    Viestit
    64 034
    8 tuntia pihahommia. Kannoin tonnikaupalla kiviä, joten jätin tänään salin väliin.

  7. #447
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Laulumailla
    Viestit
    37 823
    3 km uintia. Tekipä hyvää päästä taas vähän tosissaan rypistämään. Menikin ihan mukavasti, kun on ollut keveämpää päivää takana jokunen.
    Pienisieluiset ihmiset ajojahtaavat vaikka siguissa.

  8. #448
    Poistunut tmoi's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2004
    Sijainti
    turkus
    Viestit
    18 184
    Tunti sisäpyörää. Keskisykkeellä 138.
    Näin jps "etädiagnosoi" henkilöä oikeinkirjoituksesta havaittavissa olevasta älykkyydestä.
    Ei, ei ole tarkoitus, eikä sitä liene kukaan käytäkään. Kuitenkin kielen käytöstä tai sen käyttämättömyydestä voi tehdä ja tulee väkisinkin tehtyä johtopäätöksiä kyseisen henkilän järjenjuoksusta.

  9. #449
    Viisuhullu Iso8's Avatar
    Liittynyt
    Jul 2011
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    5 656
    Kuva 1.jpg
    Eilen tuli vedettyä tämmönen.
    Mene ja tiedä ja minä en tiedä.

  10. #450
    Senior Member
    Liittynyt
    Aug 1999
    Viestit
    64 034
    Vajaa 7 km palauttelua viikonlopun koitoksesta, vähän painaa jaloissa vielä. Seuraavan maratonin TJ 11, täytyypi ottaa iisisti jo nyt.

  11. #451
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Laulumailla
    Viestit
    37 823
    Puijolla kierros pullakahveista. Hävisin.
    Pienisieluiset ihmiset ajojahtaavat vaikka siguissa.

  12. #452
    Poistunut tmoi's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2004
    Sijainti
    turkus
    Viestit
    18 184
    Nurmikkoa puolisen tuntia...
    Näin jps "etädiagnosoi" henkilöä oikeinkirjoituksesta havaittavissa olevasta älykkyydestä.
    Ei, ei ole tarkoitus, eikä sitä liene kukaan käytäkään. Kuitenkin kielen käytöstä tai sen käyttämättömyydestä voi tehdä ja tulee väkisinkin tehtyä johtopäätöksiä kyseisen henkilän järjenjuoksusta.

  13. #453
    Senior Member
    Liittynyt
    Aug 1999
    Viestit
    64 034
    Panin jumpaten 1:15.

  14. #454
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Laulumailla
    Viestit
    37 823
    Pullakahveet hävitty tänään Huuhalla. Kotona 1h10 kahvakuulatreeni.
    Pienisieluiset ihmiset ajojahtaavat vaikka siguissa.

  15. #455
    Senior Member
    Liittynyt
    Aug 1999
    Viestit
    64 034
    Kynppi jolkotellen.

  16. #456
    Poistunut tmoi's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2004
    Sijainti
    turkus
    Viestit
    18 184
    Tunti kuntopiiriä... Tai no.. 56 minsaa alku lämmittelyineen... jäähdytelyineen..

    56 minsaa, 670 kcal, keskisykkellä 139. Lämmin tuli...
    Näin jps "etädiagnosoi" henkilöä oikeinkirjoituksesta havaittavissa olevasta älykkyydestä.
    Ei, ei ole tarkoitus, eikä sitä liene kukaan käytäkään. Kuitenkin kielen käytöstä tai sen käyttämättömyydestä voi tehdä ja tulee väkisinkin tehtyä johtopäätöksiä kyseisen henkilän järjenjuoksusta.

  17. #457
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Laulumailla
    Viestit
    37 823
    3 km uintia. Tuli vedettyä eka vähän pitempi veto, eli 1 km vu pullareilla kiihtyen loppua kohden.
    Pienisieluiset ihmiset ajojahtaavat vaikka siguissa.

  18. #458
    Senior Member Sue_me's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2005
    Viestit
    27 145
    Sauvakävelylenkki 1h 3min.

    Venyttelyt voimistelupaikalla.

  19. #459
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Laulumailla
    Viestit
    37 823
    Tarinalaaksossa 22 väylää.
    Pienisieluiset ihmiset ajojahtaavat vaikka siguissa.

