F1Forum.fi
 
-Etusivu Forum LIVE-keskustelu Säännöt Fanituotteet
 
Sivu 3 / 20 EnsimmäinenEnsimmäinen 12345678910111213 ... ViimeisinViimeisin
Tulokset 81-120/778

Ketju: Pyeongchang 2018: Vapaan olympialainen keskustelu

  1. #81
    Senior Member
    Liittynyt
    Aug 1999
    Viestit
    67 299
    Kendahan heitti ihan Sputnik-tason tarinaa

  2. #82
    PÄÄKOHTAJA Tsuhna's Avatar
    Liittynyt
    Nov 1999
    Sijainti
    Tuppa Kuusaal
    Viestit
    18 628
    Aina jaksetaan sitä Lahden episodia raahata mukaan. Ei sillä, se on hyvä aina muistaa toki. Mutta suurin ja ratkaiseva ero on siinä, että meillä dopeaasien toilailuja ei yritetty selitellä eikä ymmärtää. Ei, vaan dopeaasit ristiinnaulittiin julkisesti heti kun käry kävi, vaikka olivatkin vielä edellisenä päivänä olleet idolisoituja "karpaaseja". Ja saivatkin roikkua siellä ristillä yli vuosikymmenen, paljon kauemmin kuin mikä oli virallinen kilpailu-/toimitsijakielto. Poislukien Kyrö, jonka kielto oli muistaakseni elinikäinen alunperin(?).

    Samaa taustaa vasten oli irvokasta seurata tuota Johaug-keissiä (johon myös innokkaasti tarjottiin Lahtea mukaan). Juuhauki kuitenkin kärysi ihan oikeasta, suoritusta parantavasta aineesta, kun taas Lahden älypäät kärysivät verenohennuslääkkeestä jolla itsellään ei ole minkäänlaista suoritusta parantavaa vaikutusta. Mutta sitä toki voi käyttää EPOn peittelyyn ja on siksi kielletty aine. Sinänsä siis ansaittu käry, mutta se epävirallinen rangaistus oli mielestäni jo vähän liiankin kova..
    By all means, let's be open-minded,
    but not so open-minded that our brains drop out.

  3. #83
    Registered User Kenda's Avatar
    Liittynyt
    Oct 2015
    Sijainti
    Kujalla
    Viestit
    2 453
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Örfil Tarkastele viestiä
    Kendahan heitti ihan Sputnik-tason tarinaa
    Puolitarkoituksella, anteeksi pikku provoiluni. Mut onhan se ihan fakta että...eiku se taitaa olla jo käsitelty jossain tuolla noin. Joten päätän raporttini täältä tähän ja menen potkaisemaan Kulakovaa, sinne jonnekin.
    Viestiä on viimeksi muokannut Kenda; 01.02.2018 19:33.

  4. #84
    Senior Member jupla's Avatar
    Liittynyt
    Jun 2005
    Sijainti
    Kurjala
    Viestit
    12 198
    Oi sitä aikaa kun Galina Kovakalu jahtasi Helena Takakoloa.
    Yhtenä päivänä kuollaan, muina päivinä pelätään

  5. #85
    Maagikko, noituja Zoe's Avatar
    Liittynyt
    Nov 2002
    Sijainti
    Nollola
    Viestit
    9 312
    Mietaa povasi Suomelle juuri seitsemää maastohiihtomitalia olympialaisista. 😬

  6. #86
    laadunvalvoja Olga's Avatar
    Liittynyt
    Oct 2001
    Viestit
    39 981
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Zoe Tarkastele viestiä
    Mietaa povasi Suomelle juuri seitsemää maastohiihtomitalia olympialaisista. 😬
    Naisten ja miesten viesteissä mitalit ja se on jo kahdeksan.


  7. #87
    Arschloch jjv's Avatar
    Liittynyt
    May 2005
    Viestit
    25 610
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Tsuhna Tarkastele viestiä
    oli irvokasta seurata tuota Johaug-keissiä
    Onks Suomessa ikinä mihinkään dopingkäryyn suhtauduttu julkisuudessa ja kansain syvissä riveissä tolleen säälivästi ja vääryyttä julistaen?

  8. #88
    Senior Member
    Liittynyt
    Aug 1999
    Viestit
    67 299
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Zoe Tarkastele viestiä
    Mietaa povasi Suomelle juuri seitsemää maastohiihtomitalia olympialaisista. 😬
    Ai korteista? Nyt on mämmi sekoittanut vatsan lisäksi miehen päänkin.

  9. #89
    Darth Father Il Tempo Gigante's Avatar
    Liittynyt
    Feb 1999
    Sijainti
    Gamla Pedersöre huvudsocken
    Viestit
    42 128
    Lainaa Alunperin kirjoittanut jupla Tarkastele viestiä
    Oi sitä aikaa kun Galina Kovakalu jahtasi Helena Takakoloa.
    Ehkä hieman mautonta nimileikittelyä, mutta nykyaika on kait nykyaikaa?

    Näillä mennään ja ei kai siinä. Ja veikkaan, että osa nykyforumisteista ei tuota sanasambaasi edes ymmärrä ilman Googlea? Jos senkään kautta? Itsellenihän, ukkoforumistina, sain langanpäästä kiinni. Hyvinkin.

    En yleensä tämmöisiin lähde, mutta lisätään nyt sitten listaan Kaisa Smetania ja Flikka Riihivuori.
    Kahdeksan perunaa ja suolaa.
    -T.R. noin vuonna 1976

  10. #90
    . burb's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2002
    Viestit
    45 552
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Il Tempo Gigante Tarkastele viestiä
    Kaisa Smetania ja Flikka Riihivuori.
    Ehkä hieman mautonta nimileikittelyä, mutta nykyaika on kait nykyaikaa?

  11. #91
    . burb's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2002
    Viestit
    45 552
    Vitzi vitzi!!!!!1

  12. #92
    . burb's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2002
    Viestit
    45 552
    Lainaa Alunperin kirjoittanut burb Tarkastele viestiä
    Vitzi vitzi!!!!!1

  13. #93
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Kokoomus
    Viestit
    43 442
    Eilen lähti pääosa urheilijoista (yksilö) kohti kisoja. Ja kone myöhässä, kuten arvata saattaa.

    Vaatteet oli aika kirkkaat (sininen).
    Anna mun olla se, joka naarmusi nuolee, rakastaa niin et naapurit kuulee.
    Joka pelkää eniten, huutaa koviten.

  14. #94
    Oman elämänsä Sutil Fagerholm's Avatar
    Liittynyt
    Dec 2004
    Sijainti
    Semminki
    Viestit
    38 125
    Lainaa Alunperin kirjoittanut jjv Tarkastele viestiä
    Onks Suomessa ikinä mihinkään dopingkäryyn suhtauduttu julkisuudessa ja kansain syvissä riveissä tolleen säälivästi ja vääryyttä julistaen?
    Martti Vainio?
    Antaisivat minulle kilpailukykyisen Ferrarin t:nimimerkki Jjusban

  15. #95
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Kokoomus
    Viestit
    43 442

    Exclamation

    Hectorin Ei mittään (työttömän arkiviisun) säveleeseen:

    Matintalo kippee, Mäkäräinen kippee, Pärmäkoski on kippee.
    Minä en oo kippee eikä fanit ole kippee, mut urheilijat on kippeit.
    Viestiä on viimeksi muokannut Antsa Rieppo; 02.02.2018 21:17.
    Anna mun olla se, joka naarmusi nuolee, rakastaa niin et naapurit kuulee.
    Joka pelkää eniten, huutaa koviten.

  16. #96
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Kokoomus
    Viestit
    43 442
    Tuossa herkkupaloja kiso-ohjelmasta.

    Pyeongchang 2018 ohjelma, suomalaispoiminnat

    ajat Suomi / paikallista aikaa

    Torstai 8.2.

    (Curling: sekajoukkue, 1. kierros kello 2.05/9.05, 2. kierros kello 13.05/20.05)

    (Mäkihyppy: miesten normaalimäen karsinta kello 14.30/21.30)

    Perjantai 9.2.