  20. #460
    Senior Member
    Liittynyt
    Aug 1999
    Viestit
    64 034
    15 km testijuoksu kisavauhdilla ja vika (kevennetty) pitkis ennen ens lauantaina koitosta. Ihan hyvältä näyttää sykkeet ja muut lukemat tavoitetta silmällä pitäen (4:00 h).

    Ens viikolla yksi herkistelylenkki ja jalkojen lepuuttelua palauttavan fillaroinnin merkeissä. Systeemi toimi Hlinnassa ja samalla mennään nytkin.

  21. #461
    Senior Member Sue_me's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2005
    Viestit
    27 145
    Sauvakävelylenkki 1h 12min.

    Selkä hieman palautui jumituksesta, mutta iskiasvaiva vaatii tällä hetkellä enemmän tai vähemmän säännöllistä liikuntaa.

  22. #462
    Senior Member
    Liittynyt
    Aug 1999
    Viestit
    64 034
    Omalla kohdalla se on ollut paras ja toimivin keino ikiaikaisen iskiaksen suhteen. Aktiivisina saliaikoina, jolloin juokseminen oli hyvin vähäistä, selkä brakas vähän väliä ja vaati piikillä käyntiä.

    Aina kun on sitten ollut enemmän aerobinen kausi päällä, selkä on oireeton, etenkin nyt ja iskias on ollutkin tipotiessään jo yli kaksi vuotta. Meillä tuo on ihan sukuvika: isällä on ollut pahat vaivat ja tällä hetkellä siskolikan selkä oireilee tämän tästä. Selästäni todettiin välilevyn madaltumia ja ne oireilevat aamuisin, mutta juokseminen on niihinkin parasta ennalta ehkäisevää kuntoutusta.

    Glutamiinikuureja otan myös silloin tällöin kuukauden settejä niveliä hoitaakseni ja aina ennen maraa, jossa nivelet on kovilla.

  23. #463
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Laulumailla
    Viestit
    37 823
    Mun selkärankareuma ja madaltuneet nivelvälit tykkää kuntosalin selkä- ja vatsaliikkeistä. Mitään painoja ei toki voi/saa ottaa hartioille, joten kyykkäämiset yms. on pannassa.

    Uinti toimii siihenkin kuitenkin parhaiten, kuten polvikipuun. Juoksemattomuuden vuoksi polvi on ollut suht' oireeton. Välillä ottaa toki nokkiinsa fribassakin, mutta pahinta on autossa istuminen. Sekä polvelle että selälle.
    Pienisieluiset ihmiset ajojahtaavat vaikka siguissa.

  24. #464
    Senior Member
    Liittynyt
    Aug 1999
    Viestit
    64 034
    Pitkä istuminen on täysin terveellekin ei-suositeltavaa toimintaa.

  25. #465
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Laulumailla
    Viestit
    37 823
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Örfil Tarkastele viestiä
    Pitkä istuminen on täysin terveellekin ei-suositeltavaa toimintaa.
    Auton tärinä vielä moninkertaistaa haittavaikutuksen.
    Pienisieluiset ihmiset ajojahtaavat vaikka siguissa.

  26. #466
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Laulumailla
    Viestit
    37 823
    Viikkokisat Huuhalla. Aikamoinen vesisade, mutta saipa raikasta ilmaa.
    Pienisieluiset ihmiset ajojahtaavat vaikka siguissa.

  27. #467
    Muumipappa Sam's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2000
    Sijainti
    Muumilaakso
    Viestit
    32 866
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Antsa Rieppo Tarkastele viestiä
    Auton tärinä vielä moninkertaistaa haittavaikutuksen.
    Ja sitten ajat saksalaisella autolla?

    Mehujouset ja vielä erikseen mukavuuspainotteiset pallot vähentävät moista. Kokemusta on.
    Piparista ei päivääkään

  28. #468
    Senior Member
    Liittynyt
    Aug 1999
    Viestit
    64 034
    1,5 tuntia maasturilla paikakunnan umpiperiä katsastaen. Pari jännää paikkaa ja uutta tietä sekä polkua taas löytyi. Kohta voinen aloittaa uran Toijalan kunnan virallisena eräoppaana, peurat metsässäkin jo tuntee etunimeltä.

  29. #469
    Senior Member Sue_me's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2005
    Viestit
    27 145
    Sauvakävelyä 56min. Venyttelyä.