    (Freestyle: miesten kumpareiden karsinta kello 4.45/11.45)

    (Curling: sekajoukkue, 3. kierros kello 1.35/8.35, 4. kierros kello 6.35/13.35)

    (Avajaiset kello 13/20)

    Lauantai 10.2.

    (Curling: sekajoukkue, 5. kierros kello 2.05/9.05, 6. kierros kello 13.05/20.05)

    Lumilautailu: miesten slopestylen karsinta kello 3/10

    Hiihto: naisten yhdistelmäkilpailu kello 9.15/16.15

    Ampumahiihto: naisten pikakilpailu kello 13.15/20.15

    (Mäkihyppy: miesten normaalimäki kello 14.35/21.35)

    Sunnuntai 11.2.

    (Curling: sekajoukkue, 7. kierros kello 2.05/9.05, tie-breaker kello 13.05/20.05)

    Lumilautailu: miesten slopestylen finaali kello 3/10, naisten slopestylen karsinta kello 6.30/13.30

    (Alppihiihto: miesten syöksy kello 4/11)

    Hiihto: miesten yhdistelmäkilpailu kello 9.15/15.15

    Jääkiekko: naisten Suomi-Yhdysvallat kello 9.40/16.40

    Maanantai 12.2.

    (Curling: sekajoukkue, 1. semifinaali kello 2.05/9.05, 2. semifinaali kello 13.05/20.05)

    Lumilautailu: naisten slopestylen finaali kello 3/10

    Ampumahiihto: naisten takaa-ajo kello 12.10/19.10

    (Freestyle: miesten kumpareiden finaali kello 12.30/19.30 ja kello 14/21)

    Mäkihyppy: naisten normaalimäki kello 14.50/21.50

    Tiistai 13.2.

    (Curling: sekajoukkue pronssipelit kello 2.05/9.05, kultapelit kello 13.05/20.05)

    (Alppihiihto: miesten alppiyhdistetty, syöksy kello 4.30/11.30 ja pujottelu kello 8/15)

    Lumilautailu: miesten halfpipen karsinta kello 6/13

    Hiihto: sprintti (p), karsinta kello 10.30/17.30, erät kello 13/20

    Jääkiekko: naisten Kanada-Suomi kello 9.40/16.40

    Keskiviikko 14.2.

    Lumilautailu: miesten halfpipen finaalit kello 3.30/10.30

    Yhdistetty: normaalimäki kello 8/15 + 10 km kello 10.45/17.45

    Ampumahiihto: naisten normaalimatka kello 13.05/20.05

    Torstai 15.2.

    Lumilautailu: miesten crossin karsinta kello 4/11, finaalit kello 6.30/13.30

    Jääkiekko: miesten Suomi-Saksa kello 5.10/12.10, naisten Venäjä-Suomi kello 9.40/16.40

    Hiihto: naisten 10 km (v) kello 8.30/15.30

    Perjantai 16.2.

    Hiihto: miesten 15 km (v) kello 8/15

    Jääkiekko: miesten Suomi-Norja kello 14.10/21.10

    (Mäkihyppy: miesten suurmäen karsinta kello 14.30/21.30)

    Lauantai 17.2.

    Jääkiekko: naisten puolivälierät kello 5.10/12.10 ja kello 9.40/16.40

    Hiihto: naisten 4x5 km viesti kello 11.30/18.30

    Ampumahiihto: naisten yhteislähtö kello 13.15/20.15

    (Mäkihyppy: miesten suurmäki kello 14.30/21.30)

    Sunnuntai 18.2.

    (Freestyle: miesten slopestyle kello karsinta 3/10, finaalit kello 6.15/13.15)

    (Alppihiihto: miesten suurpujottelu 1. kierros kello 3.15/10.15, 2. kierros kello 6.45/13.45)

    Hiihto: miesten 4x10 km viesti kello 8.15/15.15

    Jääkiekko: miesten Ruotsi-Suomi kello 14.10/21.10

    Maanantai 19.2.

    Lumilautailu: naisten big airin karsinta kello 2.30/9.30

    Jääkiekko: naisten 1. välierä kello 6.10/13.10, 2. välierä kello 14.10/21.10

    Pikaluistelu: miesten 500 m kello 13/20

    (Mäkihyppy: miesten joukkuekilpailu kello 14.30/21.30)

    Tiistai 20.2.

    Jääkiekko: miesten pudotuspelien 1. kierroksen 1. ottelu kello 5.10/12.10, 2. ottelu kello 9.40/16.40 3. ja 4. ottelu kello 14.10/21.10, naisten sijoitusottelu kello 5.10/12.10, 2. ottelu kello 9.40/16.40

    Yhdistetty: suurmäki kello 12/19 + 10 km kello 14.45/21.45

    Keskiviikko 21.2.

    Lumilautailu: miesten big airin karsinta kello 2.30/9.30

    (Taitoluistelu: naisten lyhyt ohjelma kello 3/10)

    Jääkiekko: miesten 1. puolivälierä kello 5.10./12.10, 2. puolivälierä kello 9.40/16.40, 3. ja 4. puolivälierä kello 14.10/21.10, naisten pronssiottelu kello 9.40/16.40

    Hiihto: parisprintti (v) karsinta kello 10/17, finaalit kello 12/19

    Torstai 22.2.

    (Alppihiihto: miesten pujottelu 1. kierros kello 3.15/10.15, 2. kierros kello 6.45/13.45)

    Jääkiekko: naisten finaali kello 6.10/13.10

    Yhdistetty: joukkuemäki kello 9.30/16.30, 4x5 km kello 12.20/19.20

    Perjantai 23.2.

    Lumilautailu: naisten big airin finaali kello 2.30/9.30

    (Taitoluistelu: naisten vapaaohjelma kello 3/10)

    Jääkiekko: miesten välierät kello 9.40/16.40 ja kello 14.10/21.10

    Pikaluistelu: miesten 1 000 m kello 12/19

    Lauantai 24.2.

    Lumilautailu: miesten big airin finaali kello 3/10

    Hiihto: miesten 50 km (p) yhteislähtö kello 7/14

    Jääkiekko: miesten pronssiottelu kello 14.10/21.10

    Sunnuntai 25.2.

    (Taitoluistelu: loppunäytös kello 2.30/9.30)

    Jääkiekko: miesten finaali kello 6.10/13.10

    Hiihto: naisten 30 km (p) yhteislähtö kello 8.15/15.15

    (Päättäjäiset kello 13/20)
    Suomalaisten vahvat lajit boldattu!
    Anna mun olla se, joka naarmusi nuolee, rakastaa niin et naapurit kuulee.
    Joka pelkää eniten, huutaa koviten.

  17. #97
    Trackman WebSlave's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2005
    Viestit
    29 327
    Kuten urheilu-uutisia seuranneet jo tietävät, Suomen huoltojoukoissa on ollut flunssaepidemia ja PyeongChangin järjestäjissä norovirusta. Toistaiseksi urheilijat ovat vielä säästyneet tartunnoilta.

    Venla Lehtonen tietää jo olevansa mukana avausstartissa, eli pikamatkalla lauantaina.
    --
    "I don't know half of you half as well as I should like, and I like less than half of you half as well as you deserve."

  18. #98
    Maagikko, noituja Zoe's Avatar
    Liittynyt
    Nov 2002
    Sijainti
    Nollola
    Viestit
    9 312
    Lainaa Alunperin kirjoittanut WebSlave Tarkastele viestiä
    Kuten urheilu-uutisia seuranneet jo tietävät, Suomen huoltojoukoissa on ollut flunssaepidemia ja PyeongChangin järjestäjissä norovirusta. Toistaiseksi urheilijat ovat vielä säästyneet tartunnoilta.
    Stina Nilssonin valkkukin sairastui jo.

  19. #99
    Trackman WebSlave's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2005
    Viestit
    29 327
    Ja näin kisat käynnistyivät! Suomen kaksikko heti tulilla paricurlingissa.

    Ja saman tien on myös ensimmäinen pistesija tarjolla, sillä osallistuvia joukkueita on vain kahdeksan.