  30. #470
    Poistunut tmoi's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2004
    Sijainti
    turkus
    Viestit
    18 184
    Tunti "voimailua".
    Näin jps "etädiagnosoi" henkilöä oikeinkirjoituksesta havaittavissa olevasta älykkyydestä.
    Ei, ei ole tarkoitus, eikä sitä liene kukaan käytäkään. Kuitenkin kielen käytöstä tai sen käyttämättömyydestä voi tehdä ja tulee väkisinkin tehtyä johtopäätöksiä kyseisen henkilän järjenjuoksusta.

  31. #471
    Senior Member
    Liittynyt
    Aug 1999
    Viestit
    64 034
    Kävin hierojalla. Valmisteli jalat kevyesti kuntoon lauantaita varten. Oli uusi hieroja (koskilainen), mutta hyvin hoisi hommansa.

  32. #472
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Laulumailla
    Viestit
    37 823
    Kävin kiertämässä Tarinalaakson taas. Ens vkl siellä Pro Tour osakilpailu. Jonkinlainen käsitys pelikirjasta jo on. Tietenkin keli ratkaisee sitten lopullisesti mitä tekee. Puttailin vielä puoli tuntia tuossa pihalla. Rupee senkin oppimaan kun on toistoja tarpeeksi.
    Pienisieluiset ihmiset ajojahtaavat vaikka siguissa.

  33. #473
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Laulumailla
    Viestit
    37 823
    Kävin ennen messuille lähtöä reilun tunnin salilla ja kilsan uimassa. Meneekin kolme seuraavaa päivää messuilla seistessä aamusta iltaan. Ilta kasilta loppuu ja siitä hotellille (Vantaa), niin eipä siinä kerkeä kuin syömään. Puttaan huoneessa kun vkl on isot kisat.
    Pienisieluiset ihmiset ajojahtaavat vaikka siguissa.

  34. #474
    Senior Member
    Liittynyt
    Aug 1999
    Viestit
    64 034
    Syöt myös koko yön? Aika ahmatti.

  35. #475
    Senior Member
    Liittynyt
    Aug 1999
    Viestit
    64 034
    1,5 tuntia kulmakuntien tutkimista maastopyörän satulasta käsin. Löytyi suo, hylätty asfalttitie sekä taas yksi laavu lisää. Yhtään peuraa en bongannut.

  36. #476
    Poistunut tmoi's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2004
    Sijainti
    turkus
    Viestit
    18 184
    Sauvakävelyä runsas tunti. Nippa nappa alle kahdeksan kilsaa.
    Näin jps "etädiagnosoi" henkilöä oikeinkirjoituksesta havaittavissa olevasta älykkyydestä.
    Ei, ei ole tarkoitus, eikä sitä liene kukaan käytäkään. Kuitenkin kielen käytöstä tai sen käyttämättömyydestä voi tehdä ja tulee väkisinkin tehtyä johtopäätöksiä kyseisen henkilän järjenjuoksusta.

  37. #477
    Senior Member Sue_me's Avatar
    Liittynyt
    Aug 2005
    Viestit
    27 145
    Sauvakävelylenkki 1h 8min. Selän venyttelyä.

  38. #478
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Laulumailla
    Viestit
    37 823
    Rundi Nummelanharjulla.
    Pienisieluiset ihmiset ajojahtaavat vaikka siguissa.

  39. #479
    Senior Member
    Liittynyt
    Aug 1999
    Viestit
    64 034
    7 kilsan herkistelylenkki kisavauhdilla.

  40. #480
    Poistunut tmoi's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2004
    Sijainti
    turkus
    Viestit
    18 184
    Sauvakävelyllä
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat
    Näin jps "etädiagnosoi" henkilöä oikeinkirjoituksesta havaittavissa olevasta älykkyydestä.
    Ei, ei ole tarkoitus, eikä sitä liene kukaan käytäkään. Kuitenkin kielen käytöstä tai sen käyttämättömyydestä voi tehdä ja tulee väkisinkin tehtyä johtopäätöksiä kyseisen henkilän järjenjuoksusta.

Tämän ketjun tagit

Viestien lähettämisen luvat

  • Et voi avata uusia ketjuja
  • Et voi vastata keskusteluihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •  
© F1-Forum - sivuinfo - email