    -Edit- Takkiin tuli. Korea aloitti ja lopetti vahvasti. Suomi oli siinä keskellä mukana ihan mukavasti, mutta kun onnistumisia tulee liian harvakseltaan, vastustaja voittaa. Pelejä ja päätyjä on vielä jäljellä, joten kaikki on auki. Eihän Suomi tässä lajissa mitalitoivo ole, mutta jos ei kahdeksanneksi jäisi, niin on onnistunut hyvin.
    Viestiä on viimeksi muokannut WebSlave; 08.02.2018 03:43.
    --
    "I don't know half of you half as well as I should like, and I like less than half of you half as well as you deserve."

  20. #100
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Kokoomus
    Viestit
    43 442
    Aika selkeät valinnnat skiatloniin.
    Lauantaina hiihdettävässä naisten 15 kilometrin yhdistelmäkisassa Suomea edustavat Kerttu Niskanen, Laura Mononen, Krista Pärmäkoski ja Johanna Matintalo. Aino-Kaisa Saarinen jää siis hieman yllättäen ulos yhdistelmähiihdosta. Kisa starttaa kello 9.15 Suomen aikaa.

    Miesten 30 kilometrin yhdistelmäkisa käydään sunnuntaina. Siinä sinivalkovärejä kantavat Iivo Niskanen, Matti Heikkinen, Lari Lehtonen ja Perttu Hyvärinen. Miehet lähtevät matkaan 8.15.

    Tiistaina on puolestaan edessä sekä miesten että naisten sprinttikisat. Miesten puolella Suomelta matkaan lähtevät Ristomatti Hakola, Martti Jylhä, Lauri Vuorinen ja Iivo Niskanen. Anssi Pentsinen ei sen sijaan mahtunut sprinttiryhmään
    Eli Pentsinen ehdolla vapaan 15 kilsalle ja viesteihin.
    Anna mun olla se, joka naarmusi nuolee, rakastaa niin et naapurit kuulee.
    Joka pelkää eniten, huutaa koviten.

  21. #101
    Maagikko, noituja Zoe's Avatar
    Liittynyt
    Nov 2002
    Sijainti
    Nollola
    Viestit
    9 312
    Kaikki suomalaiset etenivät normaalimäen karsinnasta kisaan.

  22. #102
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Kokoomus
    Viestit
    43 442
    Seipään karsinnassa poistetaan oksat puusta. Normaalimäen karsinnassa karsitaan epänormaalit mäet?
    Anna mun olla se, joka naarmusi nuolee, rakastaa niin et naapurit kuulee.
    Joka pelkää eniten, huutaa koviten.

  23. #103
    Trackman WebSlave's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2005
    Viestit
    29 327
    USA:n mäkihyppääjästä Casey Larsonista tuli pikkumäen karsinnoissa 100 000:adastuhannes olympialaisiin osallistunut urheilija. 20 000 talviolympiaurheilijaa menee myös rikki näiden kisojen kestäessä.

    -PS- Onkohan tuo olympialähetyksissä käytetty slogan "together we can light up the world" ihan loppuun asti mietitty. Sen kun voi ymmärtää tarkoittavan myös "yhdessä voimme sytyttää maailman tuleen". No, sopiihan sekin tavallaan Korean niemimaalle.
    Viestiä on viimeksi muokannut WebSlave; 08.02.2018 19:18.
    --
    "I don't know half of you half as well as I should like, and I like less than half of you half as well as you deserve."

  24. #104
    Maagikko, noituja Zoe's Avatar
    Liittynyt
    Nov 2002
    Sijainti
    Nollola
    Viestit
    9 312
    Ekat suomalaisurheilijan kyyneleetkin nähtiin jo, kun Oona Kaustetta harmitti curlingtappio.

  25. #105
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Kokoomus
    Viestit
    43 442
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Zoe Tarkastele viestiä
    Ekat suomalaisurheilijan kyyneleetkin nähtiin jo, kun Oona Kaustetta harmitti curlingtappio.
    Hyvin joukkuekaveri kuitenkin tsemppasi!
    Anna mun olla se, joka naarmusi nuolee, rakastaa niin et naapurit kuulee.
    Joka pelkää eniten, huutaa koviten.

  26. #106
    Oman elämänsä Sutil Fagerholm's Avatar
    Liittynyt
    Dec 2004
    Sijainti
    Semminki
    Viestit
    38 125
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Zoe Tarkastele viestiä
    Ekat suomalaisurheilijan kyyneleetkin nähtiin jo, kun Oona Kaustetta harmitti curlingtappio.
    Joko ne tippu jatkosta?
    Antaisivat minulle kilpailukykyisen Ferrarin t:nimimerkki Jjusban

  27. #107
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Kokoomus
    Viestit
    43 442
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Fagerholm Tarkastele viestiä
    Joko ne tippu jatkosta?
    Kaikki skulaa kaikkia vastaan ja sitten katsotaan mistä se kana oikein ruikkii.
    Anna mun olla se, joka naarmusi nuolee, rakastaa niin et naapurit kuulee.
    Joka pelkää eniten, huutaa koviten.

  28. #108
    Maagikko, noituja Zoe's Avatar
    Liittynyt
    Nov 2002
    Sijainti
    Nollola
    Viestit
    9 312
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Antsa Rieppo Tarkastele viestiä
    Hyvin joukkuekaveri kuitenkin tsemppasi!
    Juu. Sai Oonan nauramaankin.

  29. #109
    Oman elämänsä Sutil Fagerholm's Avatar
    Liittynyt
    Dec 2004
    Sijainti
    Semminki
    Viestit
    38 125
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Antsa Rieppo Tarkastele viestiä
    Kaikki skulaa kaikkia vastaan ja sitten katsotaan mistä se kana oikein ruikkii.
    Ok.
    Antaisivat minulle kilpailukykyisen Ferrarin t:nimimerkki Jjusban

  30. #110
    Poistunut tmoi's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2004
    Sijainti
    turkus
    Viestit
    18 697
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Antsa Rieppo Tarkastele viestiä
    Kaikki skulaa kaikkia vastaan ja sitten katsotaan mistä se kana oikein ruikkii.
    Joo. Luulin kanssa kun radiosta kuulin Oonan vuodatusta, että oliko pelit jo siinä. Mutta pelaileehan ne vielä.
    Näin jps "etädiagnosoi" henkilöä oikeinkirjoituksesta havaittavissa olevasta älykkyydestä.
    Ei, ei ole tarkoitus, eikä sitä liene kukaan käytäkään. Kuitenkin kielen käytöstä tai sen käyttämättömyydestä voi tehdä ja tulee väkisinkin tehtyä johtopäätöksiä kyseisen henkilän järjenjuoksusta.

  31. #111
    Flavio lfb's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2004
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    9 717
    Kaipa tuo on kilpaurheilijalle tavallaan ihan hyväkin merkki.

  32. #112
    Poistunut tmoi's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2004
    Sijainti
    turkus
    Viestit
    18 697
    Lainaa Alunperin kirjoittanut lfb Tarkastele viestiä
    Kaipa tuo on kilpaurheilijalle tavallaan ihan hyväkin merkki.
    Näinhän se.
    Näin jps "etädiagnosoi" henkilöä oikeinkirjoituksesta havaittavissa olevasta älykkyydestä.
    Ei, ei ole tarkoitus, eikä sitä liene kukaan käytäkään. Kuitenkin kielen käytöstä tai sen käyttämättömyydestä voi tehdä ja tulee väkisinkin tehtyä johtopäätöksiä kyseisen henkilän järjenjuoksusta.

  33. #113
    Trackman WebSlave's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2005
    Viestit
    29 327
    Lainaa Alunperin kirjoittanut lfb Tarkastele viestiä
    Kaipa tuo on kilpaurheilijalle tavallaan ihan hyväkin merkki.
    En ole samaa mieltä varauksettomasti. Urheilijat ovat erilaisia, eikä tuollaisia asioita voi yleistää. Esim. Kaisa Mäkäräinen ei ole niin moksiskaan epäonnistumisista, mutta ei itkun puuttuminen ole ongelma. Kaisa nyt vain ei ole niin tunteellinen tapaus. Pikemmin analyyttinen realisti.

    Mari Laukkanen taas on todella maansa myynyt huonon kisan jälkeen ja pelkään pahoin, että se vaikuttaa myös tuleviin suorituksiin itseluottamuksen puutteena. Eli hänelle tuo tunteellisuus on potentiaalisesti ongelma.
    --
    "I don't know half of you half as well as I should like, and I like less than half of you half as well as you deserve."

  34. #114
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Kokoomus
    Viestit
    43 442
    Kaisahan tuppaa vähän kiukuttelemaan tappion hetkellä ja aika usein sukset, voitelu, yms. saavat ripityksen. Jos toimittaja kysyy väärällä hetkellä, niin yleensä on sitten hänkin osaamaton eikä ymmärrä lajista mitään.

    Mutta nämä on näitä luonne-eroja ja kyllähän urheilija on yleensä aika isolla egolla varustettu. Ennemminkin voitonhetkellä se sitten purkautuu ulos ne huonot puolet. Miten jotkut eivät ole uskoneet ja miten sai näytettyä pitkän nenän epäilijöilleen. Keke nyt ensimmäisenä tulee mieleen.
    Anna mun olla se, joka naarmusi nuolee, rakastaa niin et naapurit kuulee.
    Joka pelkää eniten, huutaa koviten.

  35. #115
    Maagikko, noituja Zoe's Avatar
    Liittynyt
    Nov 2002
    Sijainti
    Nollola
    Viestit
    9 312
    Kaisa on myös muuttunut vähän rennommaksi tässä vuosien mittaan eikä yksittäisen mc-kisan pieleen meneminen välttämättä kauheasti hetkauta. Mutta muistan vielä Sotšistakin jonkin aika itkuisen haastattelun, kun kisa oli mennyt mönkään.

  36. #116
    Oman elämänsä Sutil Fagerholm's Avatar
    Liittynyt
    Dec 2004
    Sijainti
    Semminki
    Viestit
    38 125
    Kai se nyt on aivan yksi ja sama vaikka 23 MC-kisaa menisi vihkoon vs. Olympiasuoritus.
    Antaisivat minulle kilpailukykyisen Ferrarin t:nimimerkki Jjusban

  37. #117
    Super Moderator Antsa Rieppo's Avatar
    Liittynyt
    Jan 2015
    Sijainti
    Kokoomus
    Viestit
    43 442
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Zoe Tarkastele viestiä
    Kaisa on myös muuttunut vähän rennommaksi tässä vuosien mittaan eikä yksittäisen mc-kisan pieleen meneminen välttämättä kauheasti hetkauta. Mutta muistan vielä Sotšistakin jonkin aika itkuisen haastattelun, kun kisa oli mennyt mönkään.
    Eikös tuossa vähän aikaa sitten naljaillut haastattelijalle, ettei hän nyt aio olla ammunnastaan pahoillaan vaikka toimittaja niin toivoo.
    Anna mun olla se, joka naarmusi nuolee, rakastaa niin et naapurit kuulee.
    Joka pelkää eniten, huutaa koviten.

  38. #118
    . burb's Avatar
    Liittynyt
    Feb 2002
    Viestit
    45 552
    Naisillahan saattaa myös kuukautiset vaikuttaa mielialaan. Ne on niin semmosia, ne.

  39. #119
    Maagikko, noituja Zoe's Avatar
    Liittynyt
    Nov 2002
    Sijainti
    Nollola
    Viestit
    9 312
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Antsa Rieppo Tarkastele viestiä
    Eikös tuossa vähän aikaa sitten naljaillut haastattelijalle, ettei hän nyt aio olla ammunnastaan pahoillaan vaikka toimittaja niin toivoo.
    Mutta silloin kisa oli mennyt hyvin eikä pieleen.

  40. #120
    Arschloch jjv's Avatar
    Liittynyt
    May 2005
    Viestit
    25 610
    Lainaa Alunperin kirjoittanut Antsa Rieppo Tarkastele viestiä
    Seipään karsinnassa poistetaan oksat puusta. Normaalimäen karsinnassa karsitaan epänormaalit mäet?
    En tiiä mitä on miesten kumpareiden karsinta, mut veikkaan että se on kivuliasta.

Tämän ketjun tagit

Viestien lähettämisen luvat

  • Et voi avata uusia ketjuja
  • Et voi vastata keskusteluihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •  
© F1-Forum - sivuinfo - email